Tun­te­ma­ton taival toi uusille asuin­si­joil­le – 80 vuotta sitten Pak­ka­set läh­ti­vät Sor­ta­va­las­ta

<p>Pyhännän Ojalankylällä asuva Jaakko Pakkanen on syntyjään Sortavalan Pakkasia, kuten kuvan isovanhempansakin. Tielaitoksen kirjoilla työuransa tehnyt mies lähti ensimmäiselle evakkotielleen 2,5-vuotiaana ja on asunut Piippolan ja Pyhännän alueella jo yli 70 vuotta.</p> Johannes ja Tyyne Pakkanen asettuivat sodan jälkeen Piippolaan. Lapsista kolme jäi pysyvästi  lähiseudulle, loput läksivät Ruotsiin metsätöihin ja jäivät sinne asumaan. <p>Sortavalan Pakkasten sukuseuralla on oma vaakunansa. Kirjojakin on tehty kaksi, tuoreimmassa kerrotaan monta elämäntarinaa suvun nykyvaiheista eri puolilta Suomea. </p>
Pyhännän Ojalankylällä asuva Jaakko Pakkanen on syntyjään Sortavalan Pakkasia, kuten kuvan isovanhempansakin. Tielaitoksen kirjoilla työuransa tehnyt mies lähti ensimmäiselle evakkotielleen 2,5-vuotiaana ja on asunut Piippolan ja Pyhännän alueella jo yli 70 vuotta.
Pyhännän Ojalankylällä asuva Jaakko Pakkanen on syntyjään Sortavalan Pakkasia, kuten kuvan isovanhempansakin. Tielaitoksen kirjoilla työuransa tehnyt mies lähti ensimmäiselle evakkotielleen 2,5-vuotiaana ja on asunut Piippolan ja Pyhännän alueella jo yli 70 vuotta.
Kuva: Anna Hämeenaho

Marraskuussa 1939 Suomi valmistautui sotaan. Ylimääräiset harjoitukset merkitsivät asekuntoisille miehille liikekannallepanoa, raja-alueen asukkaille evakuointia.

– Semmoinen muistikuva minulla on, että matkustajavaunussa oli palio väkiä. Olin 2,5-vuotias, Sirkka vuojen vanhempi ja Antti reilun kuukauden, Pyhännän Ojalankylällä asuva Jaakko Pakkanen muistelee evakkomatkaa.

Isä Johannes saatteli puolisonsa, lapsensa sekä äitinsä ja kaksi sisarustaan Pyhäjoelle saakka. Lähti vasta sen jälkeen itse rintamalle.

Talvi vietettiin Pirttikoskella. Olot olivat hyvät, evakkotalossa asuneet veljekset tekivät karjalaislapsille puisen laivankin. Välirauhan tullessa palattiin laivan kanssa Koivusillan kylään jatkamaan leikkejä.

Isän kotitalo oli pystyssä, mutta pihapiiri oli saanut osumia.

– Pommi oli puotettu navetan viereen, tiiliseinä oli halennu ja jälkiä oli muuallakin.

Isä jatkoi entisessä työpaikassaan vaneritehtaalla ja perheeseen syntyi Eero-poika. Lehmiä ei ollut, mutta sika kasvatettiin. Kunnes tuli uusi lähtö syyskuun 11. päivä 1944.

– Iltapimiällä kiivettiin häkäpönttöauton lavalle. Mäen alla piti aina laskeutua kävelemmään. Sika tuli perässä muulla kyydillä, Jaakko kuvailee seitsenvuotiaan silmin.

Sortavalan asemalta noustiin junaan, eikä kyyti ollut yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kerralla. Umpinaisten härkävaunujen lattialla oli sentään olkia ja keskellä kamina. Matka tuntui pitkältä, joka asemalla odoteltiin etusijalla olevia sotajunia.

– Isä haki silloin asemalta hernekeittoa. Sitä syötiin.

Suolahdessa evakot siirrettiin proomuun ja matka jatkui pitkin tummia vesiä Laajarantaan.

Läheltä piti, ettei tarina olisi edennyt kuten Evakon laulussa, sillä Tyyne-äidin synnytys käynnistyi perillä heti päivän valjettua. Isä tosin näki lapsensa vasta seuraavalla lomalla, koska oli jo palannut linjoihin. Tulokkaan nimeksi tuli ajankohtaa kuvaava Taisto.

Sodan jälkeen perhe siirtyi Laajarannasta Piippolaan, jossa perhe kasvoi vielä kahdella pojalla. Alkuvuodet asuttiin vuokralla, kunnes Tielaitokselle traktorikuskiksi päässyt isä teki kaupat liki nuorisoseuraa olevasta Mäkelästä. Lapsista vanhimmat asettuivat aikuistuttuaan lähiseudulle, mutta neljä nuorinta muutti töiden perässä Ruotsiin.

Karjalasta puhuttiin, muttei suurin äänenpainoin. Murrekin hälveni, etenkin lapsilla. Perinteet näkyivät silti ruokapöydässä.

– Karjalanpaisti, piirakat, supikkaat, joissa oli täytteenä lanttua tai mitä ny sattu olemaan. Kyllä se äiti koitti ruokaa touhuta, kun yksi mies vaan tienasi, mies kaivelee muistojaan.

Niistä löytyy toki myös ikävämpiä sävyjä, sillä evakkolapsia ei aina kohdeltu silkkihansikkain.

– Kyllä meitä kiusattiin. Minä olin onneksi sen verran isokokonen, niin pärjäsin ja pijin puoleni.

Koulumuistojen myötä Jaakon ajatukset siirtyvät takaisin Pirttikoskelta saatuun puulaivaan. Toistamiseen evakkoon lähtiessä se piilotettiin kotinavettaan odottelemaan kotiinpaluuta.

Sitä paluuta ei koettu. Ei ennen vuotta 1997, jolloin Jaakko vieraili sukuseuran mukana synnyinnurkilla.

– Ei sitä löytyny, ei löytyny yhtään mittään. Ei ollu ennää mittään muistettavaakaan.

Ei ehkä kotipaikalla, mutta Sortavalan Pakkasten muistoissa on.