Musiikin rytmi on tarttuvaa. Väkisellä jalka alkaa läppästä, kun Kotilan pirtissä kuunnellaan ja katsellaan videota, jossa Piippolan pelimannit soittavat.
Päiväys videoraidan reunassa kertoo tallenne nauhoitetun maaliskuussa 1991. Piippolan pelimannit olivat ehtineet soittaa yhdessä jo reilut kymmenen vuotta.
Piipposten miesten kansanmusiikkiyhtye syntyi Haapaveden kansalaisopiston instrumenttipiirien pohjalta. Lassi Hankonen ja Pentti Rajamäki olivat kitarapiirissä, Matti Koskela hanuripiirissä. Samanhenkiset miehet miettivät kansanmusiikkia soittavan kokoonpanon perustamista ja niin syntyi Piippolan pelimannit. Sittemmin Lassin instrumentti vaihtui kontrabassoksi.
– Kansanmusiikki oli kiinnostanut minua pikkupennusta lähtien ja vilun soitto, kertoo porukan nuorin perustajajäsen Pentti Rajamäki.
Piippolan pelimanneissa ovat soittaneet myös hanuria Arvo Aliklaavu ja Aila Kallio hanuria, bändikeikoilla rumpuja Eero Luttinen, bassoa Jukka Jarva ja mandoliinia Erkki Koskela.
Ensimmäinen esiintyminen oli 1980 Piippolan pitäjäpäivillä, jossa lehtitietojen mukaan esitettiin kappaleet: Etelän kukkia, Tuusulan polkka ja Pelimannin jäähyväiset.
Jaakko muisteli ja Lassi nuotinti
Nauru raikaa Kotilan pirtissä, kun Pentti Rajamäki arvelee Piippolan pelimannien olleen vakiokalustoa museolla järjestetyissä tapahtumissa. Ohjelma oli helposti keksitty, kun kutsuttiin pelimannit.
Soitettavat kappaleet harjoiteltavaksi toi viulua soittanut Jaakko Haanpää. Haanpää teki merkittävän kulttuuriteon, kun tallensi Piippolalaista ja Leskeläläistä kansanmusiikkia. Monet vanhat pelimannikappaleet olivat Haanpään Jussin ja Jaakon muistissa. Kappaleet oli korvakuulolla opeteltu, joku jolla taipui nuotit, oli sitten ne tallentanut.
Pelimannien mieli on siitä hyvä, että vanhat pelimannikappaleet saatiin Jaakko Haanpään toimesta dokumentoitua kirjan kansien väliin.
Minä tartteisin Lassin apua -pyyntö kuului useamman kerran Kotilassa, kun Jaakko tuli kysymään, josko Lassi Hankonen kirjottaisi nuoteiksi hänellä mieleen nousseen sävelmän. Lassi nuotinti ja Asta Hankonen tarjosi soittajille ruokaa ja juomaa.
– Paljon on pois, kun Jaakko on pois, huokaa Maila Koskela viisi vuotta sitten kuollutta pelimannia muistaen.
Viulu ui vastaan
Miesten kokoontuessa soittamaan, olivat vaimot usein mukana. Yleensä pelimanneilla ei ollut säännöllisiä tapaamisia, vaan harjoittelemaan kokoonnuttiin ennen esiintymisiä miesten koteihin. Esiintymisiä oli ehkä puolenkymmentä vuodessa. Usein alkukesä, ennen pitäjäpäiviä oli aktiivisen harjoittelun aikaa.
Yhdessä on tehty monta mieleenpainuvaa reissua. Erityisen hauskoja olivat reissut Kaustisten kansanmusiikkijuhlille. Ryhmä esiintyi niin Pelimannitalossa kuin Soittotuvassa. Myös pienimmät lapset olivat mukana.
Eräänkin kerran pelimannit ovat olleet säiden armoilla. Kerran Kaustisilla satoi vettä niin, että piipposten esiintyminen jäi väliin.
Majoittumispaikkana oli yleensä teltta. Jaakko Haanpää oli pystyttänyt leirinsä mäen alle. Kun sade alkoi yöllä, meni mies sateelta suojaan autoon, mutta viulu unohtui telttaan.
– Aamulla, kun Jaska avasi teltan oven, niin viulu ui ovella vastaan, muistellaan porukalla. Pilallehan se Jaakon sedän tekemä viulu meni.
Pelimannit tunnustautuvat niin sanottujen korvakuulolta itse oppineiden soittajien joukoksi. Monta asiaa on opittu kantapään kautta.
Kun halu soittaa oli kova, mutta soittimia ei ollut vara ostaa, teki Lassi itse kitaran ja Pentti viulun. Pelimannit taipuivat muutoinkin kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin.
– Muistatko Lassi, kun mentiin kuorma-autolla seuralle soittamaan. Radio oli meillä vahvistimena. Nykyisin tekniikka on mennyt taaksepäin, ei nykyradiota pysty käyttämään vahvistimena, Matti Koskela sanoo.
Perinteet elävät
Piippolan pelimannien aktiivisinta aikaa oli 1980-luvun loppu. Paljon esiinnyttiin vielä 1990-luvullakin.
Matti ja Lassi ovat esiintyneet paljonkin yhdessä. Kaksikko on ollut hyvin pidetty vieras Vaarintalolla.
Pelimannien perinnettä Piippolassa pitää nykyisin yllä Lauluja elämästä-yhtye. Viime kesänä pitäjäpäivien aikana Jenni Myllylä, Jani Vääräniemi, Irene Entchev, Petri Ikola ja Sanna Nikula musisoivat Ali-Jarvassa.
Kotilan tuvassa ko. kokoonpanon arvioidaan olevan hyvä porukka. Nuoremman polven puolesta konkarisoittajat puolisoineen iloitsevat siitä, että nuorilla on mahdollisuus saada oppia penskasta lähtiin.
Pelimanniporukan yhteiselo on ollut sopuisaa. Kommelluksiakin on sattunut kuten silloin, kun Maaralan koululla esiintyessä jokainen aloitti eri kappaleen.
– Ei meillä ole tainnut erimielisyyksiä olla. Tarvittaessa vaihdettiin sävellajia, Lassi Hankonen myhäilee.
