Vanhempien tietoisuus puheen- ja kielenhäiriöistä on lisääntynyt niin, että lapsille haetaan apua.
Suomessa on noin 65 000 ihmistä, joilla on eriasteisia puhe- ja kommunikaatiovaikeuksia. Ihminen voi syntyä vailla puheella viestimisen taitoa, mutta puhekykynsä voi myös menettää aivoverenkiertohäiriön tai muistisairauden myötä.
Jokainen puhevammainen ihminen tarvitsee oman näköistään kuntoutusta, joka suunnitellaan yhdessä hänen, hänen läheistensä ja puheterapeutin kanssa. Kuntoutuksen tarkoituksena voi olla myös puheen motorinen harjoittelu. Puheterapian ensisijainen tehtävä on kuitenkin edesauttaa puhevammaisen ihmisen mahdollisuutta osallistua ja toimia aktiivisesti omassa arjessaan.
Puhevammainen ihminen saattaa tarvita kommunikaatioon apuvälineen, jolla korvaa puheen puuttumisen. Apuvälineenä voi olla esimerkiksi paperiset kuvakorttikansiot tai digitaalinen sovellus.
Puheterapeutti Jenni Riikosen työkiireissä näkyy selvästi, että vanhempien ja neuvolahenkilökunnan tietoisuus puhe- ja kielenhäiriöistä on lisääntynyt. Lene-testit eli leikki-ikäisen neurologisen kehityksen arviointitestit tehdään neuvolassa kaikille ja niiden pohjalta lapsi lähetetään Jennin arvioitavaksi, mikäli testeissä ilmenee jotain lisäselvitystä vaativaa.
On esitetty, että lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus olisi vähentynyt digi-aikana niin, että se vaikuttaisi lapsen puheenkehitykseen. Tästä ei ole vahvaa tieteellistä näyttöä.
Jenni Riikonen ei lähde syyllistämään vanhempia. Vanhemmilla on aina huoli lapsistaan, vaikka lapsi tarvitsisi apua kielellisessä kehittymisessä edistymiseen, ei se tee vanhemmista huonoja.
– Toki silloin, jos lapsella on kehityksessä pulmaa, on vanhempien vähän enemmän tehtävä itseään tykö eli hakeuduttava tehokkaasti vuorovaikutukseen. Tähän monesti tarvitaan puheterapeutin ohjausta ja kommunikaation apukeinoja.
Nykyään vanhemmat ovat netin kautta aiempaa tietoisempia asioista ja ehkä siksi osataan huolestua asioista aiempaa aikaisemmin. Riikonen kiittelee Pyhäntä Siikalatva alueella tehtävän lasten parhaaksi hyvää yhteistyötä perheiden, neuvolan, päivähoidon ja koulun välillä.
Suurin osa Jennin vastaanotolla käyvistä on 3–7-vuotiaita.
– Kehitys on yksilöllistä, yleensä pieneten kanssa seurataan tilannetta aluksi vaikkapa puoli vuotta ja nähdään, kehittyykö puhe.
– Ei kannata jäädä odottamaan missään nimessä, jos huoli herää. Jos 2,5-vuotias ei puhu kotona kuin muutamilla sanoilla kannattaa lähteä kysymään apua neuvolasta. Tai jos lapsi ei osaa noudattaa yksinkertaisia ohjeita kuten vie vaippa roskikseen.
Häiriön taustalla voi olla syndrooma, sairaus tai kehitysviive.
– Kahta samanlaista asiakasta ei ole. Aina täytyy kohdata perhe kokonaisuutena ja lapsi yksilönä.
Puheterapiaa tarjotaan Siikalatvalla ja Pyhännällä sekä terveyskeskuksen että Kelan kautta. Kelan järjestämä kuntoutus on yleensä pitkäkestoista terapiaa tarvitseville.
Terapeutinkin taidot ovat rajalliset.
– Joskus täytyy alkukartoituksessa myöntää, että en voi yksin auttaa, vaan tarvitaan esimerkiksi Oysissa tai Tahkokankaalla tehtäviä lisätutkimuksia ja konsultaatiota.
Puheterapeutilla käynnit eivät riitä hoidoksi, vaan esimerkiksi r- tai s-virhettä korjatessa harjoitteluvastuu on kotona.
Pienestä lapsesta ei osaa ennustaa, onko lapselle tulossa viivettä puheenkehittymisessä. Vanhemmat voivat kuitenkin edistää puheenkehitystä yksinkertaisilla keinoilla.
– Harjoituksista ei ole ainakaan haittaa, suu passivoituu, jos sitä ei käytetä.
Jenni Riikonen ei suosittelee kenenkään taaperolle nokkamuki. Parempi on juoda pillimukista tai hörppyyttää juomaa mukin reunalta tai juoda mahdollisimman kiemuraisella pillillä.
– Nämä harjoitukset tuovat liikettä puhuessa tarvittaville lihaksille. Monesti kyse on yksinkertaisista harjoituksista.
Lapselle lukeminen on hyvästä, mutta myös kirjan kuvista jutteleminen, kirjassa olevien asioiden etsiminen ja esineiden nimeäminen. Kirjojen tutkiminen auttaa muun muassa nimeämisongelman hoidossa.
Nykyisin esiintyy paljon nimeämisvaikeutta eli henkilöllä on vaikeutta palauttaa mieleen asian tai esineen nimi. Ongelmaan johtavia syitä voi olla useita.
Lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutus on tärkeää. Jenni ei katso karsaasti lapselle lässyttävää aikuista, koska puheenoppimisessa tärkeintä on vuorovaikutus.
