Tervehdys opintieltä palanneelta! Nauratti joulun alla lukea Sarin opiskeluhehkutusta, että siellä se nyt vie minulta aiheen. Vaan sitä se on, en voisi olla enempää tyytyväinen puolitoistavuotiseksi venyneeseen matkaani. Kädentaitojen parissa on ehtinyt sisäistää asian jos toisenkin. Myös itsestään.
Joskus nimittäin yllätin itseni ajattelemasta, että enhän minä ammattikorkeakoulun käyneenä ja useamman ammatin omaavana voi enää palata toisen asteen koulutukseen. Sehän olisi enemmänkin taantuma kuin kehitys. Lukupuolellehan sitä pitäisi ja kurkottaa korkeammalle.
Kuinka väärässä olinkaan, ja kuinka iloinen siitä, että sen nyt ymmärrän.
Tuntuu edelleen uskomattomalta, että nurkkajuuresta löytyy opinahjo, jossa tulet kohdatuksi yksilönä, etkä pelkkänä opiskelijamassana. Toivon todella, että missä tahansa pikkupaikkakunnalla mitä tahansa ammattikoulutusta annetaan, sen arvo myös ymmärrettäisiin paikallisesti.
Muistan, miten takavuosikymmeninä saattoi joku paikallinen tuhahtaa täällä Piippolassa, että palikkakouluunko se tuokin jäi, eikö muualle päässy. Älytön toteamus, kun tietää, millaista tietotaitoa Jedu - entinen Pio, PKTO, kotiteollisuuskoulu jne - on eteenpäin jakanut yli vuosisadan ajan. Siikalatvan lukion myötä ammattiopisto on entisestään virkistynyt ja on ollut ilo nähdä siellä opiskelevien paikallisten nuorten myös viihtyvän.
Olen todella kiitollinen valitsemastani tiestä. Onneksi huijasin itseäni tarvitsemaan muka sapatin, hengähdyksen päivätyöstä, jotta jaksaisin vielä puurtaa jokusen vuoden työeläkkeeni eteen.
Vielä iloisempi olen saadessani kohdata jälleen teidät jokivarren asukkaat! Työtuoliin istahtaminen pitkän tauon jälkeen ei ahdistanut, kun vastassa oli ihana työyhteisö ja suuri määrä minulle ja meille lehdentekijöille tärkeitä ihmisiä.
Niin usein kuin olenkin kylillä kulkiessani pohtinut, että mitähän kuuluu sille ja entäpäs tälle. Ehkäpä minä vähitellen pääsen sen kuulemaan. Näkyillään!