Viime keskiviikkona näin ensimmäistä kertaa, kuinka jääpato nostattaa vettä pelloille. Ihmettelin jo aamulla Ruukkiin töihin ajaessa, kuinka Huumolantien varrella oli pelloilla vettä.
Töistä lähtiessä minulla oli kiire sovittuun tapaamiseen, joten en pysähtynyt tulivivaa maisemaa kuvaamaan. Mutta sen verran tilanne jäi askarruttamaan, että Paavolassa ystävän kanssa juoksulenkin tehtyäni, en ajanutkaan kotia kohti, vaan ajattelin käydä kuvaamassa veden saartamaksi jääneen ladon.
Yllätyin, kun vesi näytti noin tunnissa levittäytyneen entistä laajemmalle alueelle. Liikkeellä oli selvästi jo tulvaa katsomaan tulleita ihmisiä, kun useammassa kohtaa tienvarrella oli autoja parkissa.
Syrjäpalon Pentille kilauttaen sain varmistuksen epäilylleni, että joessa on Paavolan ja Ruukin välillä jääpatoja. Ruokolahdelta pato oli jo purkautunut enkä ulkopaikkakuntalaisena tiennyt, minne pökäistä. Puhelimitse lenkkikaveri neuvoi minut Vekalansillalle.
Minulla kävi tuuri: samaan aikaan sillalle saapui Timo Haapala joka ystävällisesti esitti, että voi opastaa minut Pohjolansaaren yläpuolelle paikkaan, jonne jäät kasaantuvat. Kohtaamisesta Birgitta ja Alpo Tuomen pihapiirissä muodostui ikimuistoinen: samalla, kun seurasimme tilanteen kehittymistä ja näin, kuinka pato nostatti vettä, sain kuulla Alpolta legendaarisesta, entisestä toimitusjohtajastamme Muhosen Heikistä tarinan, jota en ollut ennen kuullutkaan.
Seuraavana yönä pato purkautui ja aamulla vedet olivat jo poissa niin, ettei minulla olisi ollut enää kuvattavaa. Jälleen kerran kiitin mielessäni kaikkia niitä ihmisiä, jotka tekevät juttuvinkeillään ja avuliaisuudellaan työni mahdolliseksi. Te olette tämän työn suola!
Viime viikon lehteen kirjoittamaani tulvauutiseen kirjautui puolitotuus: Mankilassa jääpadon purkaneella oli tehtävään ely-keskuksesta saatu lupa, lupa vaan ei ollut tulvasuojelusta vaan tienhoidosta vastaavalta.