Monesti minulla on tunne: tässä seison jalat maassa ja pottu suussa enkä tiedä mistä tekisin juttua seuraavaan Siikkikseen. Mitäs jos jätettäisiin yksi aukeama tyhjäksi lasten piirrellä kerrankin luvan kanssa? Eipä ole koskaan jäänyt tyhjää, aina on jostain aiheita löytynyt.
Olen ollut Siikkiksen riveissä kohta 10 vuotta. Hui kauhistus, miten ihmeessä aika on mennyt niin nopeasti! Ja voi mahdoton, miten paljon juttuja olen tuossa ajassa kirjoittanut. Sormet ovat näpytelleet varmaan miljoona kertaa, kirjaimista on muodostunut satoja tuhansia sanoja, niistä tuhansia juttuja. Ei ihme, että sorminivelet alkavat kulua.
Siikajokilaakso on ilmestynyt jo 50 vuotta. Se on paljon enemmän kuin miesmuisti tai poliitikon muisti. Sukupolvikin on vain 30 vuotta. Olemassaolonsa aikana lehti on kertonut iloista ja suruista, odotuksista, pettymyksistä ja toiveiden täyttymisestä.
Jokainen uutinen, haastattelu, gallup, kolumni tai pääkirjoitus on käsitellyt jokivarren ihmisten elämää ja siihen vaikuttavia asioita edestä, takaa ja molemmilta sivuilta. Joka juttu on tehty sydämellä, omaa jokivartta ja sen ihmisiä arvostaen. Ei ylettömästi kehuen ja mielistellen, vaan vaikeitakin asioita pohtien – sillä kunnioittamiseen kuuluu rehellisyys ja tosiasioiden silmiin katsominen.
Lehteä ei saada aikaan pottu suussa seisomalla. Meistä toimittajista kukaan ei kirjoittaisi yhtään riviä, jos ihmiset eivät kertoisi kuulumisistaan, tunteistaan, toiveistaan, haaveistaan tai murheistaan.
Siikkiksen jutut luetaan moneen kertaan ja nettilehdet jopa maapallon toisella puolella. Joten kun seuraavan kerran Siikkiksestä soitetaan ja pyydetään haastattelua, niin kannattaa suostua. Juttu voi olla kaukana asuvalle lämmin terveisten huiskautus kotoa.