Eläkkeelle vai ei? Mukava työ, hyvä työyhteisö ja kivat oppilaat – siinäpä nippu hyviä syitä jatkaa työssä. Toisessa vaakakupissa iäkäs äiti ja mielenkiintoiset harrastukset. Olipa Gumeruksen apulaisrehtori, opettaja Päivi Kairennolla puntaroimista.
Takana on kuitenkin jo 34 vuotta opettamista ja niistä 30 Gumeruksessa, joten eiköhän ole jo muun aika, Kairento tuumi ja päätti jäädä eläkkeelle. Seurasi erilainen kevät. Kaappien ja laatikoiden siivousta, oman luokan maailmalle saattamista ja kaikkea sitä, mitä opettajan viimeiseen koulukevääseen liittyy.
– Koko kevään olen tehnyt irtaantumista. Vielä en tajuakaan mitä eläkkeellä olo on, kun alkoi kesäloma. Varmaan elokuussa hoksaan mitä on, kun ei tarvitse lähteä aamulla, Kairento sanoo.
Sama Gumeruksen koulun yläkerran luokkahuone on ollut Kairennon työtila 20 vuotta. Ikkunasta avautuva näkymä on tullut tutuksi puineen ja lintuineen.
– Olen nähnyt puitten kasvun, Kairento tuumii.
Ikkunan takana huojuvien koivujen lisäksi Kairento on nähnyt siikajokisten kasvun: Hänen luokassaan on tuoleja kuluttanut kaksi sukupolvea. Vanhempien aikoinaan kirjoittamat runot ja sadut sekä piirustukset ovat pysyneet open tallessa ja sieltä lähtenyt lasten mukana tekijöilleen.
– On ollut kiva lähettää oppilaiden mukana siskolikalle, äidille tai isälle terveisiä, hän naurahtaa.
Kairennon opetusaineet ovat olleet äidinkieli ja englanti. Niiden lisäksi hän on opettanut ilmaisutaitoa, liikuntaa ja kuvaamataitoa. Monipuolinen työnkuva on antanut mahdollisuuden nähdä oppilaiden eri puolet.
– Kuviksen opetus oli vaativaa, mutta erittäin antoisaa. Siinä sai oppilaisiin hyvän suhteen, koska oli aikaa jutella opetuksen ohella, Kairento kertoo.
Nuorten osallistaminen on ollut Kairennon motto, jota hän pystyi toteuttamaan toimiessaan oppilaskunnan ja tukioppilaiden ohjaavana opettajana sekä ollessaan mukana laatimassa nuorten aktivoimisohjelmaa.
– Osallistumalla oppii, siihen olen yrittänyt kovasti panostaa, hän toteaa.
Työvuosilta jää paljon iloisia ja hauskoja muistoja. Kairento sanoo olleensa tiukka kurinpitäjä, mutta huumori on ollut aina mukana vähintään takataskussa.
Työn paras anti on hänen mielestään ollut huomata oppilaan silmissä oivalluksen välähdys ja nähdä, kuinka oppilaat paneutuvat työskentelyyn. Iloa on antanut myös kokemus siitä, että luokassa yhteys toimii kaikkien kanssa.
Kommelluksiakin on sattunut. Kerran Kairento lähti koululle joulujuhlaan mielestään hienosti hameeseen pukeutuneena. Kotoaan Tupokselta hän oli jo päässyt melkein Karinkantaan asti, kun hoksasi hameen jääneen tuolin selustalle.
– Silloin opetin liikuntaa ja muistin, että pukukopissa on verkkarit. Olin sitten juhlissa valkoisiin verkkareihin ja juhlapuseroon pukeutuneena, eikä kukaan sanonut mitään, Kairento nauraa.
Työmatka Tupokselta on ollut pitkä ja sillä on ollut hirviä ja liukkaita kaljamakelejä. Yhtenä aamuna bensa loppui Lumijoen jälkeen, mutta onneksi paikallinen hiekkarekka sattui ajamaan ohi ja poimi opettajan kyytiin.
Lasten ollessa pieniä Kairento asui Limingassa. Eräänä aamuna hän oli jo melkein Lumijoella, kun huomasi ettei poika olekaan päivähoidossa. Takapenkillä istua nakotti.
Aika ei tule eläkkeellä pitkäksi, sillä mukavien tehtävien lista on pitkä. Siihen on präntätty muun muassa äidin kanssa olemista, matkustelua, vaeltamista, marjastusta, pihatöitä, yläkerran remonttia, saksofonin soittoa ja varastojen järjestämistä.
Lähisuunnitelmissa on matka pojan luo Bangkokiin sekä äidin muistojen äänittäminen ja kirjoittaminen. Omakin kirja pitäisi jossain välissä kirjoittaa. Ja ystävilleen Kairento aikoo antaa enemmän aikaa.
Upeaa ja totuttelua vaativaa tulee olemaan se, ettei olekaan enää iltatöitä. Ei kokeiden korjaamista, tuntien valmistelua eikä Vilma-istuntoja tietokoneen ääressä.
– Tulen nauttimaan siitä. Saan tuplasti aikaa, päivät ja illat omaa aikaa, Kairento myhäilee.
