22. lokakuuta ilmestynyt Siikajokilaakso-lehti oli määrä jakaa peittojakeluna Siikalatvalla niihin talouksiin, joissa ei ole markkinointikieltoa.
Kyseisen lehden painos on jäänyt kuitenkin vajaaksi niin, että lehtiä ei ole Siikalatvalla riittänyt Postin jakelussa kaikkiin talouksiin. Lehdestä otetaan tänään lisäpainos, jonka Posti jakaa torstaina talouksiin, joihin ei ole tilattu Siikajokilaakson paperilehteä.
Painotilauksessa tapahtunut virhe tuli ilmi aktiivisten, kuntatiedotelehteä odottaneiden antaman palautteen pohjalta. Asian selvittely vei kuitenkin aikaa niin, että lisäpainos päästiin ottamaan vasta keskiviikkona.
Siikajokilaakso-lehden viikon 43 numero on avattu maksutta kaikkien luettavaksi näköislehtenä. Lehti löytyy täältä