Paavolan Ruokolahden tanssilavan vieressä touhuili tiistaina lapsijoukko matonkuteita käsissään. Matonkudetta kiinnitettiin harvasilmäiseen aitaverkkoon ja annettiin näin aidalle uutta ilmettä. Aitaan oli muodostumassa vaikka mitä: oli tekstinpätkää, tähtiä ja ukkeleita koripalloineen. Touhun takana oli Paavolan nuorisoseuran kaksipäiväinen taideleiri, joka järjestettiin alkuviikosta.
– Teemme tässä ympäristötaidetta. Taide jää tänne syksyyn ja talveen asti. Olemme koittaneet tehdä säänkestävistä ja ympäristöystävällisistä materiaaleista. Voi kuitenkin olla, että aurinko haalistaa vähän värejä. Toiveena oli, että tänne jäisi leirin jäljiltä vähän keskustelunaihetta ja nähtävää, kertoi leirin ohjaajana toimiva Karoliina Paakkonen.
Taideleiri järjestettiin nyt toista kertaa. Mukana oli kaikkiaan 19 alakouluikäistä lasta. Suurin osa osallistujista oli Paavolasta, mutta joukossa näkyi myös Ruukista ja Tuomiojalta tulleita lapsia. Paakkosen lisäksi leiriläisiä paimensivat Merja Vilppula ja Jenna Kanerva.
Yön yli kestäneen leirin aikana oli ehditty touhuta monenlaista. Aitataiteen lisäksi oli tehty muun muassa puutyyppejä, unisieppareita ja valettu betonista pitsireunaisia kulhoja ja luonnonmateriaalein koristeltuja aarrelaattoja. Kirsti, Inga, Emilia, Hanna, Elida ja Jadessa esittelivät yhdessä edellispäivänä tehtyjä betoniteoksia. Osa heistä työsti betonia nyt ensimmäistä kertaa. Touhu ei heti tuntunut aivan omalta.
– Betonin valmistaminen oli vähän ärsyttävää, täräytti yksi tytöistä.
– Niin oli, sitä ei jaksanut oikein sekoittaa. Ja se tuntui valamisen jälkeen ällöttävältä käsissä, kun se laitettiin kuppiin käsin, jatkoi toinen.
Lopputulos kuitenkin miellytti jokaista. Rosoinen pinta antoi taiteelle aivan omanlaistansa syvyyttä ja sanomaa.
Tanssilavan kahvion ikkunassa roikkui jokaisen oma unisieppari, joka oli suodattanut tekijänsä pahat unet viime yönä. Ihan kaikkia yöllisiä häiriöitä ei unisiepparikaan pystynyt kuitenkaan nappaamaan.
– Yö meni ihan hyvin. Autojen äänet kyllä kuuluivat ja ambulanssikin tästä meni ohi, yksi tytöistä kertoi.
– Viimeiset tulivat puoli kolmen aikaan sanomaan, ettei tule uni ja puoli seitsemältä oli jo osa porukasta pystyssä, naurahti puolestaan Paakkonen.
Suurin osa leiriläisistä tunsi toisensa jo entuudestaan. Paakkonen kertoi, että moni lapsista oli mukana myös viime vuonna järjestelyllä taideleirillä. Tuttuus näkyi ja kuului. Lapset nauroivat ja touhusivat vapautuneesti taiteen tekemisen lomassa. Justus ja Juho virittelivät aitaan omaa kudelmaansa. Koripallon muodostaminen matonkuteesta osoittautui sen verran kinkkiseksi, että pojat päättivät turvautua Jenna-ohjaajan apuun. Kun tekeminen taukosi, nappasi Juho muutaman mustikan suuhunsa viereiseltä mättäältä.
Pojat kertoivat uimisen olleen leirin parasta antia. Monen mielestä mukavaa oli myös puutyyppien tekeminen. Kahvion viereiseen koivuun oli ilmestynyt mustanpuhuva hahmo pitkine nokkineen ja muhkeine naavaviiksineen.
– Se on Musta Varjo Hakkarainen. Se liikkuu vain varjoissa ja ratkoo rikoksia, Essi tiesi kertoa.
– Ja naamioituu koivuiksi! lisäsi Ulla.
Tämä Essin, Ullan ja Aliisan yhteistyönä syntynyt teos tervehtii tästä edespäin Ruokolahdelle saapuvaa tanssikansaa. Näitä hiljaisia mutta sitäkin puhuttelevampia hahmoja on asettunut tanssilavan ympäristössä oleviin puihin. Ihasteltavaa riittää nyt pitemmäksikin aikaa.