Niilo Välijärvi nukkui rauhallisesti pois 24. toukokuuta. Hän oli syntynyt vuonna 1925 Kuusamossa Paanajärven ja Tavajärven jylhissä maisemissa. Sota väritti nuoren pojan elämänkulkua monella tapaa. Kotimaisemat jäivät varhain perheen lähtiessä uhkaavan Talvisodan jaloista evakkoon. Taistelujen laannuttua perhe palasi tutuille asuinsijoilleen rakentamaan uutta kotia poltetun tilalle. Pian oli kuitenkin lähdettävä uudelleen pakosalle, ja valmiiksi sahatut uudisrakennuksen hirret jäivät vaille käyttöä. Nyt pysyvästi. Uusi kotiseutu löytyi Rantsilan Mankilankylästä.
Isänmaa kuitenkin jo kutsui 17-vuotiasta nuorukaista. Seuraavat lähes kolme vuotta kuluivat ensin Kannaksella ja sen jälkeen Lapin sodassa. Lapissa Niilo haavoittui hiihtäessään miinaan, mutta vammat eivät estäneet palveluksen jatkumista sodan loppuun saakka.
Henkisesti Niilo selvisi sodasta vähäisin vaurioin verrattuna moniin tovereihinsa, joiden traumaattisia kokemuksia purkavia kertomuksia saimme pieninä poikina pirtin lattialla istuen toistuvasti kuunnella. Eläkepäivinä veteraanien asia nousi kuitenkin tärkeäksi. Erityisesti veteraanikuoro muodostui Niilolle rakkaaksi harrastukseksi.
Perheelle osoitettu uusi kotipaikka vaati valtavasti työtä. Pellot oli raivattava suomaastosta ja rakennukset pystytettävä perheen ja karjan suojaksi. Elli-vaimo löytyi läheisestä Seppälän talosta. Anna-anopista muodostui Niilolle nopeasti tärkeä tukihenkilö. Hän myös innosti muualta muuttaneen nuoren miehen ottamaan vastuuta oman kylän ja sittemmin koko kunnan asioiden hoitamisesta.
Nuoripari sai pian hoitoonsa myös Niilon nuoremmat veljet, joiden äiti menehtyi muiden poikien ollessa vielä teini-iässä. Perheeseen syntyi sittemmin neljä poikaa ja hieman myöhemmin vielä tytär. Aikaa jäi silti myös harrastuksille. Erityisesti nuorisoseuran teatteritoiminta yhdisti uuteen yhteisöön ja vei monille riemukkaille esiintymismatkoille ympäri maata.
Maatalouden kehittäminen ja yhteisistä asioista huolehtiminen olivat aina lähellä Niilon sydäntä. Hän halusi kehittää maatilaansa uusimman tiedon pohjalta. Kylän ensimmäinen traktori ja leikkuupuimuri hankittiin yhdessä naapurien kanssa. Maatila laajeni ja työllisti etenkin kesäaikaan koko perheen. Metsä tuotti vakautta maatilan talouteen, mutta oli Niilolle ennen kaikkea rentoutumisen paikka. Metsässä ikävuosista katosi nopeasti 10–20, ja raskaan työn aiheuttamat rasitteet unohtuivat hetkessä.
Rantsilan kunnan valtuustotyö kutsui yhteiskunnan asioista kiinnostunutta nuorta isäntää. Valtuustokausi venyikin vuosikymmenien mittaiseksi, mistä noin 20 kului valtuuston peräsimessä. Tässä tehtävässä Niilo tunnettiin sovittelevana ja tasapuolisena mutta ennen kaikkea kunnan etua ajavana neuvottelijana. Tunnustettu valtuustotyö toi mukanaan myös lukuisia muita luottamustehtäviä mm. Osuuspankin, terveyskeskuksen, Revon Sähkön ja koulutuskuntayhtymän piirissä. Ansioistaan kunnallishallinnon moninaisissa vastuullisissa tehtävissä tasavallan presidentti myönsi hänelle kunnallisneuvoksen arvonimen.
Niilo oli aina syvästi kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja uskoi maailman kehittyvän myönteiseen suuntaan. Hän kannusti nuoria kouluttautumaan ja kehittämään itseään vaikka tiesikin, että tämän myötä useimmat heistä vääjäämättä jättävät kotimaisemansa. Hän uskoi vankkumattomasti nuoriin ja oli aina valmis kuuntelemaan ja tukemaan heitä. Usein kuultu toteamus oli, että nuorten pitää saada kaikki se tuki, minkä tämän päivän maailma mahdollistaa. Vanhempi polvi ei saa sortua kahlitsemaan nuoria valittamalla sitä, ettei ”meidänkään nuoruudessa ollut mahdollista”.
Yhteiskunnallinen kiinnostus jatkui Niilolla viimeisiin kuukausiin saakka. Yhdysvaltain vaalit ja erityisesti sen tulosten vaikutus Venäjään ja sitä kautta Suomen tulevaisuuteen huolestutti häntä kovin. Kuitenkin Niilo luotti siihen, että tässäkin järki voittaa, kunhan asioista keskustellaan. Keskustelu erityisesti ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä oli Niilolle intohimo, joka säilyi loppuun saakka.
Yhteiselon vaaliminen ulottui myös perheeseen ja sukuun. Kiireisimpinäkin heinäteon päivinä aikaa riitti monista kesävieraista huolehtimiseen ja iltamyöhään jatkuneeseen ajatusten vaihtoon päivänpolitiikasta ja muusta maailman menosta. Myöhemmin vuosina Elli-vaimon kanssa järjestetyistä Ellin päivistä muodostui perinne, joka yhdisti molempien suvut yhteiseen tapaamisiin vehreimpinä kesäpäiviä usean vuoden ajan.
Kirjoittaja on Niilo Välijärven poika
