Monta vuotta olen aikonut, ja viime lauantaina sain aikaiseksi: Toteutin uhkaukseni ja lähdin katsomaan, mikä ihme siinä rovaniemeläisessä artistissa niin pikkusiskoa kiinnostaa, että hän kulkee laulajan perässä pitkin Pohjois-Suomea.
Sain houkutelluksi ystävän reissulle mukaan. Siskon ja hänen ystävättärensä ilmeet olivat iloisen yllättyneet, kun pamahdimme Ruokolahden lavalle.
Hilakiven Ami vitsaili, että lähdit pikkusiskon ”paimeneksi”.
Kupletin juoni alkoi hahmottua lyhyellä tauolla. Bändin jäsenet tulivat moikkaamaan fanejaan. Porisuttivat pikkusiskoani ja hänen kaveriaan kuin pitkäaikaisia ystäviä.
Eikä mennyt kuin hetki niin paikalle saapui itse illan artisti. Jalat notkahtivat minultakin, kun tajusin, että hän tulee halaamaan ja kuvaa samalla fanien kohtaamista live-tilassa olevalla kännykällään.
Koska tanssitaidon oppiminen on jäänyt minulla puolitiehen, en edes yrittänyt päästä tanssimaan, vaan keskityin selvittämään, mikä siinä illan tähdessä oikein kiehtoo.
Musiikin kuuntelun ohessa oli kiva seurata tanssiparien sulavaa liikehdintää tanssilavalla. Yhdellä tauolla piipahdimme autolla. Ihmeteltävää riitti sielläkin: tauot käytetään siistiytymiseen. Tanssiessa kostuneita paitoja vaihdettiin kuiviin. Autoani vasten parkissa olleessa autossa mies huolehti hygieniastaan jopa niin, että käytti suuvettä ja nappasi päälle vielä kompiaisen takaamaan hengityksensä raikkauden.
Mutta se illan päätarkoitus, se lavatähti. Olihan hän ihana. Useampi nainen huokaili lavanreunalla, kun saa vain katsoa, mutta ei koskea. Minulta koko bändi saa pisteet siitä, että he näyttivät tekevän tosissaan töitä saadakseen yleisön viihtymään.
Illan hämärtyessä alkoi oma katsontakantakin hieman muuttua ehkä, siis ehkä tätä artistia voisi käydä katsomassa toistekin. Mutta ei sentään tusinaa kertaa vuodessa, kuten pikkusisko teki viime vuonna.