Kaikki tietävät mitä ovat kansantaudit. Jatkuvasti muistetetaan, varoitellaan ja opastetaan, kuinka välttää sydän- ja verisuonitauteihin tai kakkostyypin diabetekseen sairastuminen. Se on oikein ja hyvä asia.
Loistavaa työtä on Pekka Puska tehnyt, kun on meidät näiden tautien uhkaan herätellyt, opettanut terveitä elämäntapoja ja saanut meidät syömään enemmän marjoja, vihanneksia ja hedelmiä.
Pekka Puskan maailmalle saattama tutkimustieto on pannut terveysviranomaiset liikkeelle, ja tauteja torjutaan nyt sydänhoitajien sekä diabeteshoitajien voimin. Kaikesta on ollut hyötyä: suomalaiset elävät takavuosikymmeniä vanhemmaksi ja terveempinä.
Kolmas vakava kansantauti on masennus, josta puhutaan vasta kuiskimalla. Kuitenkin masennus työntää ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle joka vuosi yhtä paljon kuin tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Eli se on yksi yleisimmistä syistä jäädä pois työelämästä. Masennus myös tappaa; vakavasti sairastuneista jopa 20 prosenttia päätyy itsemurhaan, koska elämä on ylivoimaisen raskasta.
Missä viipyy masennuksen pekkapuska? Missä ovat kampanjat masennuksen ehkäisemiseksi? Tukikampanjat potilaille ja toipilaille? Läheisten neuvonurkat?
Nykyinen hallitus on rahoittanut hanketta, jossa Mielenterveysseura on järjestänyt yli 1 000 Mielenterveyden ensiapu -koulutusta. Mielenterveyden ensiaputaitoja on saanut noin 18 000 kansalaista ja ammattilaista eri puolilla Suomea.
Minusta kuitenkin tuntuu, että hallitus koskee vakavaan ongelmaan vain pitkällä, hennolla tikulla. Resursseja pitäisi antaa muuhunkin kuin ensiapuun – ei syöpäkään parane laastarilla. Tarvitaan lisää määrärahaa Kelan terapiaan, tarvitaan lisää psykoterapeutteja ja erityisesti tarvitaan valtavasti lisää tietoa ja ymmärrystä.
Masennus ei ole hulluutta. Se on ääretöntä uupumusta, niin ääretöntä että se kaataa sängyn pohjalle. Sieltä on hirvittävän vaikea nousta ilman apua, ja siihen huutoon on yhteiskunnan vastattava. Yksin ei kukaan jaksa. Se olkoon tämän mielenterveysviikon sisälukuläksy.