Ro­kot­teil­la on ollut ky­syn­tää – käy­tös­sä monelle tuttu rokote

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella joukkorokotusviikkoa vietettiin marraskuun puolivälissä.

– Rokote on kiinnostanut tosi paljon. On ollut vilkkaampaa rokotuspäivinä kuin todella pitkään aikaan, kuvailee Ruukin terveyskeskuksen vastaanotolla työskentelevä sairaanhoitaja Sari Heilala.

Ruukin vastaanotolle tilatut 450 rokotetta on jo käytetty ja uusi rokote-erä on tilattu. Joukkorokotusviikon jälkeenkin asiakkaat ovat varailleet rokotusaikoja. Rokotuskiireet jatkunevat jouluun asti.

Heilala arvelee, että siikajokiset ovat tulleet entistä innokkaammin rokotettavaksi, koska tälle syksyä somessa tai tiedotusvälineissä ei ole levinnyt influenssarokotuksen vastaisia juttuja. Tänä vuonna käytössä on monelle entuudestaan tuttu, turvallisena pidetty Influvac-rokote.

Siikajoenkylän terveysasemalla rokotettiin 14. marraskuuta kahden sairaanhoitajan voimin kyläläisiä.

– Annettiin yhteensä 135 rokotetta. Rokotuspäivän jälkeenkin rokotteen kysyjiä on ollut päivittäin, kertoo sairaanhoitaja Johanna Kemppainen.

Siikajoen vastaanotolla ei ole rokotukselle tulijoilta kysytty, mihin riskiryhmään he tai heidän läheisensä kuuluvat niin, että henkilö on oikeutettu maksuttomaan rokotteeseen.

– Keneltäkään ei ole rokotetta evätty. Jokaisella on lähipiirissään vanhus, pieni vauva tai muuhun riskiryhmään kuuluva henkilö, Kemppainen uskoo.

 

Mehiläisen vastaanotoilla on Siikalatvalla annettu jo noin tuhat rokotetta.

– Vähän vilkkaampaa on kuin aiempina vuosina. Vielä odotetaan, että rokotteita haetaan, kun kolme rokotepäivää on jäljellä, toteaa avohuollon vastaava hoitaja Kaisa Louet-Similä.

Influenssasta tiedottaminen on lisääntynyt niin, että moni kokee rokotteen ottamisesta olevan itselleen ja läheisilleen hyötyä.

Influenssarokotuksia on tarjottu kaikilla Siikalatvan kylillä neuvoloissa. Piippolassa rokotuspiste on järjestetty Vaarintalolle kotihoidon toimistoon.

Monet pelkäävät sivuoireita, rokotteista tulevia reaktioita.

– Vanha luulo on, että influenssapiikin takia sairastui, toteaa Kaisa Louet-Similä.

Jos rokotuksen jälkeen sairastuu, voi kyseessä olla huono tuuri, henkilö on saanut tartunnan ennen rokotteelle tuloa. Koska rokotteessa on taudinaiheuttajaa, aiheuttaa rokote hyvin pienelle osalle rokotetuista influenssankaltaisia oireita.

Siikalatvan vastaanotolla on tullut kaksi viikkoa sitten tietoon yksi influenssapositiivinen tapaus. Sairastunut kävi vastaanotolla ennen kuin rokotukset alkoivat.

Talven myötä nähdään, onko tämänkertainen rokote oikeaan osunut ja antaako se riittävän suojan kauden influenssalle.

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen Pyhännän terveyskeskuksessa terveydenhoitaja Eeva Mahosenaho on rokottanut pyhäntäsiä kahtena rokotuspäivänä. Ensiviikolla rokotetaan vielä puoli päivää tiistaina.

– Ennätyksellisesti Pyhännällä on käynyt rokotettavia. Ei ikinä ennen yli 200 rokotetta ole annettu, nyt raja on rikottu.

Pyhännällä ei ole juurikaan rokotettu riskiryhmään kuulumattomia. Ketään ei ole ovelta pois käännytetty mutta, jos joku on arponut tarvitseeko rokotetta vai ei, on Mahosenaho ohjannut heidät palaamaan asiaan itsenäisyyspäivän jälkeen.

Viimeisen rokotuspäivän jälkeen kaikkien riskiryhmiin kuuluvien olisi pitänyt rokote saada. Kun heidät on rokotettu, voidaan rokottaa riskiryhmään kuulumattomia. Parempi on, että rokotteet tulevat käytetyksi sen sijaan, että niitä jouduttaisiin palauttamaan.

– Vaikka rokote ei ole sataprosenttinen suoja, omalla kokemuksella voin viime talvesta sanoa: influenssani kesti vain kuusi päivää, muu perhe sairasti kaksi viikkoa. Minut oli rokotettu, heitä ei.

Mainos
Siikajokilaakson pelit

Pelaa Siikajokilaakson digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä