Py­hän­näl­le odo­tet­ta­vis­sa reipas yli­jää­mä

Pyhännän kunnanvaltuusto istuu maanantaina vuoden 2018 talousarviokokoukseen. Lautakunnat ovat laatineet esityksensä vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2019–2020 taloussuunnitelmaksi kunnanhallituksen elokuussa hyväksymien talousarvion laatimisohjeiden mukaisesti.

Ensi vuoden verotuloarvio on laadittu tuloveron osalta käyttäen Pyhännällä vuodesta 2007 käytössä ollutta 19,75 tuloveroprosenttia.

– Näkemys on, että tuolla budjetilla ensivuosi selvitään. Tuloveroprosenttia ei ole tarvetta nostaa, kuvailee kunnanjohtaja Jouko Nissinen.

Pyhännän kunta kiristi hieman kiinteistöverotusta, kun yleinen kiinteistövero nousee 0,95 prosentista 1,05 prosenttiin.

Pyhännällä keskusteltiin toissa vuonna tuloveroprosentin nostosta. Hallituksen tekemä esitys kuitenkin kaatui valtuustossa. Valtuutetut halusivat katsoa, mitä tulossa ollut teollisuushalliyhtiön perustaminen vaikuttaa kunnan kassavirtaan.

– Olemme pärjänneet ilman tuloveronkorotusta. Päättäjillä oli rohkeutta kumota veronkorotusesitys, tuumaa Nissinen.

Tilikauden tulokseksi vuodelle 2018 ennakoidaan 165 000 euroa. Ylijäämää arvioidaan kertyvän kaikkiaan 220 000 euroa. Vuosikatteeksi on laskettu 550 000 euroa. Ensi vuoden nettoinvestointilistalle menoja on kirjattu reilut vajaat 700 000 euroa.

Mainos
Siikajokilaakson pelit

Pelaa Siikajokilaakson digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä