Koronavirusepidemian kanssa kamppailussa ei ole kuin huonoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja. Tämä on saatu todeta kuluvan kevään aikana. Rajoittaminen on tärkeää, koska riskiryhmien ja samalla meidän jokaisen terveyttä pitää suojella, mutta rajoitukset jatkavat epidemian kestoa, joten loppua poikkeusoloille ei lähitulevaisuudessa ole näköpiirissä.
Tällä viikolla hallitus ilmoitti rajoitusten purkamisesta. Lapset palaavat kouluun toukokuun puolivälissä, vaikka kevätlukukautta on jäljellä paluun jälkeen enää kaksi viikkoa. Lapsi kun ei koronaa tartuta, kunnes seuraavana päivänä löytyy asiantuntija jonka mukaan lapsi tartuttaa siinä missä aikuinenkin.
Kouluun siis mennään, mutta luvassa on erityisjärjestelyjä. Kokoontua ainakin jossain muodossa pitää, mutta ei kuitenkaan toisaalta saa. Ei ole ihme, että opettajat ovat olleet epätietoisia siitä mitä nyt saa, pitää tai ei pidä tehdä.
Myös viestinnässä on ollut toivomisen varaa, sillä melkeinpä jokaisessa päätöksessä on ollut tulkinnanvaraa. Voidaan opiskella, mutta erityisjärjstelyin. Voidaan avata, mutta erityisjärjestelyin ja niin edelleen. Kouluun voi mennä, mutta ennen kesäkuun alkua yli 10 ihmisen ihmisen kokoontuminen on kielletty. Eli käytännössä opiskella voi yhdessä sisätiloissa, mutta jalkapallon pelaaminen koulun jälkeen ulkona on kielletty?
Vaikka vapauksia annetaan ja rajoituksia puretaan, ei vapauksia tarvitse välttämättä käyttää. Jos itsestä tuntuu, että nyt löysätään liikaa, voi jokainen meistä jatkaa rajoitusten tiellä vaikkei kukaan niin käskekään. Jos tuntuu, ettei lapsen laittaminen kouluun ole turvallista, voi jälkikasvun ottaa edelleen pois koulusta. Silloin siirrytään vain etäopetuksesta kotiopetukseen ja vastuu opetuksesta siirtyy koulun sijasta kotiin.
Juha Honkala