Siikalatva/Rantsila Patsaat ovat niin olennainen osa Rantsilan kyläkuvaa, ettei paikallisten tule enää edes ajateltua niiden olemassa oloa. Patsaspitäjänä aikoinaan median välityksellä mainetta niittäneen kylän imago nousi uudelleen esiin viime syksynä, kun Mankilan kylätalolla paljastettiin jätit Kiljo ja Koljo.
Edellisen julkiseen tilaan valmistuneen patsaan paljastus lienee ollut viimevuosituhannen puolella. Uusimpia keskustassa olevia patsaita on kirjaston pihaan vuonna 1997 pystytetty Vasikka Helmikki.
Patsaan nimi kuvaa hyvin sitä, kenen ansiota patsaat ovat. Patsaita yhdistää työhön innoittajana kotiseutuneuvos, opettaja Helmi Junttila. Rantsilassa vaikuttaessaan Junttila oli persoona joka sai ihmiset tekemään mitä halusi. Helmin vauhdittamana saatiinkin paljon aikaa.
Sipolankylän ala-asteella opettajana työskennellyt Raimo Karpakka muistelee, kuinka Junttila oli niin voimakas persoona, että sai ihmiset liikkeelle. Omaa patsasta Helmi ei ainakaan vielä ole saanut, mutta Karpakan mukaan aikoinaan oli puhetta, että jos sellainen rakennetaan ikuistettaisiin hahmo, jossa Helmi juoksuttaa polkupyörää. Hänellä kun oli niin kiire, ettei aina ehtinyt edes nousta pyörän päälle.
Patsaita syntyi kyläläisten talkootyönä, kun Helmi pisti kansalaisopiston patsaspiirin pystyyn ja opettajaksi saatiin Martti Väänänen.
Rantsilan patsaista löytyy koottua tietoa yllättävän vähän. Eläkepäivillään harrastajavalokuvaaja Antti Tuohimaa ikuisti patsaat valokuviksi ja kuvien yhteyteen tekstien teossa auttoi maanviljelijän työn ohessa Rantsilassa niin urheilun, kunnallispolitiikan kuin patsaiden rakentamisen sarallakin kunnostautunut Väinö Porkka. Miesten valmistama patsasmatrikkeli on luettavissa Rantsilan kirjaston kotiseutuhuoneessa.
Katariina Tenhunen on valmistanut opinnäytetyönään kymmenisen vuotta sitten Rantsilan patsaspolku-oppaan. Kotiseutuneuvos Helmi Junttilan työtä kunnioittaen laadittu opas neuvoo kartan avulla, mistä päin Rantsilan keskustasta löytyy 14 patsasta.
Kaiken kaikkiaan Tenhunen arvioi patsaita olleen opasta tehdessä noin 40 eri puolilla Rantsilaa. Kirkolla olevien patsaiden listalla mainitaan myös Ite-taiteilija Johannes Tervon kirkonkylän kotinsa pihalle tekemät patsaat. Tervo oli aktiivisesti mukaan patsaita rakentaneessa kansalaisopiston porukassa.
Patsasbuumin Rantsilassa aloitti vuonna 1982 valmistunut Ganander-patsas. Gananderin patsaaseen liittyy mielenkiintoinen ranttisilta jo unohtumaan päässyt yksityiskohta, jonka Siikajokilaakson toimituksen tietoon palautti toimittajana kiivaimman patsastelun aikana muun muassa Liitto-lehdessä työskennellyt Veikko Heilala.
Heilala kuvailee Rantsilan kappalaisen, tutkijapappina mainetta niittäneen Christfrid Gananderin-patsaan alkuhistoriaa erikoiseksi Suomessa ja ehkäpä jopa maailmalla.
– Muistomerkkikilpailun pienoismallit kiersivät myymäläautossa pitäjää ja asiakkaat saivat äänestää niiden paremmuudesta. Kansan tahto toteutui, ratkaisu ei jäänyt muutamien taideasiantuntijoiden varaan, Heilala kertoo.
Kilpailun toteutuksessa vaikeutena oli, että vuonna 1741 Haapajärvellä syntyneestä ja 1790 Rantsilassa kuolleesta Gananderista ei ole minkäänlaista kuvaa, ei edes piirrosta. Perimätiedon mukaan kappalainen olisi ollut lyhyenläntä, kaljuhko ja tukevahko, silti Rantsilan kirkkopuistossa seisoo pitkänhuiskea, paksuhiuksinen mies.
Maaliskuussa vietetyssä Rantsilan kirkon 230-vuotisjuhlassa paljastettiin julkinen salaisuus: kirkon rakennuttajapapin mallina on ollut Rantsilan pitkäaikainen kirkkoherra Pentti Kopperoinen. Juhlaan osallistunut Kopperoinen ei tätä tietoa kiistänyt. Jälkikäteen voi sanoa, että Pentti Kopperoisen mallina käyttäminen on ollut mainio idea joka ei loukkaa ketään. Patsaan on veistänyt Eelis Räsänen.
Heilalan kertoman mukaan Gananderin kuvan puuttuminen vaikeutti muistomerkin suunnittelukilpailun toteutusta niin, että kilpailuehdotukset olivat abstrakteja eivät henkilöä kuvaavia.
– Tämä ei muistomerkin ideoijaa, kotiseutuneuvos Junttilaa miellyttänyt. Hän pelkäsi, että ranttiset eivät hyvääkään abstraktia ymmärrä ja teetätti pohjoissavolaisella taiteilijalla näköispatsaan pienoismallin. Varmistaakseen sen voiton hän järjestytti patsasmallien myymäläautokierroksen. Ja kansa puhui odotusten mukaisesti näköispatsaan puolesta, Heilala muistelee.
Valkean, jaloilleen nousseen, ratsunsa selässä ratsailla on Suomen sodan viimeistä taistelua Suomen puolella, Rantsilan Kerälänkylässä johtanut komentaja kenraali Johan August Sandels. Raimo Karpakka muistelee, kuinka hevoselle saatiin mitat Aaro Vähän hevosesta ja miehen mallina oli jo edesmennyt Pentti Väyrynen. Kasvojen osalta patsaasta ei tullut Pentin näköistä.
Sekä Raimo Karpakka että Väinö Porkka muistavat hyvin elävästi, kuinka ranttisten patsastouhuilla mahtailtiin ja naureskeltiin naapurikylillä. Kaikki eivät aina ymmärtäneet, mikä patsaiden tekemisen tarkoitus on.
Väinö Porkka kuvailee Helmin ajatuksena olleen, että patsaisiin tallennetaan, miten Rantsilassa ennen elettiin, mikä toi ihmisille leivän. Toki rinnalle mahtuu myös henkilöiden kunniaksi tehtyjä monumentteja.
– Hieno asia on, että historia säilyy paikallisten patsaiden avulla, pohtii Väinö Porkka.