Siikalatvan kunnan siirrettyä sosiaali- ja terveyspalvelunsa Mehiläiseen jäi Pyhäntä Haapaveden kumppaniksi sotepiiri Helmen alaisuuteen.
Pyhännän terveysaseman arki on jatkunut normaaliin tapaan, mutta toki joitain muutoksia on tullut.
Esimerkiksi henkilökunnassa on tapahtunut pieniä vaihdoksia, osan siirryttyä Mehiläisen palvelukseen, mutta pääsääntöisesti kylän terveyspalvelut säilyvät entisenlaisina.
– Eniten hämmennystä on aiheuttanut päivystyksen siirtyminen Haapavedelle, mutta montaa on helpottanut, kun on kerrottu, että puolikiireellisiä tapauksia voidaan hoitaa Pyhännälläkin, Helmen palveluesimies Eeva Mäki kertoo.
Jo loppuvuodesta kyläläiset saivat oman terveyskeskuslääkärinsä Pertti Kemppaisen siirryttyä Pyhännälle. Lääkäripäivystystä ei Pyhännällä ole ollut viime vuosina, vaan se on ollut keskitetysti Pulkkilassa. Siikalatvan erottua Helmestä, siirtyi pyhäntästen päivystys tästä viikosta alkaen Haapavedelle.
Vastaanotolta vinkataan, että Pyhännän terveysaseman lääkärille on varattu päivittäin joitain kiireaikoja. Pyhännällä on lisäksi päivittäin töissä päivystävä sairaanhoitaja, joka voi konsultoida lääkäriä esimerkiksi lasten korvatulehduksissa tai flunssatapauksissa.
Vakavammat päivystystapaukset ja akuutit sydänoireet tai röntgeniä vaativat tapaturmatapaukset hoidetaan Haapavedellä. Kiireajat annetaan keskitetysti päivystysnumerosta 08 452 700
– Päivystysasioissa vastaamassa ovat ensimmäisen tunnin aikana sekä Pyhännän että Haapaveden sairaanhoitajat, jolloin ajanvaraukset annetaan päivystysnumeron kautta. Kiireettömissä tapauksissa ajat annetaan vastaanoton numeron 044 7591 811 kautta. Perjantaisin Pyhännän vastaanotto on pääsääntöisesti suljettu, toimintaa on ainoastaan neuvolan puolella, Mäki tarkentaa.
Ilta-, yö- ja viikonloppupäivystykset ovat edelleen OYS:n yhteispäivystyksessä (08 315 2655).
Muut muutokset koskevat lähinnä henkilöstöä ja osittain heidän puhelinnumeroitaan. Uuden työntekijän numeroa voi tiedustella vastaanotolta, mikäli entinen ei enää toimi.
Tuttuja kasvoja Pyhännällä näkee edelleen monissa pisteissä. Esimerkiksi lastenneuvolasta ja kouluterveydenhoidosta vastaa edelleen Eeva Mahosenaho, mutta äitiys- ja ehkäisyneuvolasta löytyy uusi kasvo, terveydenhoitaja Sonja Paakki.
Diabeteshoitajana toimii nykyisin Päivi Aho, joka käy Pyhännällä pääsääntöisesti keskiviikkoisin. Reuma- ja sydänasiakkaat asioivat puolestaan päivystävänä sairaanhoitajana toimivan Asta Mämmin kanssa ja reumalääkäri löytyy Haapavedeltä.
Fysioterapeutti käy kerran viikossa. A-klinikan hoitaja käy maanantaisin, samoin psykiatrinen sairaanhoitaja, jolla on vastaanotto myös joka toinen keskiviikko.
Laboratoriokokeita on Pyhännällä otettu viime vuosina vain kerran viikossa. Tästä lähin laboratoriopäiviä on kaksi, tiistai ja torstai.
– Loppuviimein pyhäntästen palvelut säilyvät entisellään ja parannustakin tapahtuu, kun lääkäripalveluja on neljänä päivänä. Röntgen on lähes ainoa, joka on kauempana, Mäki kiittelee muutosten vähäisyyttä.
Hän pyytää netin Kanta-palvelussa reseptejä uusivia asiakkaita huomioimaan myös sen, että uusintapyyntö tulee nykyisin kohdistaa Haapavedelle.
– Toisena vaihtoehtona on Pulkkila ja sen kautta uusiminen ei enää onnistu.
Mäki kertoo, että ensimmäisenä päivänä sekä järjestelmien että puhelinyhteyksien käynnistymisessä ja päivityksessä ollut viive aiheutti pientä hämminkiä, mutta ne saatiin selvitettyä pikaisesti. Sen jälkeen arki on palannut myös Pyhännän terveysaseman työjärjestykseen.