Viime talvena Ruukin alakoululla pyöri kirjoitelmakerho, jossa innokkaina kävivät nyt kuudennella luokalla olevat Aada Junttila, Fannimaria Mehtälä, Viia Yrjänä, Aurelia Kantola, Satu Räsänen ja Saana Terho. Kerhossa tytöt päättivät kirjoittaa tarinan, jossa seikkailee heidän ikäisensä tyttö.
Koko ryhmä teki töitä kynät sauhuten. Jokainen kirjoitti ensimmäisen luvun, ja äänestämällä tytöt valitsivat parhaan. Aloitusluvuksi tuli Aadan kirjoitelma Amandasta, joka löytää mummon salaperäisen medaljongin.
Siitä lähti tarina elämään. Joka viikko jokainen kirjoitti uuden luvun tarinan jatkoksi ja kerhossa tekstit luettiin ääneen. Äänestämällä tytöt päättivät, kenen teksti pääsee Amandan tarinaa jatkamaan.
– Otettiin sekin huomioon että keneltä ei vielä ole kirjoitusta mukana, Aada kertoo.
Jokaiselta on mukana ainakin yksi kirjoitus ja niin tarinaan kertyi kahdeksan lukua.
Tarinassa Amanda tekee aikamatkan halki historian. Hän käy mummon kanssa koulua 1930-luvulla, näkee sota-ajan, Helsingin olympialaiset ja maailman hullun vuoden 1968. Mummo kertoo kuinka 1980 alkoi tietokoneiden esiinmarssi ja Juha Mieto hävisi sadasosasekunnilla. Lopuksi mummo muistelee 1990-lukua: oli lama, Suomi liittyi EU:iin, Nokia nousi kukoistukseensa ja Diana kuoli.
Tarinoita varten tyttöjen täytyi etsiä tietoja ja perehtyä historiaan. Se sai tytöt innostumaan aiheesta ja muutama heistä on ryhtynyt lukemaan todellisista tapahtumista kertovia kirjoja.
– Samalla oppi historiaa. Mielenkiintoista oli sota-aika ja pula-aika. Ne ajat, jotka eivät ole kovin lähellä nykyaikaa, kertoo Saana.
– Pula-aika on ollut kovaa aikaa, Fannimaria tuumii.
– Olisi karua, jos olisi aina nälkä ja olisi paljon sairauksia, Saana jatkaa.
Tarinan teksti on sujuvaa ja luontevaa, faktat ovat kohdallaan fantasian ryydittämänä. Tekstistä huomaa, että tytöt ovat innostuneita ja tottuneita kirjoittajia. Koulussa kirjoitetaankin paljon aineita. .
– Mutta on paljon semmoisia aiheita että kerro lomastasi. Se on tylsää, Aurelia huokaa.
Tarinan kertomisen ja tekstin tuottamisen kipinä kytee tytöissä ja he kaipaavat kirjoitelmakerhoa. Kerho loppui, kun sen vetäjä Anne Kujanpää-Kemola siirtyi Revonlahden koululle.
Jokaisesta olisi kiva kirjoittaa lisää. Aada haluaisi tutkailla Suomen tulevaisuutta, Fannimaria ja Satu keskiaikaa. Saana tykkäisi kirjoittaa tarinan, jossa todellinen henkilö siirtyisi toiseen maailmaan.
– Olisi hauskaa tehdä vähän lyhyempi ja sitten kuvittaa se, Satu innostuu.
– Tykkään kirjoittaa aiheita, missä on jännittävä kohta ja voi olla vaikka surullinen, mutta hyvä loppu, Aurelia tuumii.
– Tykkään kirjoittaa tosi jännittäviä kummitustarinoita, kertoo Viia.
– Minä haluaisin tulla isona opettajaksi ja kirjoittaa kirjoja, paljastaa Aada.
Ehkäpä kytemään jäänyt kipinä joskus roihahtaa liekkiin.