Ruukin seurakuntatalo on yksi pelin stopeista, joista voi hakea lisää pokémonpalloja.
Kuva: Oona Häikiö
Hietamaalla pelailivat Mitja Häikiö, Henry Brandt ja Niko Paavola.
Kuva: Oona Häikiö
Pidgey löytyi Vuolunojan ylittävältä sillalta.
Kuva: Oona Häikiö
Maanantai-iltana Hietamaan maastoissa vaelteli useampia lapsia ja aikuisia puhelimet käsissään, eikä jäänyt epäselväksi, millä asialla ihmiset olivat liikenteessä.
Osittain Nintendon omistama Niantic teki yhdessä hetkessä sen, mitä terveysviranomaiset ovat yrittäneet tehdä vuosikymmeniä: nostivat ihmiset, etenkin nuoret, ylös sohvalta. Toissalauantaina julkaistu Pokémon Go-mobiilipeli niittää suosiota kaiken ikäisten ihmisten keskuudessa, eikä loppua näy.
Pokémon Go ei ole pelkästään kaupunkialueiden viihdettä, vaan pelin keskeisiä paikkoja löytyy maaseudultakin. Peli käyttää pohjanaan Google Maps-karttasovellusta ja keskeisiksi paikoiksi luokiteltavat stopit ja salit ilmestyvät sinne, missä on pelaajiakin.
Pikaisella katsauksella ainakin Ruukin kylältä löytyy useita stoppeja. Esimerkiksi kunnanviraston ja seurakuntatalon liepeillä on stopit, joista pelaaja voi hakea lisää tarvikkeita itselleen.
risbeegolfmaaleista löytyi uusia pokemonpalloja sekä munia haudottavaksi, ja mäenlaskupaikalta löytyi taistelusali, jossa Pokémoneja voi kouluttaa.
Myös Pulkkilan K-kaupalla ollaan innostuttu pokémoneista. Kauppias Tanja Heikkonen kertoo, että heillä innostus peliin lähti lapsista.
– Hankittiin oma lure eli pokémonien houkutin, mistä pelaajat saavat peliinsä parempia ominaisuuksia. Nuoret pelaavat paljon ja näin voidaan tarjota nuoremmallekin asiakaskunnalle jotain mukavaa, Heikkonen selittää. Houkutin on päällä aina puoli tuntia kerrallaan, jolloin sen läheisyyteen ilmestyy paljon pelissä olennaisia hahmoja sekä esineitä.
TOIMITTAJA TESTAAPokemon osuu suoraan ysärilapsen sydämeen
Pakkohan se oli kokeilla. Hyvät lenkkarit, vesipullo ja parikymmentä kilometriä kävelyä paahtavassa helteessä yhden illan aikana. Aluksi löytyy Bulbasaur, sitten Spearow, myös Weedle ja Venonant - kaikki lapsuudesta tuttuja nimiä. Järjellä ajateltuna koko Pokemon Go:ssa ei ole mitään järkeä, voihan lenkillä käydä ihan ilman sovellustakin. Ihmetyttää, miten Pokemon-peli onkin saanut hetkessä aivan valtavat mittasuhteet, vaikka idea on yksinkertainen: kävellään GPS päällä pitkin pitäjää ja keräillään taskuhirviöitä, noita jokaisen 90-luvun lapsukaisen suosikkihahmoja. Välissä kotiin lataamaan puhelin ja uusiksi.
Muihin vastaaviin peleihin verrattuna Pokemon-pelin suosioon lienee yksi tärkeä selitys: ajoitus. Lähes jokainen ysärilapsi on joskus lapsuudessaan kivenmurikka ja tennispallo käsissään leikkinyt ulkona pokemonkouluttajaa. Nyt, 16–26-vuotiaana ja joka tapauksessa älypuhelimeen liimautuneena, sen voi tehdä uudelleen, oikeasti. Nostalgia liikuttaa niin henkisesti ja fyysisestikin. Siinä missä 2000-luvun alkupuolella leikin etsiväni Pikachua pihalta ja taistelevani sillä naapurinpojan Ekansia vastaan, voin nyt tehdä sen oikeasti.
