Neulomisintoa tuntevat, erityisesti juuriltaan ranttisten iloksi on saatu Rantsila-neule. Virallinen Rantsila-neule on rantsilalaislähtöisen Elina Tuomaalan suunnittelema lapanen Viljapelto Siikajoen rannalla. Lapasta koristavat Rantsila-tekstin lisäksi tähtöset, viljantähkät ja Siikajoen laineet.
Rantsila-seura julisti neulomiskilpailun alkaneeksi kesällä Ganander-talon taidenäyttelyn avajaisten yhteydessä Rantsilan pitäjän 150-vuotisjuhlavuoden ja Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi.
Kilpailutöitä saatiin kaikkiaan viisi. Paikallisten silmää miellyttävästä neuleesta mielipiteensä pääsi sanomaan myös yleisö Rantsila-seuran Facebook-sivuilla ja Rantsilan joulutapahtuman yhteydessä olleessa äänestyksessä.
Tuomareina toimivat Rantsila-seuran puheenjohtaja Airi Juntunen ja varapuheenjohtaja Eeva-Liisa Similä. He valitsivat virallisen voittajan tietämättä, keiden tekemiä neuleet olivat. Yleisön ja tuomariston maku kävi yhteen, sillä lapanen oli myös yleisön suosikki.
Kilpailun voittajaksi valitun neuleen ansioiksi tuomarikaksikko laski muun muassa perinteikkyyden ja sen, että lapanen kuvaa aluetta hyvin. Neuletta luonnehdittiin pelkistetyn tyylikkääksi, hillityksi mutta kauniiksi.
Tuomaristo arvosti myös helppoa neulomisohjetta ja arvioi, että neuleen osannee kutoa ohjeen avulla, vaikka ei olisikaan huippuneuloja. Neuleohje on julkaistu kaikkien iloksi sekä Rantsila-seuran nettisivuilla.
Voittajaneuleen lisäansioksi nimettiin Rantsila-teksti, joka auttaa ulkopuolistakin yhdistämään lapasen pitäjään. Lisäksi neuleen muunneltavuus oli tuomarien mieleen: Vaikka mallikappale on hillitty, mukana tulleen saatekirjeen mukaan neuleen voi toteuttaa värikkäänäkin versiona, jossa tähkät ja tähdet ovat keltaisia, joki sininen ja tausta vaikkapa musta. Kuvituksen tuomarit uskovat toimivan myös muissakin neuleissa, kuten esimerkiksi neulepaidassa.
Tuomaristo antoi kunniamaininnan Rantsila-tossuille, joissa on hyödynnetty Rantsilan vaakunasta tuttuja värejä ja elementtejä: mustan neuletossun varressa tuikkii keltainen tähti, ja harmaat nauhat virtaavat tossujen halki kuin joki. Muutoin tossut muistuttavat ulkoasultaan muodikkaita Converse-tossuja. Tossut on suunnitellut Tuula Tuomaala.
Tuomaristoa miellytti kovasti myös kirjoneuleet, jotka tulivat kaikki jaetulle kolmannelle sijalle. Arja Arola oli toteuttanut neuleen tyttärentyttärensä Erika Grundströmin toiveiden pohjalta.
Minun Rantsilani -sukassa oli pilviä, puita, tähtiä ja Siikajoki lumivaipan alla. Esillä ollut sukka oli sinivalkoinen, mutta saatteen mukaan myös sen voisi toteuttaa eri väreissä.
Marjatta Väänänen osallistui kisaan kahdella eri tuotteella, jotka nekin olivat sinivalkoisia. Sekä pitkävartisten sukkien varressa että rennossa myssyssä komeili joutsen.