Siikajoenkylällä asuva Senja Haho nappaa viulun käsiinsä ja kiinnittää olkatuen paikoilleen. Hän asettelee soittimen leukansa alle ja laskee jousen kevyesti kielten päälle. Kohta Dvorakin Humoresque soi pehmeästi betonisen kotitalon olohuoneessa, kun 10-vuotias viulisti soittaa lempikappaleensa ulkomuistista.
Tyttö käsittelee viulua osaavin ottein – onhan kokemusta kertynyt jo seitsemän vuoden ajalta. Senja aloitti harjoittelun Raahen Suzuki-soittajissa 3-vuotiaana. Ennen tätä hän oli nähnyt serkkujensa soittavan viulua ja pitänyt touhua mukavana. Kun lehdessä haettiin uusia viulunsoittajia, oli Senjan instrumenttivalinta selvä.
Senja alkoi opetella viulun soittamista Suzuki-menetelmän mukaisesti Marita Tuhkalan opissa Raahessa. Kyseessä on japanilaisen viulupedagogi Shinichi Suzukin kehittämä opetusmenetelmä, jossa lapsille opetetaan viulunsoittoa samalla luonnollisella tavalla, jolla he omaksuvat äidinkielensä. Musiikkiin ei siis sukellettu nuottien kautta vaan tutustelu aloitettiin rytmejä taputtelemalla, soittimeen tutustumalla ja soittoasentoa opettelemalla.
– Musiikkia alettiin ensin kuunnella cd:ltä ja opetella korvakuulolta. Suzukissa on sellainen periaate, että nuotteja aletaan lukea vasta sitten, kun osaa lukea, Senja ja hänen äitinsä Maija Haho kertovat.
Senjalle nuotit tulivat tutuksi hänen aloittaessaan pianopiirin ensimmäisellä luokalla. Viulua hän on kuitenkin tottunut soittamaan korvakuulolta, joten ilman nuotteja soittaminen sujuu häneltä edelleen luontevasti.
Suzuki-menetelmässä vanhemmalla on iso rooli, sillä lasta ei ainoastaan kuljeteta soittotunneille vaan tunneilla myös ollaan läsnä ja kuljetaan oppimisessa lapsen rinnalla.
– Harjoittelu alkaa siitä, että vanhempikin opettelee kappaleita ja soittoasentoa ja voi sitten ohjata lasta myös kotona. Tämä vaatii myös vanhemmalta kiinnostusta asiaan, Maija-äiti toteaa.
Senjan viuluharrastuksen myötä musiikki asettui osaksi Hahon perheen arkea. Nyt perheen seitsemästä lapsesta neljä vanhinta soittaa jotain instrumenttia: Senjan isoveli Vilho soittaa trumpettia ja pikkuveljistä Oiva soittaa viulua ja Niilo pianoa.
– Soitto on meillä arkipäivää. Pienemmätkin sisarukset kuuntelevat mielellään, Maija hymähtää.
Vanhemmat ovat tukeneet lastensa musikaalisuutta hyvillä mielin, sillä onhan musiikilla todettu olevan myönteinen vaikutus myös muuhun oppimiseen.
Senjan viulu on vaihtunut isompaan jo useampaan kertaan, mutta osa kappaleista on kulkenut tytön matkassa aivan harjoittelun alkutaipaleelta saakka. Suzukissa ideana on se, että samoja kappaleita kerrataan ja pidetään yllä. Vaativampiin kappaleisiin siirrytään pikkuhiljaa.
– Parasta on, kun oppii uusia kappaleita. Kevätsää ja Humoresque ovat mieluisimpia, Senja miettii.
Seitsemään vuoteen on mahtunut myös hetkiä, jolloin harjoittelu ei ole maistunut. Lisäintoa Senja kertoo saaneensa muun muassa Suzuki-ryhmän yhteistunneista ja kesäleireiltä, joissa on päässyt soittelemaan kavereiden kanssa.
Nyt edessä on Raahesalissa järjestettävä Raahen Suzuki-soittajien 30-vuotisjuhlakonsertti, jossa Senja pääsee esiintymään yhdessä muiden viulistitovereidensa kanssa. Esiintyminen ei tätä tyttöä hirvitä, sillä se on jo tuttua puuhaa.
– Mutta kyllä se joskus vähän jännittää. Mukavalta tuntuu, kun pääsee nyt porukalla soittamaan, hän hymyilee.
