Fennovoiman viestintäjohtajan ilmoitus Pyhäjoen mahdollisuudesta Hanhikiven ydinjätteen loppusijoituspaikaksi (Kaleva 21.7.2016) tuli kuulemma täytenä yllätyksenä pyhäjokisille. Otsake tarjoaa siis tulkintamahdollisuuden jokaiselle jotakin -periaatteella. Eli viisastelulle, vahingonilolle, hyväuskoisten typeryydelle päätöksenteossa, jne...
Itselleni annan luvan katkeruuden, jopa vihansekaisten tuntemusten esiintulolle, nimeämättä kuitenkaan kohteita henkilöinä tai päättäviä tahojakaan nimeämällä (koska minullakin on oikeus vaieta). Esitän siis ajatuksiani kylmän viileästi, ulkopuolisen rooliin pukeutuneena.
Koko Hanhikivi-hanke on näyttäytynyt minulle alusta saakka ison rahan perässä juoksemisena. Vieheenä vedessä välkehtii äiti-Venäjän lupaus ydinvoimalasta, josta oli vaikea kieltäytyä. Osin kyllä varmaan siksikin, että tarjottuun naapuriapuun oli puolipakollakin lähdettävä mukaan.
Miksei rahoitusta sitten löytynyt riittävästi itseltämme tai yleensäkään läntisiltä sijoitusmarkkinoilta?
Yhtenä tärkeimmistä lienee tietoisuus energiatuotannon elävän murrosvaiheessa, jossa vanhan, kuten fossiilisen sekä myöhemmin myös ydinvoiman, on väistyttävä uuden energiatuotannon tieltä. Tuo muutos on välttämätön, eikä siis harkinnanvarainen, sen on Pariisin ilmastokokous jo päättänyt.
Sijoitusmaailma katsoo siis tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Jos Hanhikivikin voisi ennakkosuunnitelmienkin mukaan tuottaa sähköä vasta 15-20 vuoden kuluttua, miten pitkällä ollaankaan uusiutuvan energiantuotannon puolella siinä vaiheessa muualla maailmassa.
Sillä osaamista ja tietotaitoa muutokseen löytyy jo nyt eri muodoissaan ja kehitys menee sillä puolella vauhdilla eteenpäin. Eli oletetun käynnistyksen koittaessa monet elinkaarensa puolivälissäkin vielä olevat ydinvoimalat voitanee jo ajaa alas.
Olisi absurdi tilanne, jos aamulla Putinin ja Niinistön suorittama starttinapin painallus vaihtuisi illalla vaivihkaiseen stopin painallukseen.
Venäjän kiinnostus Hanhikiveen selittynee paljolti maan talouden riippuvuudesta fossiiliseen energiantuotantoon. Öljyn ja kaasun markkina-arvon hiipuminen tulevaisuudessa pakottaa ikkunoiden avaamisyrityksiä myös Suomen kautta länteen.
Ja sitouttaahan Fennovoima-Rosatom Suomen ”käsiä” näin jatkossakin Venäjän suuntaan, koska polttoainesauvat tulisivat kai laitostoimittajalta.
Ja löytyyhän Pyhäjoelta toki se Pähkinäsaaren rauhan rajapyykkikin vuodelta 1323, joka Suur-Venäjän vanhoihin rajoihin pakkomielteisesti ihastuneelle Putinille kiiltelee houkuttelevana kuin lusikka harakalle.
Kelpaisihan sieltä katsella kaihoisasti Pohjanlahden yli laskevan auringon suuntaan.
Ilman kristallipalloakin voitanee ennustaa Fennovoiman uutispommin loppusijoituspaikan avoimuudesta Hanhikiven ydinjätteille olevan vasta varovainen käärepaperin raotus, monen muun avoimeksi jääneen/jätetyn kysymyksen joukossa, joita tullaa tulkitsemaan kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Jätteen loppusijoitus on siitä vain ensimmäinen esimerkki.
Lopuksi Fennovoimalle ja Pyhäjoelle omantunnon kysymys. Jos viimetalvinen maanjäristys, joka helisytti ikkunoita Pohjanlahden molemmin puolin, ei aiheuttanut levottomuutta tai edes pohdiskelua alueen peruskallion vakaudesta ydinvoiman rakennushankkeeseen liittyen, niin miksi huolestua nyt jätehaudan mahdollisuudesta.
Kestää minkä kestää ja ellei, niin suurempi katastrofi seurannee reaktorin itsensä vaurioista ja päästöistä. Sellaista betonia kun ei ole, eikä tule, joka kestäisi peruskallion järistykset.
Onneksi sitä viimeistä jätesijoituspaikkaa voidaan lykätä seuraavien sukupolvien ratkaistavaksi, jolloin monet nykyiset päättäjät työntävät jo horsmankukkaa.
Se tiedetään, ettei yksikään kunta halunne takapihoilleen moista moskaa, mutta Venäjällehän se kelpaa varmasti. Se kun sopii hyvin vaikka ydinaseiden raaka-aineeksi.
Itse en tosin vieläkään näe todennäköisenä koko laitoksen toteutumista, mutta se onkin jo toisen pohdinnan aihe.
eläkeläinen
Oulainen