Vesa Mankinen haluaa rohkaista ihmisiä liikkumaan ja kertoo, kuinka alkoholismista voi parantua ja sairauksista huolimatta harrastaa liikuntaa.
Pakkanen paukkuu parissa kymmenessä, mutta tiistaina 70 vuotta täyttänyt Vesa Mankinen on käynyt aamusta 1,5 tunnin kävelylenkin ja saapuu juuri kotipihaan päivän hiihtolenkiltä.
2000-luvun alkupuolella Vesa Mankinen luuli, että päivät ovat pian luetut. Tuurijuoppo oli niin rapakunnossa, että arvelee toisen jalkansa olleen jo haudassa. Raitistumiseen Mankista kannustivat niin lääkäri kuin rinnalle löytynyt puoliso.
Oman tilansa vakavuuden mies tajusi, kun joutui Rantsilan vuodeosastolle, kun jalat eivät kantaneet. Osastolla oikeasti sairaiden rinnalla maatessaan hän koki, ettei ole oikeassa paikassa ja päätti aloittaa raittiin elämän.
Raitistumispäätös on pitänyt. Oman aikansa otti löytää elämään muuta sisältöä kuin tilipäivän odottamisen, että voisi juopotella. Vesa Mankinen innostui liikkumisesta. Liikkeelle lähtö tapahtui vähitellen kehoa kuunnellen. Tavoitteellista ja päivittäistä Vesa Mankisen liikkuminen on ollut vuonna 2003 tehdystä raitistumispäätöksestä lähtien.
Varovainen eteneminen olikin tarpeen, kun matkakumppaneiden määrä lisääntyi vuosien saatossa niin, että verenpaineen, diabeteksen ja rytmihäiriöiden lisäksi todettiin vielä eturauhassyöpä.
– Liikunta tuo elämään sisältöä. Syöpähomma kun tuli, kysyin lääkäriltä, onko liikunnasta hyötyä vai haittaa. Hän sanoi, että ehdottomasti hyötyä ja tarkensi, että liikkuminen vastaa hyvvää tablettia.
Liikunta on ollut todellakin lääkettä syövästä selviämisessä, kun PSA-arvot ovat pysyneet hyvinä.
Kun Mankinen pääsi kovan lentsun jälkeen ensimmäisen kerran lenkille 9. helmikuuta 2011, aloitti hän juuri käyttöön otetun reserviläisten sähköisen kuntokortin täyttämisen. Päivittäinen tavoite on liikkua täydet kolme tuntia. Sähköiseen kuntokorttiin on kertynyt kilometrejä niin, että Vesa on voittanut vuosittain reserviläisten piirinmestaruudet.
Hiihtämään lähtiessä Vesa sujauttaa kumihuopikkaat metsäsuksien siteisiin ja lähtee lenkille tuttuihin Rantsilan metsämaisemiin. Hän ei mittaa niinkään kilometrejä vaan ulkona vietettyä aikaa.
– Minulla ei ole mikkään kova vauhti. Rytmihäiriölääkkeiden vuoksi en pysty kovin kovvaa hiihtämään. Pittää mennä niin, ettei tule hiki pintaan. Pulssin ei kärsi nousta. Tiedän jo etukäteen, minkä verran pystyn rehkimään.
Kesäaikana Vähässäkyrössä liikunnallista ohjelmaa on joka viikonpäivälle. Talviaikana on maanantaina lentopallotunti, tiistaina jumppaa, keskiviikkona kuntosalitreenit, torstaina lentopalloa, perjantaina bocciaa, ja viikonloppuna kävelyä tai pyöräilyä.
1,5 tuntia tulee joka viikossa liikuntaa ja siihen vielä kaikki muut liikkumiset päälle, kun mahdollisimman paljon kävelen enkä autolla aja asiointimatkoja.
Raitistumisen jälkeen Mankinen arvioi liikkuneensa noin 70 000 kilometriä.
Neljä vuotta sitten joulun aikaan leskeksi jäänyt Mankinen haaveilee paluumuutosta Rantsilaan. Toistaiseksi hän on rytmittänyt elämänsä kahden kodin välille, kun Vähässäkyrössä oleva talo ei ole vielä mennyt kaupaksi.
– Tännekin kun lähden Vähästäkyröstä käyn ennen lähtöä lenkin. On niin mahtava tuolla raittiissa ulkoilmassa liikkua.
Säännöllisen liikkumisen aloittamisesta haaveileville Mankinen vinkkaa, että kannattaa aloittaa varovasti.
Liian rouvisti liikkuminen kipeyttää paikat.
– En hyväksy ollenkaan fysioterapeutit sekuntikellolla valmentavat aloittelijoita. Jokkaisen pittää oppia tuntemaan oma kehonsa. Ei kaikilla ole samanlainen kehon koostumus ja rakenteet.
Mankinen antaa kiitosta Siikalatvan kunnan järjestämille liikuntakampanjoille ja toivoo vastaavien tempauksien jatkuvan.
Viime kesän kävelysuunnistusrastitempauksen aikana hän ehti täyttää 21 korttia.
