Ruu­kis­sa ran­ta­pu­sik­ko kätkee his­to­riaa – Na­rik­ka­pe­räl­lä asut­tiin ja sa­hat­tiin tukkeja

Narikkaperää Raahen Sahan parhaina päivinä. Oikealla pilkottaa osa sahalaitoksesta ja sen vasemmalla puolella on Konttoripytinki eli Patruunan talo. Raahen Sahan kiramo eli tukkien lajittelupaikka. Narikkaperän alue nykyisin. Rantapusikko kätkee sisäänsä asuinrakennusten ja sahan kivijalat ja rauniot. Loiston päivinään Raahen Saha muutti laudoiksi 114 000 tukkia vuodessa. Saha purettiin ja sen koneet myytiin sotien jälkeen. Konttoripytinki oli hieno paikka, jonne mentiin lakki kourassa. Nykyisin rakennus tunnetaan paremmin Patruunan talon nimellä. Sahan raunioita. Pätkä sahan kivijalkaa.
Narikkaperää Raahen Sahan parhaina päivinä. Oikealla pilkottaa osa sahalaitoksesta ja sen vasemmalla puolella on Konttoripytinki eli Patruunan talo.
Narikkaperää Raahen Sahan parhaina päivinä. Oikealla pilkottaa osa sahalaitoksesta ja sen vasemmalla puolella on Konttoripytinki eli Patruunan talo.

Narikkaperä on nimi, joka vilahtelee vanhempien ruukkilaisten puheissa. Nimeen törmää myös Ruukin historiasta kertovissa teoksissa, joissa se mainitaan sivulauseessa.

Mikä ja missä se sellainen Narikkaperä oikein oli? Tietoja on tallella niukasti, sillä asukkaat ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Ennen vilkkaasta ja työntäyteisestä tienoosta muistuttavat vain rauniot Hautamaantien päässä pajupuskien, koivujen ja pihlajien katveessa.

Sata vuotta sitten Ruukin kylä seisoi vankoilla puujaloilla. Nykyisen Hautamaantien päässä lauloi Raahen Puutavaraosakeyhtiön saha, tutummin Raahen Saha. Toinen, Ab Ruukki Oy:n saha, veisasi samansointuista rahavirttä nykyisen Yrityspuiston alueella.

Ilman Raahen Sahaa ei olisi ollut Narikkaperää. Eikä sahaa ilman raahelaista opettajaa, juristia ja kunnallis- ja valtiopäivämies Johan Arthur Lagerlöfiä, joka perusti Raahen Puutavaraosakeyhtiön vuonna 1900.

Yhtiöllä oli hyvä alku. Siikajokea pitkin virtasi määrätömästi puutavaraa ja Lagerlöf sai sahan koneineen päivineen edullisesti konkurssipesältä. Lisäksi Rautatiehallitus lupasi vetää Ruukin asemalta haararadan valtiopäivämiehen sahalle jokirantaan. Rata ja saha valmistuivat 1901.

Työväkeään varten Lagerlöf rakennutti sahan viereen lähelle jokirantaa neljä suurta taloa. Pihapiirissä oli myös sauna, varastorakennuksia ja kahdeksan hevosen talli.

Työläisasunnot eivät olleetkaan mitään lautahökkeleitä, vaan ne oli tehty tukevasta hirrestä ja maalattu punaisiksi. Rivissä seisovat komeat rakennukset saivat työläisiltä nimen Narikkaperä.

Yhdessä talossa oli iso yleinen pirtti ja kaksi asuntoa. Muissa oli kaksi asuntoa alakerrassa ja kaksi erillistä vinttikamaria.

Taloissa asui tavallisten sahatyöntekijöiden lisäksi pikkuisen parempaa väkeä, eli työnjohtajia, konemestareita, sahanasentajia, raamisahureita ja kanttareita, eli särmäyssahureita.

Konttoripytinkiin, nykyinen Patruunan talo, rakennettiin isännöitsijän asunto ja sahan konttori. Rakennus tehtiin viimeisen päälle hienosti, sen suunnittelijakin oli oikein ruotsalainen arkkitehti.

Talo tuli maksamaan maltaita, sillä ensimmäisen isännöitsijän, Gustaf Mellqvistin, nuori rouva oli tavattoman vaatelias. Arkkitehdin ratkaisut eivät miellyttäneet häntä ja hän puratti ja muutatti jo valmiita rakenteita.

Työväki piti isännöitsijää rouvineen oikeina hienohelmoina, ja nimitti näitä tipsuiksi. Samalla nimellä kulki sitten talokin.

Elämä perukalla oli työntäyteistä ja saha lauloi ahkerasti. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä puutavarakauppa pysähtyi. Sodan jälkeen markkinat taas avautuivat, ja yhtiö myi hyvällä hinnalla varastoon kertyneen lautatavaran. Jaloilleen päässyt yhtiö rakennutti työväelle komeat Pytingit 1920-luvun alussa nykyisen Pekkalantien varteen. Ja se on toinen tarina.

Vuonna 1924 perustettu Siikajokilaakson Metsäosakeyhtiö nousi kovaksi kilpailijaksi ja söi Raahen Puutavarayhtiön kannattavuutta. Yhtiö joutui talousvaikeuksiin ja ajautui pankin hallintaan. Pankki myi yhtiön osakkeet Metsäosakeyhtiölle 1931, joka käytti sahaa kesäisin 1937 saakka.

Narikkaperältä siirrettiin muualle kaksi taloa 1930-luvun puolivälissä. Sotien jälkeen saha purettiin ja koneet myytiin. Sahan myötä katosi lopulta koko Narikkaperä.

Lähde: Kallinen, Lauri: Ruukki – Pohjois-Suomen vanhin teollisuuspaikkakunta