– Ei minusta pitänyt opettaja tulla. On aivan eri asia olla pöydän toisella puolella kuin toisella puolella, Sirkka Sarkkinen tuumaa viitaten kouluaikaiseen esiintymisjännitykseensä.
Silti ura luokan edessä opettajana venyi kunnioitettavaan yli 30 vuoteen. Jokainen uusi oppitunti oli kuin uusi ensi-ilta, Sirkka luonnehtii, eikä yhtään samanlaista työpäivää ollut koskaan. Joulun alla eläkkeelle saateltu Sarkkinen on opettanut Ruukissa oppilaita vuodesta 1983, kahdessa sukupolvessa - kolmaskin jo kolkutteli ovelle. Sirkka täytti eilen keskiviikkona pyöreät 60 vuotta.
– Minulla oli työkavereina entisiä oppilaitani, Sirkka toteaa.
Mitä luulet, että oppilaat sinusta opettajana tykkäsivät?
– Olen aina sanonut, ettei opettajan ja oppilaan välinen opetustilanne ole tykkäämiskysymys. Sitä ei tarvitse näyttää, jos ei tykkää tai jos tykkää. Koska se ei kuulu asiaan.
– Nyt koen kuitenkin, että minusta on varmaan tykätty, koska minulle järjestettiin aivan käsittämättömän hienot juhlat. Paikalla olivat yllätyksenä myös lukionkin oppilaat. Ei sellaiseen voi pakottaa ketään, onnittelemaan sillä tavalla, Sirkka hymyilee.
– Olen pyrkinyt aina olemaan tasapuolinen oppilaitani kohtaan ja siinä lienen onnistunut.
Yläkoululaisten ja lukiolaisten tekemät kortit ovat täynnä aitoa iloa. Sirkka todella kokee, että on saanut tehdä arvokasta työtä. Sirkalle ojennettiin viime viikon läksiäisjuhlassa Kuntaliiton kultainen ansiomerkki 30 vuoden ansiokkaasta työstä kunnallistyön hyväksi.
– Kaipuu tulee varmasti myöhemmin. Olen saanut työskennellä Ruukissa todella hyvässä työyhteisössä. Ja murrosikäiset ovat mahtavia. Yhteistyö huoltajien kanssa on tukenut omaa opetustyötäni.
Menetys surettaa
Sirkka jättää 9. luokkansa hyvillä mielin uuden luokanohjaajan hoteisiin. Samoin hän luovuttaa turvallisin mielin uusiin käsiin Ruukin koulun maantiedon sekä biologian aineenopetuksen. Uusi koulu on upea ja puitteiltaan viimeisintä huutoa. Sitä osaa arvostaa, kun aiemmin teki töitä Ruukin vanhassa koulussa, jonka sisäilman vaarallisuus ajoi väen väistötiloihin muuan vuosi sitten.
– Minun pelastukseni lienee ollut se, että en työskennellyt koko ajan samassa luokassa, vaan kiersin koko rakennusta, koska oppiaineitteni tiloja vaihdettiin usein.
– On minullakin oireita ollut, jotka ovat saattaneet johtua sisäilmasta, mutta ei niin pahoja kuin monilla muilla. Sekä työkavereissa että oppilaissa on terveytensä menettäneitä.
– Vanhan koulun kohdalla säästettiin monta vuotta väärästä paikasta. Ylipäätään säästäminen on tänä päivänä vääränlaista: entistä vähemmällä rahalla pitäisi korjata ja entistä vähemmällä resurssilla tehdä enemmän työtä.
Vanhalta koululta ei saatu ottaa mukaan mitään opetusvälineitä, joita ei voitu puhdistaa. Sirkkaa harmittaa eniten biologian ja maantiedon mittavat kokoelmat, jotka menetettiin siltä seisomalta.
– Meillä oli paljon täytettyjä nisäkkäitä ja lintuja kuten harvinainen kotka, hyönteisnäytteitä ja kasvikokoelmia. Eniten surettaa valtavan kirjakokoelman hävittäminen; sitä oli kartutettu Paavolan yhteiskoulun ajoista alkaen. Kirjakokoelma oli korvaamaton. Vanhoja käsikirjoja ei saa enää mistään.
– Menetetty eläinkokoelma oli ainakin 30 000 euroa arvoinen. Kirjojen arvoa ei voi edes laskea. Onneksi arvokas kivikokoelma saatiin pelastettua!
– Olen kuullut, ettei koko Suomessa liene monellakaan koululla ollut sellaista kokoelmaa ja kattavaa käsikirjastoa kuin meillä oli, Sirkka toteaa.
Tuntematon luonto
Sirkka Sarkkisella on tallessa ensimmäinen opettajan muistikirja, jota hän täytti 80-luvulla valmistuttuaan filosofian maisteriksi ja aloitettuaan heti sen perään työt opettajana Ruukissa. Kirjaseen on merkitty selkein kirjaimin oppilaiden nimet ja arvostelunumerot.
Sirkan työsalkku on kantanut kolmen vuosikymmenen aikana monenlaista työhön kuulunutta tarpeistoa Limingan Tupoksessa sijaitsevan kodin ja työpaikan välillä, sekä aina aikansa mukaisen opettajan penaalin – viimeisin on Hello Kitty -kuosinen.
Sirkalle maantiede ja biologia ovat aina olleet sydäntä lähellä. Hän syntyi ja varttui Haapavedellä miltei omavaraisella maatilalla ja haaveili puutarhurin ammatista. Puutarhuri hänestä tulikin, mutta omavarainen. Nyt eläkkeellä aikaa on enemmän pihatöille.
– Oppilaani ovat aina muistelleet, että mukavimpia oppitunteja ovat olleet retket maastoon. Se on ollut viime vuosina näkyvissä, että oppilasaines muuttuu: luonto ei ole enää niin tuttu kuin ennen, metsässä ei käydä eikä marjoja poimita.
Eräällä viimeisistä oppitunneistaan tutkittiin kalan rakennetta oikeasta kalasta. Joillakin oppilailla ei ollut täyttä varmuutta, että mikä ihme se kalan suomu oikein on.
– Huippuinnostuneita biologian tai maantiedon opiskelijoita ei ole kovinkaan montaa peruskoulussa. Aineet silti yleensä kiinnostavat ja onhan se osa yleissivistystä ymmärtää elämän ja luonnon perusasioita.
Sirkka toivoo, että ympäristökasvatus nousisi omaksi oppiaineekseen.
– Siitä on puhuttu, mutta vielä se ei ole tullut. Kestävä kehitys mainitaan monessa kohdassa uudessa opsissa, mutta mitä se on? Siihen tarvittaisiin omaa opetusta: ympäristökasvatuksen lähtökohta on rakkaus luontoa kohtaan. Luontoa pitää oppia kunnioittamaan ja ymmärtämään luontoon Ja rakennettuun ympäristöön liittyviä eettisiä ja esteettisiäkin asioita.
– Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti on kestävän kehityksen motto.