Oli toukokuun ensimmäinen sunnuntai, kun suuri muutos astui elämääni. Ihmettelin, että missä hän viipyy. Lopulta lähdin etsimään, systemaattisesti kaikki paikat entisestä navettarakennuksesta, josta oli kehittymässä miesvoimin konepaja.
Kohta tuli ambulanssi, toinen ja kolmas. Heikosti hengittävä tajuton potilas kiidätettiin – ensin autolla, sitten kopterilla – saamaan apua Ouluun. Saman päivän iltana saimme diagnoosin: aivoverenvuoto ja aivokuolema lähellä.
Kolme päivää kuljin potilaskodista teho-osastolle ja takaisin. Elokuvissa tapahtuvaa ihmettä ei tässä live-esityksessä tapahtunut. Potilas ei herännyt, aivot eivät enää antaneet käskyjä. Helatorstaina palasimme poikien kanssa kotiin järjestelemään hautajaisia.
34 vuotta kestänyt yhteinen matka päättyi kuolemaan, niin kuin silloin vuonna 1985 lupasimme. Elämä yllätti. Oli pakko jarruttaa, hiljentää vauhtia läheisten ja omankin hyvinvoinnin vuoksi. Siksi olen tämän kesän ”poissaoleva kirkkoherra”.
Jos selkävaiva helpottaa ja henkinen painolasti kevenee, palaan syksymmällä töihin. Sijaista oli vaikea löytää, kiitän Taivaan Isää Petri Kasarista, jolla oli mahdollisuus tulla joksikin aikaa tuuraamaan nyt kesällä ja syksyllä jatkaa Martin sijaisena.
Tänä kesänä kukat ovat kukkineet aikaisin ja nopeasti. Profeetta Jesajan sana on tullut konkreettiseksi: Ruoho kuivuu, kukka lakastuu. Ihminen on samanlainen. Aikansa kukoistaa ja sitten jättää kaiken seuraavalle sukupolvelle iloiksi ja vaivaksi.
Koska elämä on tällaista, nyt-hetki on tärkeä. Eiliset päivät ovat menneet, huomisesta ei tiedä, mutta tänään auttaa Herra. Kaiken katoavaisen keskellä yksi pysyy: Jumalan Sana pysyy ikuisesti.
Merja Jyrkkä
kirkkoherra, Siikalatvan seurakunta