Tai­ta­vis­sa käsissä vil­las­ta lankaa – kurs­sil­la opit­tiin vanhaa taitoa

Perinteisiä käsityötaitoja halutaan vaalia. Rantsilassa järjestetyllä lampaanvillan kehruukurssilla parhaassa vauhdissa oli Vappu Heikkisen rukki. Raija Ilorinne ihasteli, kuinka kaunista lankaa puolalle syntyy. Puiset kartat työstävät tasaisin vedoin lampaanvillan kuidut järjestykseen Soili Myllyojan käsissä. Toimi Myllylä yllättyi, kuinka haastavaa rukilla kutominen on. Karttaaminen oli mukavaa. Johanna Riepulan rukki lauloi. Kehräyskurssilla oli lainassa Mankilan kyläseuralta karttauskone, jolla syntyi nopeasti ja helposti kehruukuntoista villaa.
Perinteisiä käsityötaitoja halutaan vaalia. Rantsilassa järjestetyllä lampaanvillan kehruukurssilla parhaassa vauhdissa oli Vappu Heikkisen rukki. Raija Ilorinne ihasteli, kuinka kaunista lankaa puolalle syntyy.
Perinteisiä käsityötaitoja halutaan vaalia. Rantsilassa järjestetyllä lampaanvillan kehruukurssilla parhaassa vauhdissa oli Vappu Heikkisen rukki. Raija Ilorinne ihasteli, kuinka kaunista lankaa puolalle syntyy.
Kuva: sari Junnonaho

Yleisön pyynnöstä Jokihelman opisto järjesti Rantsilassa villan kehräyskurssin.

– Tämä on toinen kurssi minun aikanani ja olen ollut jo aika pitkään opettajana, tuumaa opettaja Leila Konola-Hyvölä.

Kurssi herätti kiinnostusta niin, että siikalatvasten lisäksi mukaan saatiin syntyjään latvapitäjistä kotoisin olevat kurssilaiset Oulusta ja Kempeleestä.

Soili Myllyoja karttasi villaa tottunein ottein, vaikka sanoikin olevansa vasta-aloittelija.

– Äitini on ollut aivan mahdoton: hän on kasvattanut itse lampaat, karttanut ja kehrännyt lankaa kaiken muun tekemisen lomassa noin 15 vuoden ajan.

Haapavedellä asuva Saara Leskisenoja opetti muutama vuosi sitten rukilla kehräämistaidon kaikille Soilin neljälle tyttärelle. Soili kertoo taidon tarttuneen erityisen hyvin vanhimpaan tyttäreen. Soili seurasi äitinsä ja tyttärien touhuja vierestä, mutta päätti, että vielä joskus hän opettelee itsekin. Hän haaveilee, että saisi kehrättyä lankaan niin, että pääsisi kutomaan jotain itse tehdystä langasta.

Kurssilla lähdettiin liikkeelle perusteita opetellen, kuinka kartalla kartataan villan kuidut samansuuntaisiksi niin, että pumpulimaisesta tuposta voi rukilla kehrätä lankaa. Lampaanvillan käsittelyn helpoin vaihe vaikutti olevan villan karttaaminen. Perinteisillä puisilla kartoilla työ eteni hitaanlaisesti niin, että käyttöön otettiin Mankilan Kyläseuralta lainaksi saatu käsin veivattava karttauskone.

Kurssilla haasteeksi muodostui se, että vaikka kurssilaiset olivat tuoneet mukanaan rukkeja vain muutama niistä oli toimivia.

Parasta villaa saadaan kesälampaasta. Monet keritsevät lampaansa kahdesti vuodessa, mutta karsinassa vietetyn talven jälkeen villa ei ole niin hyvälaatuista kuin laitumella vietetyn kesän jälkeen.

Ennen karstaamista villan voi pestä, mutta myös pesemättömän villan karstaamista ja kehräämistä harrastetaan. Pesemätön villa on mukavampaa käsitellä: peseminen poistaa villasta rasvaa ja tekee siitä pörröisempää. Rasvaisempi villa pysyy kehrätessä paremmin kasassa.

Villa ei säily loputtomiin, vaan se tulisi käyttää muutaman vuoden kuluessa, etteivät kuidun suomut kuivu auki, jolloin villa muuttuu karheaksi. Vanhetessa villaa muuttaa myös väriä.

Rukin käytön opettelu on taitolaji. Rukkiin pitäisi saada säädöt kohdalleen niin, että kehrääminen sujuu sopivalla vauhdilla. Kehrätessä ei saa syntyä saparoita eikä rukki saa pyöriä liian joutuinkaan.

– Eiköhän jokkaisesta tule jonkinlainen kehrääjä. Silmien, käsien ja jalkojen pitää pelata yhteen. Kurssilla saaduilla opeilla pääsee ainakin opettelemaan. Itsestä on kiinni, miten viitsii kehrätä, arvelee Leila Konola-Hyvölä.

– Hyvät alkeet täällä saadaan ja harjoittelu tekee mestarin, uskoo Soili.

Toini Myllylä on haaveillut pitkään kehruukurssille osallistumisesta. Samat mietteet olivat myös hänen Jaana-tyttärellä.

– Älä tee liian tiukkaa kierrettä, muista venyttää, ettei langasta tule liian paksua, kertasi Jaana Myllylä kehräämisohjeita mielessään.

Kuin yhdestä suusta Toini ja Jaana tuumaavat kehräämisen näyttävän todella helpolta, sen kun rukilla kurruuttelet, mutta todellisuus on jotain aivan muuta.

Kurssin alkaessa Jaana ilahtui, kun kuuli, että käytettävissä on paikallista lampaanvillaa, jota Leena Porkka oli tuonut kurssilaisten käyttöön. Toistaiseksi Porkan tilan 15 lampaanvilloille on ollut kysyntää. Leena Porkka on kehräyttänyt villoja langaksi Merijärvellä. Idea kehruukurssin Rantsilassa järjestämiseen syntyi Suomi 100 vuotta perinnetapahtuman yhteydessä Rantsilan koululla.

Johanna Riepula on kehrännyt opiskeluaikana.

– Tämä näyttää helpolta, mutta sitä se ei ole. Saa nähdä, syntyykö lankaa niin, että siitä saa tehtyä jotain tuotteeksi asti.

Kurssikaverin onnistumisesta riemuittiin yhdessä, kun Vappu Heikkisen rukki lauloi kuin vanhalla tekijällä.

– Kato nyt, kuinka hyvin tulee lankaa, ihasteli Raija Ilorinne.

– En ole ennen kehrännyt. Äiti ei antanut, tuumaa Vappu ja antaa rukin laulaa.