Mainos

Suo­ma­lai­nen verk­ko­kaup­pa Pree­co.fi kasvoi har­ras­tuk­ses­ta mil­joo­nien lii­ke­vaih­toon

Preeco.fi on esimerkillinen tarina suomalaisesta yrittäjyydestä. Hartiavoimin perustettu suomalainen verkkokauppa ei kavahda kovaakaan kilpailua.

-

2012 perustetun verkkokaupan taival alkoi vuotta aikaisemmin, kun opiskelijakaverukset päättivät alkaa myymään itselle ylimääräisiä, tukkuna ostettuja, kalastusperukkeita netin toripaikoilla ja foorumeilla. Kauppa kävi, ja lisätienestien toivossa perustettu harrastus sytytti palavan intohimon verkkokauppayrittämiseen.

– Kalastusperukkeista opittiin, että Suomessa tuotteiden hintoihin kertyy käsittämätön määrä “extraa”. Jossain kohtaa tajusin, että Suomessakin on mahdollista myydä tuotteita samaan hintaan kuin ulkomailla, kertoo Preecon markkinointipäällikkö Henrik Viitala.

Verkkokaupan perustaminen sai toden teolla tuulta purjeisiin, kun toimintaan kutsuttiin mukaan vielä kaksi opiskelijakaveria. Laajenevaa yritystoimintaa pyöritettiin aluksi kesätöiden jälkeen iltatöinä.

Hierontapöytä yksi suositummista

Kahdeksan vuoden aikana Preeco on laajentanut valikoimaansa kalustusperukkeista jo yli 5000 tuotteeseen, ja valikoimasta löytyykin puutarhakalusteet, ajoneuvot, lemmikkituotteet ja paljon muuta.

– Tavoitteenamme on tarjota tuotteet asiakkaille Suomen edullisimpaan hintaan. Olemme onnistuneet tässä pitämällä homman simppelinä, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Juha-Matti Raappana.

– Kuljetusta lukuun ottamatta kaikki tehdään itse, mitään ei ole ulkoistettu. Kun kaikki osaaminen löytyy saman katon alta, kustannukset on helppo minimoida, jatkaa IT-puolesta vastaava perustaja Jani Laitinen

Preecon pitkäaikaisimpiin kategorioihin kuuluu hierontapöydät. Kannettava hierontapöytä on harvinaisempi näky verkkokauppojen valikoimassa. Vuosien kokemuksella kokoontaitettava hierontapöytä on vähitellen suunniteltu mahdollisimman laadukkaaksi, ja hinta on pidetty alhaisena.

– Hierontapöytää myydään ammatinharjoittajille, mutta myös kotikäyttöön. Olemme saaneet todella hyvää palautetta hierontapöydistä, ja kategoriana hierontapöydät kuvaa yritystämme erinomaisesti. Kehitetään tuotteista mahdollisimman laadukkaita, ja myydään edullisesti ilman “merkkilisiä”.

Sähkötakka lämmittää yhä useampaa kotia

Yritys pyrkii laajenemaan uusiin kategorioihin, jotta asiakkaille voidaan tarjota kaikki kodin tuotteet mahdollisimman edullisesti. Yksi uusimmista aluevaltauksista on sisustustakat sähköllä. Sähkötakka myydään sisustuselementiksi, mutta myös huoneen lämmittäjäksi.

Lämmittävä sähkötakka on noussut nopeasti myös verkkokaupan yhdeksi myydymmistä tuotteista. Niin sähkötakka seinälle kuin lattiamallitkin, myydään nopeasti loppuun.