Renkinä vuodesta 1972 ja yrittäjänä vuodesta 1983. Kun taksikuski Timo Ehrola ajaa torstaiaamuna 30. marraskuuta viimeisen kyytinsä, jää vuosilta jälkipolville kerrottavaa. Sanottavaa on niin paljon, ettei yhteen lehtijuttuun niistä saa kuin pintaraapaisun. Pysytellään siis kohokohdissa.
– Kerran uudenvuoden aattona tuli asiakas, joka halusi Ouluun viinakauppaan. No sinne ajettiin, mutta Oulussa hän sai päähänsa, että pitää päästä Kuopioon. Kuopiossa hän keksi, että haluaa nähdä ilotulituksen Jyväskylässä. Ajoimme Jyväskylään ja siellä istuimme kirkon portailla vierekkän ja katselimme taivaalle. Siitä lähdimme sitten Rovaniemelle. Aina kun asiakasta väsytti, hän nukkui ja minä ajoin. Rovaniemellä hän ilmoitti, että pitää käydä Pudasjärvellä ja sieltä vasta ajettiin hänen kotiinsa, Ehrola kertoo.
Kuten jotainen tietää, puoli Suomea pirssillä vuorokauden ympäri ei ole halpaa lystiä, eikä ollut ennenkään. Kyseinen reissaaminen maksoi Ehrolan asiakkaalle 6 000 markkaa.
– Maksu hoitui käteisellä samantien, Ehrola muistelee.
Ikävämpiäkin ajoja sattui. Kerran humalainen asiakas painoi veitsen Ehrolan kaulalle ja ajatti tätä ympäriinsä koko yön. Lopulta tämäkin reissu sai onnellisen lopun ja Ehrola vieläpä rahansa.
– Mies selvisi ajon aikana ja rauhoittui. Sain maksun ajosta, joten en tehnyt edes rikosilmoitusta, Ehrola naurahtaa.
Taksiyrittäjänä Ruukin Paavolassa toimiminen oli varsinkin takavuosina täyden palvelun työtä. Ehrolan ja hänen asiakkaiden välit muuttuivat vuosien saatossa läheiseksi. Varsinkin ikäihmisten kyydittäminen sisälsi monenlaista huolenpitoa.
– Käytiin apteekissa ja tehtiin asiakkaalle lumitöitä, kannettiin lämmityspuut sisään ja tehtiin tulet takkaan. Joskus joku oli kaatunut yöllä kotonaan ja soitti tietenkin sitten taksikuskille. Tiesin missä on asiakkaan avaimet ja menin auttamaan. Sellaista se oli. Palvelu oli paljon muuta kuin autoilua.
Sairaalakäynneillä taksikuski oli usein ikäihmisen puhemiehenä – tavallaan edunvalvojana.
Usein taksikuski oli tehnyt vaivasta ”diagnoosin” jo menomatkalla ja tiedot kerrottiin perillä hoitohenkilökunnalle.
– Ja pois päin mennessä minä usein välitin sairaalan terveiset kyyditettävän omaisille. Maaseudulla on vähän erilaista. Joskus Paavolassa tuli soittoja, että ”tuu tänne ja äkkiä”. Asiakas piti tunnistaa äänestä, Ehrola naurahtaa.
Ehrola kertoo miettineensä kaksi ja puoli vuotta eläköitymistä ja kerran hän jäikin eläkkeelle. Päätös piti pyörtää, mutta tällä kertaa mies on tosissaan. Tärkein päätöstä helpottanut tekijä oli taksilupien vapautuminen.
– Vähän se vieläkin tuntuu hankalalta, mutta ala muuttuu kun luvat vapautuvat. En tykkää. Vanhan taksimiehen näkökulmasta tuntuu kuin koko ura vedetään vessasta alas.
Ehrola muistuttaa, että taksiautoilijat ovat palvelleet asiakkaansa vuosien ajan pieteetillä ja luottamusta on rakennettu pitkään ja hartaasti.
– Nyt kuka tahansa voi alkaa ajamaan ja millä vehkeellä hyvänsä. Ennen taksiautoilijan työ oli paljon muutakin kuin ajamista.
Mutta mille mies meinaa sitten alkaa, kun yhtäkkiä ei tarvitse mennä töihin? Käykö aika pitkäksi?
– Tekemistä löytyy. Minulla on neljä lastenlasta, ja nyt jää aikaa olla heidän kanssa. Jos vähän lenkkeilisi, kun sekin on jäänyt turhan vähälle. Lapin-reissuja tulee myös tehtyä. Nuoremman pojan kanssa on käyty vaeltamassa ja kiipeämässä tuntureille. Olen minä ollut VPK:n hommissa, tehnyt järjestötyötä ja kaikkea. Ja vaimon kanssa on ollut tapana, että syksyllä käydään kaksi viikkoa ulkomailla. Toimintaa on pitänyt olla, Ehrola huomauttaa.