Kolumni

Ter­vei­set ai­ka­mat­kal­ta!

Reilun kahden kuukauden hyppyni menneisyyteen on takana päin, ja on pitänyt vääntäytyä takaisin tähän päivään. Hätämaan tietäjää koskevan aineiston kokoaminen on saatu loppuun ja materiaalista koostettu näyttely on valmis.

Myönnän, että suljin tietoisuuteni nykyhetkeltä lähes kokonaan ja keskityin seuraamaan Juho Luomajoen jälkiä sukeltaen Hätämaa -kuplaani. Siis niiltä osin, kuin se oli mahdollista. Ison vallan jopa viihdyttävää presidentinvaalihärdelliä en pystynyt pois sulkemaan ja maailmanlaajuisen pandemiatilanteen seuraamista ei noin vain edes halua ohittaa.

Aikamatkaa tehdessäni iloitsin siitä, että saan kerrankin paneutua yhteen aiheeseen juurta jaksain. Toimittajan työssä sellaiselle ei vain valitettavasti ole aikaa. Ja minähän paikallishistoriaan viehättyneenä uppouduin. Kolusin läpi kaiken käsiini saamani materiaalin, tongin nettiarkistolähteitä ja hautauduin päiväksi kansanrunousarkistoon, kuuntelin aikalaismuistelmia ja perimätietoa esipolviltaan kuulleita. Tarinoita kansanparannuksesta, selvännäöstä, jopa magiasta. Silti nyt tuntuu, ja tiedänkin, että se oli vain raapaisu pintaan, jonka alla muhii materiaalia vielä toinen mokoma.

Kunnioitus ammattimaisia historiantutkijoita ja heidän koulutustaan kohtaan kasvoi hetki hetkeltä. En ymmärrä, miten he pystyvät hallitsemaan suurempia aihekokonaisuuksia sisältäviä tietomääriä, itselle teetti työtä jo yhdessä. Toki sekin laajeni useammaksi eri poluksi ja syntyneiksi lisäaihioiksi tulevaisuutta ajatellen. Onneksi matkaani on sekä työn että siviilielämän puolelta tarttunut vuosien varrella hyviä asiantuntijakontakteja, joilta kysellä ja onkia tietoja sekä palautetta. Suurkiitos heille!

Lopputulosta ei siis voi missään nimessä kutsua viralliseksi tutkimukseksi. Lopulta se on vain yhden ihmisen kokoama näkemys siitä, millainen tietäjä oli eläessään. Olkoonkin, että näkemyksen taustalla on lukuisa joukko tietäjän oikeasti tavanneita ihmisiä.

Tietäjän elämä on kiinnostanut minua aina. Yllätyksekseni hänestä luomani mielikuva soti sen mieskuvan kanssa, jonka hänestä nyt loin.

Hieman pelottavan, tummanpuhuvan ja mystisen hahmon sijaan kohtasinkin miehen, jonka oikeudentaju ja lähimmäisenrakkaus oli suuri erityisesti köyhiä, vaivaisia ja sorrettuja kohtaan. Silti hänen suhteensa läheisimmäksi luokiteltavaa aviopuolisoa kohtaan on enemmän kuin epäselvä ja ristiriitainen. Jos joku tällä matkallani jäi kaivelemaan, niin juuri avioliiton tarina, ja mitä kulissien takana tapahtui.

Hätämaalaisesta on kerrottu ja kerrotaan edelleen lukuisia tarinoita. Niistä jokainen on kertojalleen tosi, hänelle kerrottu, mutta kukaan meistä ei voi mitenkään tietää lopullista totuutta. Tuskin sitä totuutta olisi kertonut meillä itse Luomajokikaan, joka ei sisintään varsinkaan uteliaille paljastanut.