Lukijalta
Kolumni

Turkan opissa Pyy­ni­kin­to­rin lai­dal­la

-

Olin viemässä loppukesällä 1989 tytärtäni Tampereen Konservatorioon pianotunnille. Kävelimme Pyynikintorin laitaa. Torin toisella laidalla Jouko Turkka kuvasi tuotantoryhmän kanssa otoksia kohua herättäneeseen Kiimaiset poliisit tv-sarjaansa.

Paikalle oli ajettu Mustamaija. Poliisipukuinen Merja Larivaara köntsötti sen katolla käsien varassa kontallaan. Hänen takanaan konttasi Taisto Reimaluoto samaten poliisin virkapuvussa ja aukoi housujaan. Näyttelijöiden roolitehtävä ei jäänyt epäselväksi.

Kun Turkka huomasi minut hän huusi niin, että tori kaikui: “Sinäkin Sa…nan Per..le siinä. Mitä sinäkin?”

Koko litaniaa en muista. En vastannut. Katsahdin tyttäreeni ja toivoin, ettei tästä suuren idolin purkauksesta jää hänen sieluunsa kovin suurta vammaa.

Kun Turkka lopetti huutamisen, yksi tuotantoryhmän jäsen vinkkasi minulle ja kysyi, voisinko minä vaikuttaa siihen, ettei kyseisen kaltaisia tuotantoja tehtäisi? Hänestä koko homma oli käsittämätöntä.

Työskentelin TV2:ssa ohjelmapäällikkönä, joten hänellä oli perusteet kysymykselleen. Ongelma oli vain siinä, että vastuullani olivat niin sanotut faktaohjelmat.

En minä ollut vaikuttanut Turkan tuotantojen hyväksymiseen mitenkään. Olin tavannut Turkan vain ohimennen joissakin palavereissa. En tiedä, miksi hän minulle huusi. Ehkä vain edustin jotakin sellaista, joka oli hänelle vastenmielistä.

Ennen Kiimaisia poliiseja Turkka oli jo tehnyt TV2:lle oman versionsa Seitsemästä veljeksestä. Ei sekään saanut kovin kaksista vastaanottoa. Räkivä ja örisevä mieslauma lähikuvissa, joissa ei pahimmillaan näkynyt kuin limainen suupieli, ei juuri sympatiaa herättänyt. Lavastajamestari Ensio Suomista Turkka oli pyytänyt muurauttamaan sarjaa varten aidon tiiliuunin. Elokuvassa uunista ei näkynyt kuin hiukan kulmaa. Suominen ei ilahtunut.

Monet teatterikoulussa Turkan aikana olleet pitävät häntä hyvänä, uudistavana ja vaativana opettajana. Varmaan niinkin, mutta Anna-Leena Härkönen kesti häntä siellä vain vuoden. Nykyisin Ylen draamoissa kiroillaan estoitta. Ohjaajana pitkään Ylessä työskennellyt Heikki Rokkanen sanoo, että se tapa on ajautunut televisioon nimenomaan Turkan teatterikoulusta. Ehkäpä se onkin Turkan näkyvin perintö.

Juhani WiioKirjoittaja on koko elämänsä viestinnän parissa työskennellyt entinen ranttinen