Talven selkä on taittunut ja kevät on jo pitkällä. Seurakunnan päiväkerhoissakin on huomattu kevään monet kasvot: aurinko paistaa ja linnut laulaa, eikä luntakaan enää ole.
Herneet on kylvetty purkkeihin. Näin lapset oppivat ja saavat itse seurata ja ihmetellä, kuinka Isä on kaiken suunnitellut. Meidän tuleekin kunnioittaa Hänen tekemää luomistyötään. Lintuja voidaan auttaa tekemällä niille pesäpaikka – niinpä rupesimme nikkaroimaan linnunpöntöt. Revonlahdella päiväkerholaisten kanssa ahkeroimme linnunpönttöjä. Lapset tuumasivatkin: ”Täytyyhän linnulla koti olla, kukahan tähän tulee asumaan?” Harakka vai talitintti?
Lapset naulasivat ahkerasti ja totisina; välillä iloinen puheensorina ja naurunhörinä täytti seurakuntatalon pihamaan. Hetkittäin oli hiirenhiljaista, kun piti keskittyä työhön.
Pikkukirkon aiheena käsiteltiin ikävää – mitä se on, miltä se tuntuu ja miksi tunnemme ikävää? Kuka silloin lohduttaa? Lasten virsi Jumalan kämmenellä sopi hyvin tämänkertaiseen pikkukirkkoon.
Eväiden syönnin, laulutuokion ja hippaleikin jälkeen jatkoimme puuhastelua linnunpönttöjen parissa.
Kerhoaikamme alkaa olla lopuillaan, vihdoinkin valmista. ”Saadaanko me viedä nämä kotiin?”, lapset kyselivät ja tottahan toki ne saa ottaa kotiin! Äidit saapuivat hakemaan kerholaisia, ylpeänä esiteltiin omia linnunpönttöjä. Sitten vielä ”rakennusmestareista” valokuva ja onkin kotiinlähdön aika.
Lastenohjaaja
Raahen seurakunta
