Avaan hanan ja vesi lorisee iloisesti lasiin. Eipä lorissut eikä lirissyt 50 vuotta sitten, jolloin Paavolan Veden alkusanat lausuttiin.
Vesi oli tulloisten kuntien Paavolan, Revonlahden ja Siikajoen yhteinen ongelma. Kunnon vettä ei ollut juuri missään. Kaivovesi oli ruosteista ja tummaa ja kaiken lisäksi kaivot kuivuivat lopputalvesta ja hellekesinä. Pänikkäralli hyvälle kaivolle ja jokirantaan oli arkipäivää.
Erityisen huono tilanne oli Lapinkylällä. Kylälle laahattiin vettä joelta ja koulun kaivolta, sitä sulatettiin lumesta ja haettiin asemalta junasta. Maitoautot toivat meijeriltä takaisin päniköitä, jotka olivat piripintaan vettä täynnä.
Lopulta pinna katkesi ja Tuomiojan asemapäällikkö K.A Krogerus kutsui kyläläiset koolle. Perustetaan vesiyhtiö ja vedetään vesijohto Keltalasta, hän ehdotti.
Hanke sai imua putkeen ja niin 4.1.1964 perustettiin Paavolan Vesi Oy ja rakennustyöt alkoivat 1.10.1965. Voi kun se oli työlästä. Syksy oli yhtä vesisadetta ja maa oli niin märkää, etteivät koneet olleet pysyä pinnalla. Talvi tuli aikaisin, ja millainen talvi! Pakkanen paukutteli koneetkin rikki ja jäädytti maan kunnolla. Routaa oli jopa kolme metriä paksusti.
Luonnon vastustuksesta huolimatta vesi alkoi virrata johtoa pitkin Tuomiojalle ennen vuoden 1965 loppua ja keväällä 1966 Ruukkiin. Muut kylät sekä Revonlahti ja Siikajoki vesitettiin yhtä kyytiä.
Huh, enää ei tarvinnut miesten haalata vettä pitkin pitäjiä eikä emäntien kantaa sitä selkä vääränä navettaan, tupaan ja saunalle. Sai avata hanan ja antaa kirkkaan, hyvän veden juosta. Sillä vedellä tuli puhdasta pyykkiä ja siihen keitti hyvät kahvit. Ihan paratiisihommaa.
Paratiisi on muuttunut arjeksi. Vesijohto on niin itsestään selvä asia, ettei sitä edes ajattele. Hanastahan vesi tulee. Mutta kauan ja paljon on töitä tehty, ennen kuin vesi on putkeen ja hanaan saatu. On aiheellista kiittää sekä tekijöitä että heitä, jotka veden putkessa pitävät.