Lataa nyt: Sii­ka­jo­ki­laak­so-so­vel­lus pitää sinut pai­kal­lis­uu­ti­sis­sa kiinni lo­mal­la­kin

Sudet jälleen liik­keel­lä Sii­ka­lat­val­la

Siikalatva
Susikannan kasvu on koettu jo pitkään ongelmalliseksi, mutta silti petoyhdyshenkilöt muistuttavat, että tiedon levittämisen tulisi perustua pelkkiin faktoihin, ei huhupuheeseen. Maanantain susihavainoista ei ole kuvamateriaalia, tämä täytetty yksilö löytyy Pyhännän kunnanviraston vitriinistä.
Susikannan kasvu on koettu jo pitkään ongelmalliseksi, mutta silti petoyhdyshenkilöt muistuttavat, että tiedon levittämisen tulisi perustua pelkkiin faktoihin, ei huhupuheeseen. Maanantain susihavainoista ei ole kuvamateriaalia, tämä täytetty yksilö löytyy Pyhännän kunnanviraston vitriinistä.
Kuva: Sari Kihnula

Maanantaina aamulla on nähty susia useammassakin paikassa. Petoyhdyshenkilön varmistamat havainnot ovat Leskelän ja Pulkkilan väliseltä tieosuudelta sekä Pulkkilan Launoselta.

Ensimmäisen havainnon teki puoli seitsemältä aamulla työmatkalainen, joka yhytti vähintään kuusi sutta Leskelän ja Pulkkilan väliltä. Susista osa oli ollut ämän kesän pentuja.

Lauman kulkusuunta oli tienylityspaikalla Haapavedelle päin.

Aavistus seitsemän jälkeen näki pulkkilalainen mieshenkilö kolme sutta Raahen tiellä Launosen paikkeilla.Myös nämä sudet olivat liikkeellä Haapaveden suuntaan. Seuraava näköhavainto kahdesta sudesta tulikin Launosentieltä puoli kahdeksan aikaan.

– Launosella olivat varmasti samoja. Aiempaa ison lauman havaintoa ei voi millään muotoa toteen näyttää tässä vaiheessa, onko kyse samat porukat vai ei, petoyhdyshenkilö Pekka Ojanaho toteaa.

Hänen mukaansa susia on kyllä riittämiin, mutta siltikin niiden kanssa on elettävä. Eniten miestä harmittaa se, etteivät ihmiset vaivaudu ottamaan selville faktoja, ennen kuin alkavat levittää kuulopuheita tai kirjoitella asioista sosiaalisessa mediassa.

– Liian paljon kansalaiset perustaa havaintojaan mututietoon ja ne muuttuvat matkalla paljon.

Tälläkin kertaa on liikkeellä huhu myös Piippolan kirkonkylän ja Pulkkilan väliltä maanantaina tehdystä havainnosta, mutta sitä ei ole tuotu ainakaan petoyhdyshenkilöiden tietoon.

Koska ajankohdaksi kerrotaan juuri sama aika, kuin mitä Leskelän varmistettu havainto on, ei Ojanaho usko sitä oikeaksi. Ainakaan ennen kuin havainnon tekijä siitä itse ilmoittaa. Nyt on olemassa vain huhu sudet nähneestä rekkakuskista.

– Sama lauma ei voi samaan aikaan olla molemmilla paikoilla, mutta jos ajankohta olisi vaikka puoli tuntia eri, niin hyvinkin voisi olla. Susi kyllä menee sellaista vauhtia.

Yksi viimeisimpiä, toteen näytettyjä susihavaintoja on elokuun puolivälistä. Tuolloin Kerälän kylän pelloilla liikkunut neljän suden lauma saatiin ikuistettua kameralla.

Aiempina vuosina Pyhäntä-Pulkkila -akselilla oli selkeä pantasusien reviiri. Tällä hetkellä alueella ei ole tiedossa pantasusia. Havaintojen mukaan yksi pantasusipariskunta pysyttelee Pyhännän itäpuolella, ja lisäksi omat havaintosutensa ovat myös Vihannin ja Siikajoen nurkilla.

Pantasusista löytyy ajankohtaista havaintotietoa osoitteesta: riistahavainnot.fi/suurpedot/havaintokartta