Siikalatva/Piippola Piippolassa asuva Seija Hankonen havahtui vuosia sitten siihen, että hänen puheessaan vilahteli tuon tuosta erilaisia sanontoja. Sutkauksen suusta päästettyään hän usein mietti, että näinhän äidillä oli tapana sanoa. Hänellä heräsi halu tallentaa sananparret kirjalliseen muotoon.
– Oma ikäluokkani niitä vielä käyttää, mutta nuoremmat eivät käytä. Myös puhetyyli ja kieli ovat muuttuneet. Minulla heräsi ajatus, että nämä pitäisi kerätä talteen, Hankonen kertoo.
Hankonen aloitti katoavan kansanperinteen tallentamisen jo 1990-luvulla. Kerääminen ulottui lopulta Piippolaan laajemminkin, kun Hankonen pyysi kyläläisiä toimittamaan omat sananpartensa hänelle. Kaikki tallennettiin aakkosittain järjesteltyyn Sananparsia, lausahduksia, murresanoja Piippolasta -monistenippuun.
Monistenippu jäi kuitenkin vasta alkusoitoksi, sillä Hankonen halusi saattaa kokoelman kunnollisten kansien väliin.
Tämänvuotisilla Piippola-päivillä päästään hypistelemään painotuoretta Luojan luomat piipposet – sananparsia piipposittain -kirjaa. A5-kokoinen pehmytkantinen kirja on kotiseutuyhdistyksen kustantama ja myös tuotot suunnataan kotiseutuyhdistykselle. Taitosta on vastannut toimittaja Anna Hämeenaho. Hankosen mukaan kirja oli suunnitteilla jo pitemmän aikaa ja taittotyön tekijän löytyminen oli ratkaiseva käänne kirjan valmistumisessa.
– Ansku teki hyvän työn ja sai kirjan eläväiseksi. Suuri kiitos kuuluu hänelle, hän alleviivaa.
Uuteen julkaisuun mahdutettiin noin 600 erilaista sananpartta, jotka on koottu aiheittain. Tekstiin on saatu elämää lisäämällä kuvitukseksi kotiseutuhuoneesta kerättyjä vanhoja valokuvia. Teoksessa on jäljitelty myös murreasua aikaisempaa kokoelmaa tarkemmin.
– Mieheni Tapani ja minä luimme niitä ääneen, jotta murresanat saatiin oikeaan muotoon. Kirjaan tulee myös selitys, mitä murresanat tarkoittavat, Hankonen kertoo.
Osa Hankosen keräämistä sananparsista on laajemmaltikin tunnettuja. Ne ovat vain muuntuneet paikallisen väen puheissa hiukan eri muotoon.
Esimerkiksi sananparsikirjaan päätyneet sillehän nauraa naurismaan aijatki ja ennemmin räkänokasta mies tullee kuin tyhyjän naurajasta ovat tuttuja monessa pitäjässä.
Erilaisiin sanontoihin on tallentunut tietoa, joka on suullisessa muodossa levinnyt eteenpäin. Kyse on ollut kansanperinteestä, joka on ulottunut lähes jokaiselle elämänalueelle.
Sopivia sananparsia löytyy lähes jokaiseen tilanteeseen, aina kumppanin valinnasta ulkonäön arvosteluun.
Piipposen kansan suussa kulkeneet sananparret noudattavat hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin muuallakin. Ne ovat lyhyitä sutkauksia, joista iso osa sisältää erilaisia opetuksia ja kansanviisauksia.
Esimerkiksi kauan kaakko tuulee ennen ku sattaa ja länsi tuuli on taivaan luuta perustuvat sään ennustamiseen.
Vertaukset olivat myös yleinen tyylikeino, kuten sanonnoissa lujassa ku paska Junttilan seinässä ja kevy ku keuhkonippu.
Yksi sanontojen yleisimmistä kategorioista on Hankosen mukaan naljailu, joka on usein suunnattu oman kylän ulkopuoliseen väkeen. Kyse on ollut eräänlaisesta kylien välisestä kommunikoinnista.
Oman osansa piipposesta vinoilusta ovat saaneet esimerkiksi leskiset ja tavastkenkäset. Ollaanko ihimisittäin vae leskisittäin? on saatettu piipposittain kysäistä tai todeta, että lyö vaan, se on Leskelästä ja on tehny muutaki pahhaa. Piippua ja kukkarua piiloon, tavastkenkäset tullee, on myöskin Piippolassa kuultu sanottavan.
Hankosen mukaan joidenkin sananparsien juuret juontavat selkeästi tiettyyn kylänkolkkaan.
– Ihan selvästi on eri kylänkulmilla erilaisia sanontoja. Henkilöihin kohdistuvat erottaa heti mistä päin ne ovat, Hankonen toteaa.
Yleistä oli, että sanontoihin tallentui paikallisia keskushenkilöitä, jotka olivat kaikkien kyläläisten tuntemia. Esimerkiksi sanonta ”henki lähti”, sano Viitamaan Jussi kun pyörän kumi puhkes on saanut alkunsa pyöränkorjaajana toimivasta miehestä.
Hankosen into sananparsikirjan keräämiseen selittyy naisen sammumattomalla historian janolla.
Kun nainen alkaa kerrata omaa taustaansa, selviää, että hän on tehnyt kotiseututyötä lähes koko ikänsä.
– Yksi syy on se, että olen aina tykännyt historiasta, hän miettii.
Nyt eläkkeellä oleva Hankonen on tehnyt 48-vuotisen työuran Piippolan kirjastossa.
Lähes koko uransa ajan hän keräsi myös Piippolan historiaan liittyvää aineistoa talteen.
Paikallishistoria avautuu nykyään kylän omassa kotiseutuhuoneessa sekä Pentti Haanpään museossa, joiden kokoaminen on ollut hyvin pitkälti kotiseutuneuvoksen arvonimen saaneen Hankosen ansiota.
– Ajatus oli, että vanhaa on saatava talteen, muuten asiapaperit ja muistot häviävät. Tämä nykyinenkin aika on kohta mennyttä aikaa, nainen muistuttaa.