Pääkirjoitus

Pitääkö palkalla pärjätä?

Kevättalven aikana käydään kovia vääntöjä työehtosopimuksista. Kuntien kirstunvartijat jännittävät muun muassa sitä, millaiseen sopimukseen hoitoalalla päädytään.

Miesten euro ja naisten euro. Siitä on keskusteltu eri yhteyksissä vuosien ajan. Nyt näyttää siltä, että naisvaltaisen hoitoalan palkoista neuvottelevat ammattiliitot ovat tosissaan. Palkkaero on kurottava tavalla tai toisella kiinni. Esimerkiksi hoitajia edustava Tehy ilmoitti viime vuoden lopulla, että se vaatii hoitajille useamman vuoden tasa-arvo-ohjelmaa. Tavoite on 1,8 prosenttiyksikköä muita aloja korkeammat palkankorotukset kymmenen vuoden ajalle. Tällä tavoitellaan naisvaltaisen alan palkkaeron umpeen kuromista.

Vaativaa ja tärkeää työtä puurtavien sairaanhoitajien verrattain matalan palkkatason korjaaminen on asia, johon jokaisen empatiakykyisen ihmisen on helppoa samaistua. Mutta monelta löytyy myös ymmärrystä siihen, että julkisen alan korotukset nakertavat ennestään tiukoilla olevien kuntien taloutta.

Koska kunnat pyörivät verovaroin, tilanne on hankala. Ylimääräistä rahaa ei ilmesty samalla tavalla kuin esimerkiksi vientivetoisilla yrityksillä voi hyvinä aikoina käydä. Kunnat voivat saada valtiolta lisärahoitusta hoitajienkin palkkoihin, mutta lopulta korotukset maksetaan uudella velalla tai veronmaksajien pussista. Kuntatyönantajien mukaan hoitajien vaatimus maksaa kymmenessä vuodessa 8 miljardia, joten on varmaa, että ainakin maan yleisen työllisyystilanteen tulee parantua merkittävästi, ettei velkaantuminen lähde täysin käsistä.

Eikä työmarkkinakevään ainut ammattiryhmä ole suinkaan hoitajat, sillä myös Opettajien ammttiliiton OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen ilmoitti, että opettajille ja muille kuntatyöntekijöille halutaan lisää palkkaa.

On sanomattakin selvää, ettei neuvottelupöydässä tule olemaan helppoa.