So­ta­ve­te­raa­nien rivit har­ve­ne­vat –Omaa maata on puo­lus­tet­ta­va

Sotaveteraani Johannes Heikkilä oli liian nuori sotilaaksi talvisodan syttyessä, mutta jatkosota vei miehen reissulle jolla kului nuoruudesta kolme vuotta.

Kuva: Sari Kihnula

Ranttisia sotaveteraaneja on keskuudessamme vielä Johannes Heikkilä ja häntä vajaat puoli vuotta nuorempi Erkki Anttila. Aleksanterin koulun oppilaiden valmistellessa juhlahetkeä talvisotaan Rantsilasta lähteneiden muistomerkille, muisteli Johannes Heikkilä, kuinka häntä ei kelpuutettu mukaan, kun ikää oli vasta 17 vuotta.

Kutsunnat olivat jatkosodan aikana.

– En ensimmäisessä kutsunnassa syyskuussa 1941 kelvannut. Olin liika kevyt. Tammikuun alussa oli toinen kutsunta ja siitä kahden viikon päästä piti astua armeijaan.

– Meleko pahoihin paikkoihin sitä jouduttiinkin Syvärin taakse, Venäjän puolelle. Me nuoret mentiin täydennysmiehiksi linjaan. Sielläpä se aika sitten menikin. Oma yksikköni oli JR kasin toinen konekiväärikomppania. Oltiin linjassa koko ajan.

Samaan joukko-osastoon ei sattunut muita ranttisia, vaikkakin Anttilan Erkki oli samalla suunnalla.

Kotoa armeijaan lähdettyään Heikkilä pääsi seuraavan kerran kotilomalle noin vuoden päästä.

– Oli siinä välissä mukamastensa kahden viikon lepo. Keväällä 1943 haavoituin kranaatinsirpaleista ja olin viisi viikkoa sotasairaalassa.

Rauhan tultua Johannes Heikkilä on ehtinyt ajatella monta kertaa, kuinka reissulla meni kolme vuotta.

– Sotamiehenä lähdin pois ja siviilissä ylensivät myöhemmin korpraaliksi.

Kotitalosta, Kaarolta oli rintamalla kolme veljestä. He haavoittuivat kaikki. Nuorimmainen Johannes haavoittui lievimmin.

Sotakokemuksia Johannes Heikkilä ei ole juuri välittänyt muistella, koska sotaan liittyvät asiat ovat kyllä aina välillä muistuneet mieleen muistelematta.

– Ainahan ne muistot ovat matkassa. Minä otin sen sotahomman siltä kannalta, että jos sitä jää henkiin, niin sitä jää. En ruvennut mahdollista kohtaloani siellä suremaan. Omaa maata oli puolustettava.

Suomen 102. itsenäisyyspäivään on vielä hetki aikaa. Johannes Heikkilä uskoo, että päivä on yhtä merkityksellinen kaikille suomalaisille.

– Oma maa on oma maa, sitä en pidä pahana, jos sitä puolustetaankin. Minun ikäluokka joutui nuorena lähtemään niihin hommiin, Johannes Heikkilä hymähtää.