Fiftarihenkisellä paidalla ja hiustyylillä varustautunut Esa Salmela toivottaa tulijan tervetulleeksi kotitalonsa portailla. Uunin kupeessa roikkuu Etelä-Pohjanmaan kansallispuku valmiina seuraavan päivän juhlahumuun. Talonisäntä jutustelee leppoisasti, minkä hän arvelee olevan perua Karjalaan ulottuvista sukujuuristaan.
Heti kättelyssä valkenee, että tässä miehessä yhdistyy monenlaista. Paljasjalkaiseksi ranttiseksi hän ei kuitenkaan tunnustaudu. Mikä hänet tänne toi?
– Se oli semmoinen sattumien summa. Marittan opiskelijakaveri soitti, että Rantsilassa olisi äidinkielen opettajan paikka auki, Esa kertoo.
Tuolloin elettiin vuotta 1994 ja pariskunta asui esikoisensa kanssa kerrostalossa Oulussa. Kaupunkielämä sujui, mutta miljöö ei tuntunut omalta. Muuttopäätös oli helppo.
– Molempien vanhempien juuret ovat maalla. Minun vanhemmat ovat kotoisin Vihannista ja Marittan Haapavedeltä. Tänne lähtemistä ei ole tarvinnut kertaakaan katua. Tämä tuntuu kodilta, tiivistää perjantaina pyöreät 50 vuotta täyttävä mies.
Kohtalo alkoi punoa yhtymäkohtia Esan ja Marittan tarinaan jo aikaisessa vaiheessa. Molemmat viettivät lapsuutensa Oulun Kaukovainiolla, mutta isossa opinahjossa he eivät oppineet tuntemaan toisiaan kuin näöltä. Merkityksekkääksi paikaksi muodostui Alpuan Lumijärvi, jonka rannalla Esan vanhemmilla oli kesämökki. Kävi niin, että myös Marittan vanhemmat sattuivat ostamaan mökin saman järven rannalta.
– Siellä me alettiin sitten seukkailla, Esa hymähtää.
Miehen identiteetin kannalta käänteentekevä hetki oli isältä saatu Elvis-vinyylilevy. Se muljautti musiikkimaun ja samalla myös tyyli-ihanteet ja sisustussilmän 1950-luvun suuntaan. Nuorena idolisointi oli enemmän pintaa: oli rasvatukka, nahkatakki ja bootsit. Vuosien myötä ajatus luikahti pintaa syvemmälle.
– Esineiden muotokielessä ja vaatteissa on sitä jotain. Ne tehtiin kestämään. Sodan jälkeinen elämä oli eteenpäin menevää ja toiveikasta, Esa pohtii.
Yhteinen viehtymys vanhaan vei pariskunnan aikoinaan kansantanssikursseille. Nyt tanssiharrastuksesta muistuttavat Etelä-Pohjanmaan kansallispuvut, joita kaksikko käyttää yhä edelleen juhla-asuinaan.
Esa on työskennellyt 30 vuotta lääketeollisuuden palveluksessa. Viimeiset vuodet hän on toiminut prosessihoitajana Fermion Oy:llä Sanginsuussa. Työmatkaa taittaessa ajatus kääntyy usein harrastuksiin, kuten maanpuolustustyöhön ja reserviläistoimintaan. Musiikki on lukeutunut harrastuksiin aina, mutta vasta hiljattain Esa suuntasi kansalaisopiston laulutunneille. Pariskunnan yhteissynttäreillä Esa yllätti lähipiirinsä tarttumalla mikrofoniin ja heittäytymällä rautalankayhtyeen solistiksi.
– Aina olen tykännyt laulaa ja karaokessa kyllä uskallan tarttua mikkiin. Tuntui aivan loistavalta olla yleisön edessä. Ehkä lauluhomma on se minun viidenkympin villitys, hän hymyilee.
Mies on aina kulkenut rohkeasti omaa tietään, ja hän on halunnut välittää saman elämänasenteen myös pojilleen. Rohkeudesta kertoo muun muassa 1990-luvun puolivälissä tehty päätös jäädä vuorotteluvapaalle ja ryhtyä koti-isäksi. Se oli tuohon aikaan poikkeuksellista.
– Keskimmäinen poikamme oli tuolloin vaippaikäinen, kun jäin kotiin. Meni älyttömän mukavasti se yhdeksän kuukautta. Se oli luonteva hengähdystauko oravanpyörästä, hän miettii.
Nyt kolmesta pojasta enää nuorimmainen asuu kotona. Esa myöntää, että pesän tyhjentyminen tuntuu haikealta, mutta lohdutusta on tuonut isovanhemmuus, johon pariskunta on saanut totutella vuoden päivät.