Siikajoenkylän Komppalinnan kirjastolle keräännyttiin torstaina juhlistamaan Eino Leinon päivää runoillan merkeissä. Kirjastotapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa osana pitäjäpäiväviikon ohjelmaa. Kirjastotoimenjohtaja Tuula Kuoppamäen mukaan tilaisuus rakennettiin samalla kaavalla kuin edellisvuonna. Lisäksi tämänvuotiseen iltaan tuotiin kirjaston toiveesta Suomi 100 -teemaa.
Illan esiintyjäksi oli kutsuttu tamperelainen runomies Reijo Vähälä, joka on tehnyt lausuntaesiintymisiä erilaisissa tilaisuuksissa jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien.
Vähälän Siikajoenkylän vierailu alkoi Puistolan palvelukeskuksesta, jossa hän kävi ilahduttamassa iäkkäämpiä kuulijoita. Myöhemmin päivällä vuorossa oli kirjastotapahtuma, jossa mies piti ensin lapsille suunnatun Eläimet ja kotiväkeni -turinatuokion ja sen jälkeen Suomen juhlavuoden teemaan nojautuvan kokonaisuuden, jossa mietittiin lyriikan keinoin Suomen itsenäistymisen vaiheita ja siitä maksettua hintaa.
Runomies saapui Siikajoelle nyt ensimäistä kertaa.
– Kierrän ympäri Suomea, ja vuodessa on noin 150 tilaisuutta. Siikajoki on minulle kuitenkin uusi paikka, hän paljasti.
Vähälä kertoi räätälöivänsä esityksensä aina tilanteen mukaan. Hänen repertuaariinsa on kertynyt runsaasti materiaalia, mistä ammentaa mieluisaa kuultavaa eri-ikäisille. Valikoimiin kuuluu yli 100 kirjailijan runoa ja proosaa sekä lisäksi lauluja. Vähälä on myös lisännyt valikoimiinsa koululaisilta ja opiskelijoilta saamiaan tekstejä.
Illan alkajaisiksi Vähälä istahti kirjaston lukuaulaan pystytetyn nuottitelineen ääreen. Nuottien sijasta telineessä odotti mapillinen runoja. Ensimmäiset säkeet hän omisti juhlavuottaan viettävälle Suomelle, ja sen jälkeen tekstit ja laulut veivät muun muassa savannireissuille ja eläinten maailmaan. Lapsille suunnattuun osioon oli saapunut toistakymmentä kuulijaa.
– Oli Pekka nyt äitinsä mukana kirkolla Osuuskaupassa, kun villakoiran hän näki siellä, ei sellaista näe kotikylän tiellä, niin Pekkakos huudahti: Jellona, Hui! Niin että myyjäkin kauhistui, Vähälä pudotteli säkeitä painokkaasti yksi toisensa jälkeen.
Runoa ei ainoastaan lausuttu vaan siihen puhallettiin myös eloa: äänenpainojen vaihtelut ja runon sanomaan eläytyminen nostivat tekstin uudelle tasolle. Oiva Paloheimon kirjoittama Auttamaton Pekka -runo muuntui Vähälän lausumana paperille asetetuista sanoista polveilevaksi ja värikkääksi tarinaksi, joka tempaisi yleisössä istuneet lapset mukaansa – ja sai heidät jopa nauramaan.
Lähemmäs neljäkymmentä vuotta Aamulehden palveluksessa atk-puolella työskennellyt Vähälä kertoi ajautuneensa runouden ääreen mutkan kautta. Erään juhlapuheen osana aikoinaan lausuttu runonpätkä havahdutti hänet miettimään, tulivatko säkeet todella juhlapuhujan ulkomuistista.
– Aloin itsekin opetella runoja työ- ja automatkoilla. Halusin harjoittaa muistiani. Ja jotta kehittyisi, pitää harjoitella. Alkuun opettelin Hellaakosken runoja ulkoa. Nykyään minulla on varmuuden varalta aina lunttilappu mukana, runonlausujana itseoppinut mies naurahtaa.
Runoillan aikana päästin myös kahvittelemaan. Samalla kävijät saivat nauttia kotimaisia sävelmiä Annariitta ja Eevamari Jaakolan tulkisemina.