Tunnustusta aktiivisille kyläläisille: Re­von­lah­ti on maa­kun­nan vuoden kylä

Mainos: Tutustu Siikajokilaakso Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Tuk­ki­lai­set tulevat Sii­ka­joel­le – pi­tä­jä­päi­vät alkavat maa­nan­tai­na

Viime kesänä patruuna vuosimallia 2015 Esa Palokangas luovutti arvomerkit seuraajalleen Kaisu Tuomelle. Lauantaina 8. päivä saadaan tietää, kuka on uusi patruuna. Arkistokuva Kirsi Junttila
Viime kesänä patruuna vuosimallia 2015 Esa Palokangas luovutti arvomerkit seuraajalleen Kaisu Tuomelle. Lauantaina 8. päivä saadaan tietää, kuka on uusi patruuna. Arkistokuva Kirsi Junttila
Kuva: Kirsi Junttila

Me tulemme taas, laulavat tukkilaiset tullessaan vanhoissa elokuvissa. Sama laulu saattaa raikua Ruukissa Laakonrannassa keskiviikkona 5. heinäkuuta, keskellä pitäjäviikkoa.

Ainakin tukkilaisia nähdään keskiviikkona pitkästä aikaa Ruukissa uittotaitojaan näyttämässä. Miesten laulutaidosta riippuu, kajahtaako filmien tuttu ralli toimien lomassa.

Vanhaa tukkilaisperinnettä tulevat esittelemään Iin tukkilaiset, jotka uittonäytösten lisäksi kertovat tukkilaistarinoita ja esittävät musiikkia. Yleisökin pääsee osallistumaan, ja rohkeimmat jopa kokeilemaan omia tukkilaistaitojaan.

Tukkilaisillassa näytetään myös, mitä pölleille tehdään kun ne on kiskottu joesta kuivalle maalle: Ne parkataan eli kuoritaan parkkuuraudalla.

Ennen tukkipojista pidettiin hyvää huolta ja porukan emännällä oli pannu kuumana. Laakonrannassakin on kahvia tarjolla, eikä mistään kioskista, vaan kanttiinista.

Jokaiselle jotain

Pitäjäpäivät alkavat ensi maanantaina 3. heinäkuuta, jolloin Revonlahden Kirkkokukkulalla on koko perheen puuhapäivä. Samanlainen touhupäivä on vielä tiistaina Ruukissa Hietamaalla.

Tiistaina on muutakin ohjelmaa. Päivällä musiikki soi Puistolassa, Mäkelänrinteellä ja Paavola-talossa ja illalla on opastetut kävelykierrokset Paavolan, Revonlahden ja Siikajoen hautausmailla.

Keskiviikon tukkilaisillan jälkeen torstaina onkin hyvä asettua runon äärelle. Komppalinnassa on Suomi100 -runotapahtuma, jossa lausutaan kesäisiä runoja. Illalla on sitten Ruokolahden lavalla perinteinen lauluilta, laulattamaan saapuvat tutut Pentti ja Matias Nordström.

Perjantaina iltapäivällä on niin ikään perinteinen lasten onkikisa Ruukin Kärkiniemessä. Illalla Ruukin pesäpallokentällä Jokela-Pattijoki kyläseura järjestää perinneurheilua.

Kenestä uusi patruuna?

Viikon huipentuma on lauantaina 8. heinäkuuta. Perinteisen Ruukin toritapahtuman avaa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Päivi Eskola ja musisoinnista vastaa Hannu Hautaniemi orkestereineen.

Torilla on ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Voi hyppiä pomppulinnassa, tehdä ostoksia tai katsoa taekwondo-esitystä. Päivän huipennus on kello 12, jolloin selviää kuka on uusi Ruukin patruuna. Patruunan sauvan, kävelykepin ja monokkelin tulee luovuttamaan niitä vuoden käyttänyt Kaisu Tuomi.

Lisäksi torilla palkitaan menestyneitä nuoria urheilijoita. Urheilukisaa voi seurata kunnanviraston edessä, jossa käydään vahvin mies -kilpailu.

Illalla voi vaihtaa vapaalle ja pistää jalalla koreasti Ruoholahden lavalla. Tanssit järjestää Paavolan nuorisoseura.

Pitäjäviikon päätteeksi on sunnuntaina maakirkko Ruukissa Kreivinsaaren kotalaavulla. Sieltä voi mennä vaikka Paavolan museoon, joka on auki päiväsydämen. Illalla vielä on tanssit Ruokolahden lavalla.