Toki huonojakin puolia pelissä on. Lisätty todellisuus ei ota huomioon Pokemonien sijainnin turvallisuutta. Taskuhirviöitä voi löytyä esimerkiksi keskeltä moottoritietä tai yksityisalueilta, mikä on jo aiheuttanut muutaman vaaratilanteen uhkarohkeimmille pelaajille. Lisäksi Amerikassa rikollisjärjestöt ovat keksineet lurejen eli pokemoneja houkuttelevien paikkojen keräävän paljon nuoria ihmisiä kerralla paikalle, joka pahimmillaan mahdollistaa pokemonkouluttajien ryöstämisen.Silti kehtaisin väittää, että jos minutkin saadaan vielä työpäivän ja koiran kanssa kierretyn jahdin jälkeen kävelemään kaksi ylimääräistä lenkkiä iltayöllä, niin ei idea voi olla kovin huono. Paikalliset himopelaajat toki opastivat, että myös autoillen Pokemoneja voisi kerätä, kunhan ajaa alle 20 km/h, että GPS pysyy mukana. Itse en kyllä lähde huijaamaan.
En ole päättänyt poistanko sovelluksen, vai annanko itseni jäädä pelikoukkuun.
Oona Häikiö
TOIMITTAJA TESTAAPokemon osuu suoraan ysärilapsen sydämeen
Pakkohan se oli kokeilla. Hyvät lenkkarit, vesipullo ja parikymmentä kilometriä kävelyä paahtavassa helteessä yhden illan aikana. Aluksi löytyy Bulbasaur, sitten Spearow, myös Weedle ja Venonant - kaikki lapsuudesta tuttuja nimiä. Järjellä ajateltuna koko Pokemon Go:ssa ei ole mitään järkeä, voihan lenkillä käydä ihan ilman sovellustakin. Ihmetyttää, miten Pokemon-peli onkin saanut hetkessä aivan valtavat mittasuhteet, vaikka idea on yksinkertainen: kävellään GPS päällä pitkin pitäjää ja keräillään taskuhirviöitä, noita jokaisen 90-luvun lapsukaisen suosikkihahmoja. Välissä kotiin lataamaan puhelin ja uusiksi.
Muihin vastaaviin peleihin verrattuna Pokemon-pelin suosioon lienee yksi tärkeä selitys: ajoitus. Lähes jokainen ysärilapsi on joskus lapsuudessaan kivenmurikka ja tennispallo käsissään leikkinyt ulkona pokemonkouluttajaa. Nyt, 16–26-vuotiaana ja joka tapauksessa älypuhelimeen liimautuneena, sen voi tehdä uudelleen, oikeasti. Nostalgia liikuttaa niin henkisesti ja fyysisestikin. Siinä missä 2000-luvun alkupuolella leikin etsiväni Pikachua pihalta ja taistelevani sillä naapurinpojan Ekansia vastaan, voin nyt tehdä sen oikeasti.
Toki huonojakin puolia pelissä on. Lisätty todellisuus ei ota huomioon Pokemonien sijainnin turvallisuutta. Taskuhirviöitä voi löytyä esimerkiksi keskeltä moottoritietä tai yksityisalueilta, mikä on jo aiheuttanut muutaman vaaratilanteen uhkarohkeimmille pelaajille. Lisäksi Amerikassa rikollisjärjestöt ovat keksineet lurejen eli pokemoneja houkuttelevien paikkojen keräävän paljon nuoria ihmisiä kerralla paikalle, joka pahimmillaan mahdollistaa pokemonkouluttajien ryöstämisen.Silti kehtaisin väittää, että jos minutkin saadaan vielä työpäivän ja koiran kanssa kierretyn jahdin jälkeen kävelemään kaksi ylimääräistä lenkkiä iltayöllä, niin ei idea voi olla kovin huono. Paikalliset himopelaajat toki opastivat, että myös autoillen Pokemoneja voisi kerätä, kunhan ajaa alle 20 km/h, että GPS pysyy mukana. Itse en kyllä lähde huijaamaan.
En ole päättänyt poistanko sovelluksen, vai annanko itseni jäädä pelikoukkuun.
Oona Häikiö