Toivo Kangas täyttää 100 vuotta

Siikalatva/Rantsila
Toivo Kangas on itsenäisen Suomen ikäinen. 100 vuotta perjantaina täyttävä Kangas on iäkkäin siikalatvanen mies, rantsilan vanhin veteraani ja myös Taukokankaan vanhin asukas. Kuva Kankaan perheen albumista
Toivo Kangas on itsenäisen Suomen ikäinen. 100 vuotta perjantaina täyttävä Kangas on iäkkäin siikalatvanen mies, rantsilan vanhin veteraani ja myös Taukokankaan vanhin asukas. Kuva Kankaan perheen albumista

Oulaisissa, Taukokankaalla asuva, rantsilalainen sotaveteraani Toivo Kangas täyttää 22. joulukuuta sata vuotta.

Siikajokilaaksossa julkaistiin Toivo Kankaan 80-vuotishaastattelu hieman jälkijunassa, 26. tammikuuta 1998. Veteraanisukupolven edustaja oli tuolloin juhlamielellä. Takana oli Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuosi, 80-vuotispäivät ja Kankaalle eläkepäivinä tärkeäksi muodostuneen Rantsilan veteraanikuoron 20-vuotisjuhlakonsertti.

Sipolankylästä, Ylipellon talosta syntyisin olevan Toivo Kankaan muistojen mukaan hänen lapsuudessaan kotona ei koskaan tuotu esille, että Toivo on syntynyt Suomen itsenäistymisvuonna.

Isänmaata puolustaessaan Kangas haavoittui Jatkosodassa Sohjanjoella vuonna 1941. Lopun elämän sodasta muistona on ollut 30 prosenttinen invaliditeetti.

Sodan jälkeen elämä rakentui Lyylin rinnalla Mankilankylässä, Matheikin tilalla, jossa pariskunta piti 20 vuotta kauppaa maatilan pidon ohessa. 60-vuotiaana Kankaat luovuttivat maatilan vanhimmalle pojalleen. Eläkepäivien viettoon muutettiin kirkolle.

Veteraanikuoro henkireikänä

Kankaat ovat musikaalista sukua. Toivo Kangas oli taitava haitarinsoittaja.

Hän yllättyi itsekin, kuinka iän myötä innostui myös veteraanikuorossa laulamisesta. Kuoro ja sen jäsenet olivat hänelle merkittävä harrastus- ja kaveriporukka.

Lyyli ja Toivo Kangas ovat saattaneet haudan lepoon kaikki kolme lastaan. Lyyli Kangas nukkui ikiuneen kolme vuotta sitten.

Suvun tarina jatkuu Pentti-pojan jälkikasvun kautta. Heidän vaalittavana on muun muassa Toivon vuodesta 1965 lähtien päivittäin almanakkaan tekemät säähavaintokirjaukset.

80-vuotishaastattelun lopuksi Toivo Kangas esitti, yhä ajankohtaisen toiveen:

– Hartain toivomus on, että ei enää sotia tulisi tänne Suomeen. Tätä toivoo jokainen veteraani, että jälkipolvet saisivat olla ilman sotia ja kärsimyksiä, toivoi Toivo Kangas.

Mainos
Siikajokilaakson pelit

Pelaa Siikajokilaakson digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä