Sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä maakuntien hoidettavaksi. Kun puhutaan muutoksessa miljardisäästöistä, herää kysymys, kenen tai minkä kustannuksella säästöt saadaan.
Toki toimintaa voidaan siirtää sähköisiksi ja laitospaikkoja vähentämällä siirtyä ennaltaehkäisevään toimintaan, mutta tosiasia on, että säästöt voivat syntyä vain työvoimakustannuksia ja siten työntekijöitä vähentämällä.
Voiko se johtaa palvelujen saatavuuden huonontumiseen? Palvelujen käyttäjissä on paljon huonokuntoisia, sähköisiin palveluihin tottumattomia ja kaukana palveluista asuvia. Kun palvelujen saatavuus on maakuntahallinnon johdon ja siellä olevan luottamushenkilöhallinnon vastuulla, voisi odottaa, että maalaiskuntien tärkeät lähipalvelut sidottaisiin perussopimuksilla niin, että niiden lakkauttaminen ei olisi mahdollista enemmistöpäätöksillä.
Hyvin suuri ongelma on myös ns. valinnanvapaus. Pidän sitä virheellisiin ratkaisuihin johtavana poliittisena kompromissina. Sosiaali- ja terveydenhuolto on yhteiskunnallinen tehtävä ja sen on turvattava niitten saatavuus. Niiden vieminen kilpailluille markkinoille voi johtaa poukkoilevaan toimintaan.
Yksityisiä palvelun tuottajia tulee käyttää jatkossakin, mutta yhteiskunnan siivellä omistajilleen osinkoa jakavat yhtiöt eivät saa olla päävastuussa palveluista. Osinkoja jakavat yksityiset yhtiöt olisivat palveluja täydentäviä ja toivat siellä, missä maakunta katsoo ne oikeiksi toimijoiksi.
Sekä sosiaalitoimessa että terveydenhoidossa on paljon moniongelmaisia, joiden hoidon laskutuksissa voi tulla ongelmia. siksi palvelujen ostamisessa on luotava selviä kokonaisuuksia, josta yhtiöt voivat ottaa kokonaisvastuun. Se vähentää myös laskutusten ja toiminnan kontrollointia.
On vaikea luoda toimiva malli, joka johtaisi myös toivottuun säästämiseen. Tälläkin hetkellä on valtava määrä yksityisiä toimijoita, joiden taloudesta päävastuun kantavat yksityiset käyttäjät. Uudessa mallissa taloudellisen vastuun kantaja on maakunta.
Keskustan kuntavaaliehdokas, Siikajoki