Kolumni

Uusien tulemisten alkulähteillä

Kesäunelmoinnit on nyt lomien osalta saatu päätökseen ja summa summarum, haaveilua jäi vielä pitkälti tulevaisuuteen.

Alkukesästä kerroin kasvihuonehaaveiden kutistumisesta kasvatusalusta-ajatuksiin. Ne kuulkaa jopa nousivat meidän pihalle ja saivat alustakseen pyykkinarun alle kaavaillut vanhat tiilet.

Pihalle ilmestyi myös pari tomaattiviljelmää, kukkapataa ja -penkkiä sekä paikasta a paikkaan b pelastettua koivuntainta.

Vähänkö olin ylypiä, kun nämä olivat reilassa jo viikko loman aloituksen jälkeen. Mitään väliä ei ollut sillä, että pihassa oli ja on edelleen iso kasa erilaatuisia lautoja ynnä muita ulkuovuori- ja terassitarvikkeita. Mutta hep! Ulkovuori on vaihdettu, ikkunatkin pikapuoliin ja se terassi...no se valmistunee ensi vuonna. Annetaan oto-urakoitsijoiden välillä levätä.

Vastarannankiiski ei tee koskaan asioita odotusten mukaisesti. Meillä ei siis kangistuta kaavoihin, vaan pistetään onnellisesti sekaisin kaikki hyöty- ja koristekasvit siinä missä esineet ja asiat heittää samanlaista häränpyllyä.

Multasormeksi paljastunut tytär innostui kovasti puutarhanhoidosta ja muokkasi ennakkolulottomasti oman yhdistetyn kukka-porkkana -penkkinsä ja osallistui sen hoitoon ahkerasti. Mukavasti onkin orvokkien ja petunioitten seasta alkanut nousta järsittäviä juureksia.

Omatkaan minikasvimaat eivät ole näyttäneet hullummilta. Sipulit ovat tosin kasvaneet lähinnä vartta, mutta salaattia on riittänyt mummun kanasille asti. Mansikoita ja tomaatteja olemme popsineet (ostoamppeleista toki) jo hyvän tovin. Omat (eli lasten koulussa alku)kasvattamat tomaatitkin alkavat kypsyä.

Löysin siis vihdoin itsestäni jonkinlaisen positiivisen puutarhakärpäsen pureman. Nautin jopa ruohonleikkuusta ja omin työn suurelta osin itselleni. Osasyynä toki huomio, ettei leikkurin huristessa tulla niin helposti huutelemaan mammalta apua sinne tahi tänne, vaan sai vapaasti kuunnella äänikirjoja ja vaipua aivan toisiin sfääreihin.

Ainut miinus kesäpihamme suuressa loistossa on tyttären kaipaamien sinisten kukkien vähyys. Kesäkukkaostoksille ehätimme aivan liian myöhään, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi itsekasvattaminen laihioin tuloksi. Mutta ehkä muistamme ensi keväänä aloittaa haaveilut ajoissa. Tai toivottavasti koululla pistetään jälleen siemeniä itämään, ehkä tomaatin lisäksi sitä sinistä kukkaakin..

Mahtavin kiitos oli sukulaisperheen jokavuotinen vierailu ja kaksilahkeisen osapuolen huomio, että nythän tässä pihassa näkyy jo naisellinenkin kädenjälki, ei pelkästään ikiremontti. Aika nopia edistys ottaen huomioon sen, että se ikiremontointi on jatkunut jo vuodesta 2007. Suosiolla jätin huomioimatta perin vanhakantaisen roolijakoajatuksen ja olin vain tyytyväinen, että joku huomasi tekoseni.

Kätösteni jäljet on huomattu!