Puuks­taa­vin pai­me­nes­ta tuli ih­mis­ten paimen – Sii­ka­joen kap­pa­lai­nen Olli Lohi haluaa olla hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­vä

Olli Lohi perheineen on asunut Pattijoella vuodesta 2006 lähtien. Siikajoki ei ole uudelle kappalaiselle täysin tuntematon alue.
Olli Lohi perheineen on asunut Pattijoella vuodesta 2006 lähtien. Siikajoki ei ole uudelle kappalaiselle täysin tuntematon alue.
Kuva: Kirsi Junttila

Eräs ympyrä on sulkeutunut Olli Lohen elämässä.

Vasta papiksi vihityn nuoren miehen ensimmäinen työpaikka oli Raahen seurakunnassa. Sinne hän on nyt palannut 14 vuotta kestäneen kierroksen jälkeen.

– Kiireistä aikaa on ollut, Lohi toteaa menneistä vuosista.

Tekemistä on varmasti piisannut, sillä viime vuosien aikana Lohi toimi Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksessä (SRK) paitsi viestintäpäällikkönä, myös Päivämiehen päätoimittajana ja vs. kustannuspäällikkönä. Työpäivää venytti pitkä työmatka Pattijoelta Ouluun.

– Takana oli jo kohtuu pitkä ura SRK:lla, tuntui että voisi muutakin tehdä. Ja halusin tehdä työtä lähempänä kotia ja antaa enemmän aikaa perheelle, Lohi perustelee työpaikan vaihtoa.

Elokuun 1. päivä Lohi aloitti Raahen seurakunnan kappalaisena. Hänen toiminta-alueenaan on koko Siikajoen kunta.

Työhön seurakuntaan, ihmisten keskelle, Lohta ajoi sisäinen palo.

– Tykkän papin työstä, se tuntuu mukavalta. Koen sen omaksi tehtäväkseni, hän sanoo.

– Ajattelen, että pappi on palvelustehtävässä seurakuntalaisia varten. Pappi on palvelija, joka on kutsuttu aivan erityiseen tehtävään.

Tehtävä on moniulotteinen, Lohi tuumii, sillä se ei ole täysin ajallinen ja maallinen. Papin virka on sanan ja sakramentin virka, jonka ytimessä on Raamatun viesti.

Parasta työssä on ihmisten kohtaaminen ja heidän palvelemisensa elämän eri taitekohdissa. Saman päivän aikana papin eteen saattaa avautua koko elämän kaari; on ristiäiset, häät ja hautajaiset.

– Tärkeintä on olla läsnä, kun kohtaa ihmisiä eri tilanteissa. Pitää pystyä myös irrottautumaan ja kohdata taas uutta ja olla läsnä. Papilta vaaditaan tilannetajua ja tunneherkkyyttä, Lohi pohtii työn vaativaa puolta.

Laumansa keskellä hän haluaa olla helposti lähestyttävä, jotta paimenen ja lampaiden välille rakentuisi hyvä suhde. Silloin oman papin kanssa voi luottavaisesti keskustella vaikeistakin asioista.

Maailma muuttuu ja kirkosta eroaminen on yhä yleisempää. Silti seurakunnalla on edelleen paikkansa ihmisen elämässä, luottaa Lohi. Se tuo pysyvyyttä ja turvaa.

– On tärkeää, että seurakunta on lähellä. Että se koostuu joukosta, joka on läsnä ja mukana. Läsnäolo on tärkeää, hän tähdentää.

Jumalanpalvelus on keskeinen osa kokonaisuutta ja seurakunta koostuu kaikista jäsenistään. Siksi Lohi toivoo, ettei siikajokisten kirkkopolku pääse ruohottumaan. Toisaalta hän luottaa, että vanhojen kirkkojen juurevalla Siikajoella ovat perinteiset arvot säilyneet. Siltä pohjalta on hyvä lähteä tekemään työtä.

– Seurakunnan perustehtävä on evankeliumin välittäminen ja kertoa, että omassa elämässä saa luottaa johdatukseen. Haluan välittää tässä ajassa uskon ja rauhan viestiä, Lohi tiivistää työsarkaansa.

Siikajoki on hajallaan olevien vahvojen kylien kunta, jossa seurakuntaliitoksen jälkimainingit vielä tuntuvat. Ihmiset ovat kokeneet jääneensä syrjään.

– Täällä on pitkäjänteinen työ tarpeen, että seurakunta pystyisi vastaamaan kylien asukkaitten tarpeisiin, Lohi toteaa.

Hän toivoo, että seurakuntalaiset rohkeasti kertoisivat, mitä kaipaavat. Merkityksellisiksi koettuja työmuotoja halutaan jatkaa. Lohi näkee vapaaehtoistyön merkittävänä yhteyden rakentajana, kun asutaan hajallaan. Tavoite on vahvistaa tunnetta, että seurakunta on lähellä tukemassa elämään liittyvissä kysymyksissä.

– Toivon, että minuun otetaan yhteyttä. Muuten eivät paikallinen tieto ja odotukset kohtaa. Haluan olla rakentamassa sitä, mitä täällä toivotaan, hän painottaa.

Olli Lohi

Syntynyt Ranualla 1978

Asuu perheineen Pattijoella

Perheessä vaimo Tuovi ja 10 lasta

Vihitty papiksi 2006

Raahen seurakunnassa seurakuntapastorina 2006-2009

SRK:n rippikoulutyön sihteeriksi 2009

Päivämiehen päätoimittajaksi 2011

Kalajoen seurakunnan Himangan kappalainen 2015-2016

SRK:n viestintäpäälliköksi 2017, vs. kustannuspäällikkö 2017-2018 ja jälleen myös päätoimittajaksi 2018

Raahen seurakunnan Siikajoen kappalainen 1.8. 2020-

Toiminta-alueena koko Siikajoen kunta

Ruukin kirkkopyhä

Olli Lohen virkaanasettajaismessu Ruukin torilla sunnuntaina 16.8. kello 10

Koko seurakunnan yhteinen kirkkopyhä, rinnakkaisia jumalanpalveluksia ei ole

Liturgia lääninrovasti Erja Oikarinen

Saarna Olli Lohi

Musiikista vastaavat kanttori Taija Korri, muut seurakunnan kanttorit, lapsi- ja nuorisokuoro sekä vaskiorkesteri

Messun jälkeen juhla ja ruokailu torilla

Tapahtumaan ilmainen linja-autokuljetus, reitit seurakunnan tiedotesivulla

Järjestelyissä mukana Siikajoen kunta

Raahen seurakunnan kirkkoherra Harri Joensuu perustelee järjestelyjä: "Ulkotapahtumana koronan vuoksi käytännön syistä. Toinen syy on se, että Revonlahden ja Paavolan alueet on yhdistetty yhdeksi toiminnalliseksi alueeksi, jolla on kolme kirkkoa. Kuntakeskus on neutraali paikka järjestää kirkkopyhä."