Lukijalta
Mielipide

Rant­si­lan kirkon lie­peil­lä

Kaunis lauantai ehtoo. Kävelen Rantsilan kirkon liepeillä.

Askeleni johtavat äidin ja isän haudalle. Istutan tuomani kukkasen ja ajatukseni siirtyvät vuoteen 1967. Silloin, 50 vuotta sitten, pääsin ripille ja kävin Herran Pyhällä Ehtoollisella muiden ikäisteni nuorten kanssa.

Tuo viidenkymmenen vuoden takainen aika on elävästi mielessä. Juhani Kajava oli kirkkoherra, Sulo Lehto kanttori. Rippikoulua oli kaksi viikkoa syksyllä ja keväällä.

Asiaan kuului myös käydä talven aikana kirkossa. En nyt tarkkaan muista, oliko se yhdeksän kertaa. Meillä oli keskinäinen kilpailu ja Pirjo Vares voitti sen käymällä kerran enemmän kuin minä. Hän asui kirkolla ja minulla oli 17 kilometrin matka kirkkoon.

Tosin suurimman osan kävin Temmeksen kirkossa, kun pääsin Kajavan kyydissä kun hän haki kanttorin Mankilankylästä kyytiin.

 

Rippikoulu oli tuolloin aivan erilaista kuin nykyään. Läksyt piti osata.

Juhannuksena 1967 pääsimme sitten ripille. Meitä oli paljon, tytöt valkoisissa mekoissaan, pojilla valkea paita ja mustat housut.

Meillä oli asuista äänestys, mutta kun olin jo ehtinyt saada valkean mekon, niin junttasin mielipiteen koko valkeasta läpi.

Kirkossa saarnasi O.K. Heliövaara. Se oli suuri juhlapalvelus, olihan Suomen vapauden 50 vuotisjuhla.

Kirkon jälkeen istutin yhdessä Paavo Väyrysen kanssa itsenäisyysvuoden juhlakuusen. Mihin lie joutunut vai kuoliko. Ei kasva kuusi siinä mihin laitettiin.

Tästä kuusen istutuksesta onkin riittänyt leikinlaskua monta kertaa maailmalla kulkiessa. Ei se kuka tyttö tahansa ole Paavo Väyrysen kanssa kuusta istuttanut.

 

Kastelen kukkia vanhempieni haudalla, myös talvella pois nukkuneen tädin haudalla olevat kukat saavat osansa kasteesta.

Mietin kuinka tärkeä vaihe rippikoulu on nuorelle. Olen sitä mieltä, että siellä viimeistään luodaan pohja uskonnolliselle kasvulle. Sitä kirkkoherra ihmetteli useinkin, että mistä minä tiedän esim. älä anna auringon laskea vihasi ylle.

Se oli sitä kotoa opittua elämänohjetta, joka yhdessä rippikoulussa opitun kanssa on viitoittanut elämääni.

 

Tässä vuosien aikana olen ajatellut, että kun on 30 vuotta ripistä kulunut niin kokoonnutaan. Talvella ajattelin, että nyt tulee kuluneeksi 50 vuotta, kokoonnutaan, mutta sairaus esti järjestelyt.

Usein Teitä, rippikoulukaverini, muistelen. Joitakin olen tavannut, joiden elämästä tiedän, muutama meistä on ollut jo vuosia kirkon mullissa.

 

Kun tapaamme Rantsilan Raitilla tai muualla, niin vaihdetaan kuulumiset.