Tämä kolumni on täysin turha, mutta kirjoitanpa silti. Ajattelin nimittäin ottaa kantaa alemman tieverkon kuntoon ja siitä on kohtuullisen turha kirjoittaa paikallislehdessä, jos missään. Etenkin kun vaalit on käyty ja hallitusohjelma paukutettu kesän kynnyksellä valmiiksi. Mutta olkoon tämä sitten se huutavan ääni korvessa.
Neuvostoliiton järjestelmistä väännettiin aikoinaan vitsejä, kuinka valtiojohtoinen raskas byrokratia tuotti toimimattomia käytänteitä. Infrastruktuuri oli pääosin heikossa kunnossa ja sääntely ulottui joka sektorille. Eipä kannata enää vitsailla. Suomi on saavuttanut tuon tason ja joissakin asioissa mennyt edelle. Ainakin näin maanviljelijänä neuvostoliittolainen järjestelmä näyttäytyy joustavana systeeminä, kun sitä Eu-aikakauden maatalousbyrokratiaan vertaa.
Teiden kunnossa olemme myös saavuttamassa itänaapurimme tason. Sitä ei kylläkään voida lukea Suomelle meriitiksi. Alemman tieverkon kunto on maassamme paikoin jo järkyttävän huonolla tasolla. Asfalttiteiden pinnat rapautuu koloille, kun päällysteitä ei ole vara uusia. Lääkkeenä lava-auto, jonka lavalla on nökkönen asfalttia ja sieltä työmies (tai –henkilö nykyisin) heittää kuoppaan kikkareen ja polkee sen tiiviiksi. Kun tehdään ”perusteellisempi korjaus”, paikalle tuodaan asvalttikone, joka jyrsii noin puolimetriä leveitä kaistoja pois ja tilalle laitetaan kokonaan uutta asfalttia, nauhamaisina pätkinä sinne tänne. Lopputuloksena tie on kuin paikattu tikkutäkki ja seuraavana keväänä taas yhtä heikossa kunnossa. Me täällä asuvat tiedämme, että tämä ei ole vitsi vaan totuudenmukainen kuvaus miltä tahansa jokilaaksomme pienemmältä tieltä. Sorateiden tilanne on aivan yhtä surkea. Maassamme on valtava määrä sorateitä, jotka ovat lähes kulkukelvottomia.
Siikajoen kunnan alueelta huonokuntoisista teistä mainittakoon Revonlahden pohjoispuolen tie Siikajoen kylälle ja Luohuan tie. Molemmat surkeita, jälkimmäinen niin huono että Luohualle en viitsi mennä ellei ole aivan pakko. Siellä asuvat eivät voi valita, tie on ainoa henkireikä palvelujen tai työpaikan äärelle.
Valtio keräsi 2017 tieliikenteestä veroina noin 8,5 miljardia euroa ja palautti teiden ylläpitoon 1,7 miljardia. Kuilu on valtava. Väitän että kaupunkialueilla asuvat päättäjät unohtavat tieverkon merkityksen maaseudulle. Pääväylistä pidetään huolta, jotta raaka-aineet saadaan liikkumaan ja yhteiskunnan pyörät pyörivät. Alemmasta tieverkosta ei välitä kukaan, niiden varrellahan asuu vain joitakin maalaistolloja, jotka olisi ilmastoystävällisempää siirtää kaupunkeihin. Me tollot kuitenkin mm. tuotamme kaiken suomalaisten syömän ruuan ja näiden teiden varsilta tulee suurin osa metsäteollisuuden raaka-aineista. Lisäksi näiden kinttupolkujen varsilla on paljon verotuloja tuottavaa yritystoimintaa.
Ehdotan että pieninumeroisten teiden varrella asuvilta alennetaan polttoainevero puoleen, kun teiden kunnossapitoakaan ei kerran ole.
Ruukin maaseutuopiston rehtori