Ympäristökysymykset sekä kansainvälisten kriisien uhkakuvat pakottavat huomioimaan energiaomavaraisuutemme riittämättömyyden kriisitilanteissa.
Kun siihen lisää Pariisin ilmastokokouksen sanelemat ”madonluvut” kivihiilelle, myöhemmin öljyperäisillekin tuotteille sekä myös ydinvoimalle, niin tulevaisuuden energiapöytä alkaakin olla katettu uusiutuvalle energialle.
Tuo muutos ei toteudu hetkessä, mutta se on tehtävä. Onneksi tietotaito ja teknologian kehitys antavat siihen hyvät mahdollisuudet. Tuulivoima on vain yksi monista uuden aikakauden tuotantomuodoista, ehkä eniten myös kritiikkiä osakseen saanut.
Mutta asiaan on myös herätty kiitettävän laajalla rintamalla. Valtiovalta, lukuisat kunnat, seurakunnat ja Metsähallitus maanvuokrauksillaan osoittavat halukkuutensa olla mukana yhteisellä asialla.
Tuulipuistojen vastustus perustunee ennen muuta asenteellisuuteen, jolle haetaan tukea terveyshaittoihin vedoten. Tuo lähes mystinen matalataajuinen infraääni, jonka eräät kokevat terveyshaitaksi, sopii toisaallakin yhtä lailla työkaluksi, jolla voidaan kumota väitteet terveyshaitoista.
Väittely asiasta sallittakoon, kunhan emme unohda, mihin tarkoitukseen tuulipuistoja rakennetaan.
Tuulipuistot eivät ole enää jotain pienpiirien vouhotusta, vaan osa tulevaisuuden energiantuotantoa, jolla pyrimme turvaamaan energiahuollon toimivuutta myös suuronnettomuuksien tai kansainvälisten kriisien keskellä.
On päästävä siitä tunteesta, että energiahanat sulkemalla, tai vaikkapa vain sillä uhkaamalla, joku ulkopuolinen taho tai valtio voisi saada maamme polvilleen.
Tuulisähkön osuus on toistaiseksi kai muutamien prosenttien luokkaa, mikä olisi mahdollista kymmenkertaistaa jo ennen kuin oletetusta Hanhikiven voimalasta saataisiin yhtäkään kilowattia valtakunnan verkkoon.
Ja ottaen huomioon, millaisen muodonmuutosprosessin koko energiatuotanto on läpikäynyt tulevien 20-30 vuoden kuluttua, voidaankin jo vakavasti harkita koko ydinvoimasta luopumista.
Eikä ainoastaan meillä, vaan maailmanlaajuisestikin, sillä uusiutuvan energian läpimurto etenee pitkin harppauksin. Tämän saattoi havaita jo siinäkin, kuinka vaikeaa oli löytää yhteistyökumppaneita Fennovoima–Rosatomin hankkeelle.
Tämä on ymmärrettävää, sillä Hanhikiveen sisältyvien monitahoisten turvallisuusriskien lisäksi sijoittajat tähyilevät mieluummin tulevaisuuden näkymiin kuin katselevat peruutuspeiliin.
Turvallisuus- ja terveysuhkien puolella ydin- ja tuulivoiman uhkakuvista ei voi puhua samana päivänäkään. Jos tuulipuistojen mahdolliset yksittäiset terveyshaitat on ratkaistavissa pidemmällä syöttökaapelilla asutuksesta, niin kokonaiskustannuksissa sen osuus jää merkityksettömäksi.
Tulevaisuus on pedattu uusiutuvalle energialle, mikä huolestuttaa jo nyt suuresti energiatulojen varaan perustuvia mahtimaita.
Venäjä, Arabivaltiot, Keski-Amerikka – kaikki tiedostavat öljyn, maakaasun ja jopa ydinvoiman menettävän merkitystään niin kaupankäynnin kuin hybridisodankin työkaluna, mikä on erinomainen asia.
Ei tuulivoima yksin ole ratkaisu, tai edes merkittävin, sillä uusiutuva energia lähtee yhdyskuntajätteestä päätyen aurinkoon ja kaikkeen siltä väliltä.
Maailmanlaajuisesti katsoen aurinkosähkö tulee olemaan se ylivoimainen ykkönen, joskaan ei merkittävin meidän leveysasteillamme. Mutta nykyisen energiatuotannon korvaavia vaihtoehtoja löytyy jo nyt ja uusia kehitellään.
Ohjaamalla miljardit uusiutuvaan energiaan lisätään omavaraisuutta ja vähennetään samalla ulkoisia turvallisuusriskejä.
Oulainen