Re­mon­toin­ti on ren­tout­ta­vaa ja hämärän tuvan tun­nel­ma luk­sus­ta

Porstuan seinissä on sormipaneelia, jonka Kirsi Kivioja haluaa ehdottomasti säilyttää. Pannu poikineen ja länget kans. Vanhat länget Kirsi pesi painepesurilla. Iso uuni on talon sydän. Uunin lämmittäminen on Kirsin lempipuuhaa. Eteisen nurkkaukseen on kerätty rakkaita esineitä. Hirsiseinän lehtitaulu on aarre, jota Kirsi mielellään tutkii. Kimmon ensimmäiset kengät on kehystetty muistoksi seinälle. Tuvan seinät Kirsi on tapetoinut vanhoilla sanomalehdillä. Suksisauvat ovat Kirsin perintökalut. Vintiltä löytyneet tulitikkuaskit ovat päässeet ihmisten ilmoille.
Porstuan seinissä on sormipaneelia, jonka Kirsi Kivioja haluaa ehdottomasti säilyttää.
Porstuan seinissä on sormipaneelia, jonka Kirsi Kivioja haluaa ehdottomasti säilyttää.
Kuva: Kirsi Junttila

Mitä on luksus? Vaikeampi juttu, sillä luksus voi olla yhdelle kullattuja hanoja ja kristallilamppuja ja toiselle uunin lämmittämistä kynttilän valossa.

– Jokainen laatii sen omalla tavalla, naurahtaa Kirsi Kivioja keskellä omaa luksustaan.

Ylellisyys, luksus, on Kiviojalle sitä, että saa kantaa puita, raapia tulitikkuja ja sytyttää tulet uuniin. Että saa istua pirtissä uunin edessä kynttilän valossa ja ajatella niitä näitä ja olla ihan rauhassa.

Rentoutumista ja mukavaa oleilua varten Kirsi ja Kimmo Kivioja ovat muutaman vuoden ajan remontoineet kotipihan vanhaa taloa. Hirsirunkoinen talovanhus on rakennettu 1800-1900-lukujen vaihteessa ja on kestänyt ajan hammasta kuin pohjalainen emäntä konsanaan. Katto ei vuoda, seinät ovat suorat ja ikkunat kohdallaan.

Toki alkuperäisessä mallissa rakennus ei ole. Sitä on ehostettu ilmeisesti 1970-luvulla uusilla ikkunoilla, seinien lastulevyillä ja kattojen halteksilla. Onneksi lattioille ei tuolloin vedetty muovimattoa, joten komeat lankkulattiat ovat säilyneet tuvassa ja kesäkamarissa.

Tuomiojan perukoilla olevan paikan Kimmo Kivioja osti noin 15 vuotta sitten. Pihapiirin vanha talo päätyi varastoksi ja verstaaksi. Ison välieteisen lattia oli purettu pois ja varastolla kävijät joutuivat loikkimaan lattianiskojen yli. Kun Kirsi-rouva saapui taloon neljä vuotta sitten, alkoi vanhuksen remontointi.

Puhallusvillaa turistettiin tuutista välikatolle ja lattian alle. Sen päälle välieteisessä nakutettiin leveistä lankuista lattia. Moottorisaha lauloi ja tuvan oviaukko levesi koko seinän kokoiseksi, joten porstuasta astutaan nyt suoraan isoon pirttiin.

Sisäseinien lastulevyjen alta löytyi mielenkiintoinen yllätys: Hirsien päälle oli liisteröity Helsingin Sanoman sivuja. Repaleista erottuu teksti ja päiväys: 9.3.1917.

– Sanoin Kimmolle, että nämä lehdet on ehdottomasti säilytettävä. Tänne asti piti tulla, että löysin oman syntymäpäivän, nauraa Kirsi, joka tosin on syntynyt noin puoli vuosisataa ilmestymispäivää myöhemmin.

Lehdet on jätetty näkösälle hyvin hoksatulla konstilla: Kimmo asensi päälle vanhan ikkunan laseineen päivineen.

Remontoinnissa on toteutettu Kirsin periaatetta, joka perustuu kierrätykseen. Kaikki mitä voi kierrättää, myös kannattaa kierrättää.

– Sillä pystyy säästämään. Ja kannattaa ajatella, mitä jättää tuleville sukupolville. Jätetäänkö krääsää ja roskaa vai tehdäänkö vanhasta uutta, hän tähdentää.

Remontissa vanhasta talosta lähti vesipiste ja sähkötkin emäntä olisi halunnut jättää pois, mutta myöntyi kuitenkin. Pirttiä lämmitetään isolla uunilla.

– Uuni on muurattu ties milloin, mutta se toimii hyvin ja nuohooja on antanut luvan että sitä saa käyttää. Piippu kyllä jossain vaiheessa tehdään uusiksi, Kirsi kertoo.

Pirtin seinillä on sellainen tapetti, jota ei varmasti missään muualla ole. Vintiltä löytyneet 1960-luvun lopun sanomalehdet Kirsi on liisteröinyt seinille ja vetänyt lakkaa päälle.

– Täällä kuluu aika tosi hyvin, kun alkaa lehtiä lukemaan, hän sanoo.

Esille on päässyt paljon muutakin vanhaa ja vielä vanhempaa tavaraa. Nurkassa on vanha kehto, jonka Kirsin pappa on polkupyörällä tuonut kotiinsa. Siinä ovat nukkuneet Kirsin isä sisaruksineen sekä Kirsin omat pojat. Hyllyn päällä on Kirsin papan höylä, itse tehty. Seuraan sopivat vanhat perhekuvat ja lapsuuden lahjat.

– En kaipaa uutta. Rakastan sitä, että vanha kertoo omaa tarinaa.