Työ­yh­tei­sös­tään iloit­se­va toi­mi­tus­joh­ta­ja

Real Snacksin toimitusjohtajana huhtikuusta 2015 työskennellyt jyväskyläläinen Arja Kastarinen ei ollut hakemassa uutta työtä. Kun työkseen rekrytointeja hoitava tuttava vinkkasi, että Real Snacksille haetaan ulkopuolista toimitusjohtajaa, kiinnostui Kastarinen.

– Minulla oli 50 ikävuotta mittarissa. Ajattelin, että jos haluan jotain muutosta elämään, on korkea aika toimia. Hullu olisin ollut, jos en olisi tähän työhön lähtenyt.

Arja Kastarinen oli työskennellyt 18,5 vuoden kuluessa Pandan makeistehtaalla talous-, henkilöstö- ja it -johtajana. Viimeiset seitsemän vuotta hän oli ollut vientijohtaja. Viimeisimpinä työhaasteina oli Orkla-konsernin kansainvälisessä kasvuprojektissa Yhdysvaltain markkinoilla työskentely.

Pienempään yritykseen siirtyminen alkoi kiinnostaa kansainvälisen kaupan maisteriopintojen myötä. Kastarinen halusi nähdä ja kokea, pystyisikö työ- ja koulutustaustallaan vaikuttamaan pienen yrityksen menestymiseen.

– Tässä näkee työnsä tulokset nopeasti niin hyvässä kuin pahassa. Näin tämän yrityksen mahdollisuudet.

Yrityksen sijaintipaikalla ei ollut merkitystä. Toimitusjohtajan työtä on liikkua asiakkaiden luona. Pohjoista kohti työn vuoksi entistä useammin lähteminen kiinnosti henkilökohtaisista syistä: Arja Kastarinen halusi olla enemmän mukana Kiuruvedellä asuvan äitinsä arjessa.

– Pienen yhteisön hyviä asioita on, että ollaan ihmisenä ihmisten joukossa. Yrityksessä ei ole isoa hierarkiaa, vaan ollaan kaikki samaa Real Snacksin porukkaa.

Edelleen Kastarista jaksaa hämmästyttää, kuinka valtavan vireä yrityspaikkakunta Pyhäntä on.

– Täällä on hyvin sitoutunutta ja ahkeraa työvoimaa.

Työpaikan vaihtaminen on näkynyt Arja Kastarisen elämässä hyvinvoinnin lisääntymisenä. Aiemmin podetut vaivat ovat jääneet. Vaikka Arja ajaa autolla vuodessa noin 60 000 kilometriä, ei se ole mikään rasite, vaan osa työtä.

– Työn tekeminen on ollut niin innostavaa. Täällä on hyvä, keskusteleva ilmapiiri omistajan ja hallinnon kanssa, se kannustaa ja vaikuttaa myös työssä jaksamiseen ja viihtymiseen.

– Kaikkia asioita ei voi mitata rahassa ja suuruudessa. Jotkut asiat mitataan muilla mittareilla. Täällä on tekemisen meininki.

Työ on myös vaativaa. Muiden snacks-tuotteita valmistavien yritysten rinnalla Real Snacks käy jatkuvaa kilvoittelua kahden ison kaupparyhmän kanssa tuotteidensa hyllytilasta.

Vientiponnisteluissa onnistuminen antaa uskoa ja ruokkii tyytyväisyyttä omaa tekemistä kohtaan.

– Pyhännältä käsin on mahdollista luoda uutta, päästä markkinoille ja olla kasvava yritys, vakuuttaa Arja Kastarinen.

Omalla työpanoksellaan hän haluaa osaltaan viestittää, että koko Suomi kannattaa pitää asuttuna. Yritys luo työtilaisuuksia paitsi tehtaalla työskenteleville niin myös kuljetus- ja kaupan alalle, puhumattakaan lähialueen perunanviljelijöille. Kauraa yritykselle tuottava tila on Pieksämäki–Varkaus rajamailla. Gluteenittoman kauran tarjoajia ei ole Suomessa monta.

– Meidän oma strategia on, että käytetään kotimaisia raaka-aineita. Hyvää Suomesta -merkki on jo perunalastuissa ja kaurasnackseissakin yhden prosenttiyksikön päässä. Tuotteidemme paistoöljyä ei valitettavasti Suomesta saa.

Mainos
Siikajokilaakson pelit

Pelaa Siikajokilaakson digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä