Pulkkilaan, asumattomana olleeseen mummolaan muuttanut Vili Nevala on rohkeasti oma itsensä myös taiteensa kautta.
Pulkkilan kirjastossa on esillä elokuun ajan siikalatvasen, taidemaalari Vili Nevalan taidetta. Viimeinen Miilunpolttaja-näyttelyyn on koottuna Nevalan tänä vuonna signeeraamia töitä. Kaksi työtä on tehty tätä näyttelyä varten. Teokset syntyivät, kun Vili luki lainaamiaan Siikajokilaakson historia kirjoja. Historia inspiroi häntä maalaamaan Viimeinen Miilunpolttaja ja Tervahauta taulut.
Nevala arvioi, että välttämättä hänen taiteensa ei myy, koska taide on hyvin kokeilevaa. Hän toivoo, että näyttelyvieraassa työt herättävät tunteita sen sijaan, että taulun edessä seisova jäisi miettimään, mikä taiteilijan on inspiroinut kyseisen teoksen maalaamiseen.
Nevalaa on tituleerattu paluumuuttajaksi. Todellisuudessa mies on lähtenyt maailmalle Haapavedeltä, asunut pitkään Oulussa ja viimeiset seitsemän vuotta Helsingissä, mutta palasi taidemaalariksi valmistuttuaan juurilleen Pulkkilan Latvankylällä tyhjillään olleeseen mummolaansa.
Taide on ollut aina osa Vili Nevalan elämää. Äitinsä Elvi Nevalan taiteilijana työskentelyä seurattuaan Vili oli päättänyt, että hän hankkii oikean ammatin.
– En ollut koskaan ajatellut, että minusta tulisi taiteilija. Ala ei tuntunut houkuttelevalta.
Nevala pääsi tavoitteeseensa ja kuvailee tienanneensa tradenomiksi valmistuttuaan it-alalla niin hyvin, ettei ehtinyt kaikkea kuluttaa. Viimeisin työpaikka oli Luottokunnassa. Hyvillä tuloilla oli tarkoituksensa. Älykkäänä miehenä Vili Nevala osasi säästää ja tehdä myös sijoituksia.
Vaikka pankkitilillä oli rahaa ja ulkopuolisen silmin elämänpuitteet kunnossa, koki Vili elämänsä tyhjäksi. Tietokoneen näpyttely ja käsiin kohdistuneet vammat aiheuttivat kipuja, jotka osaltaan pakottivat miettimään, mitä käsillään loppuiän tekee.
– Kädet ei kestänyt jatkuvaa naputtelua. Henkisesti koin oloni erittäin tyhjäksi. Vaikka tavallaan tykkäsin työstäni, jokin kriittinen piste ylittyi.
Vili Nevala irtisanoutui työstään ja pääsi opiskelemaan taidemaalariksi Helsinkiin Vapaaseen Taidekouluun. Neljä vuotta kestänyt koulutus antoi paljon.
– Vapaa Taidekoulu on mielenkiintoinen koulu. Harva tietää siitä genren ulkopuolelta. Tuolta koulusta valmistuneet pääsevät suoraan Suomen Taidemaalariliiton koejäseniksi. Neljä vuotta piirrettiin ja maalattiin elävästä mallista.
Taidemaalariksi opiskelu oli antoisaa, mutta ammattiin valmistuttuaan Nevala koki yllätyksen työttömäksi jäätyään. Säästöt oli käytetty opiskeluun eikä hän ollutkaan oikeutettu työttömyyskorvaukseen, koska TE-toimisto tulkitsi taidemaalarin olevan yrittäjä.
– Työkkärissä katsottiin tuolloin, että olin yrittäjä, vaikka minulla ei ollut edes y-tunnusta. Joutui ihmettelemään, että mitäs sitä nyt, koska kuvataiteilija ei saa esimerkiksi starttirahaa yrittäjyyttään pyörittämään. Onneksi tilanne myöhemmin muuttui ja maalla on mukavaa.
Nevalalla on takana kova koulutus ja kymmenen vuotta aikaa todistaa Suomen Taidemaalariliitolle, että on taiteilijana ammattilainen.
Hän ei kadu tekemisiään. Ennen elämä oli huoletonta raha-asioiden suhteen, mutta muita huolia riitti niin, että hän koki näivettyvänsä henkisesti. Taiteilijaksi ryhtyminen antoi tilaa ajatella, mitä oikeasti ajattelee. Vapaassa taidekoulussa opiskelee hyvin erilaisia persoonia.
– Siellä katoaa stereotypiat ja alkaa nähdä, mitä ihminen on oikeasti.
Vili Nevala ottaa kaikkeen taiteeseensa mallin elävästä elämästä tai luonnosta.
– Silloin kun maalaan, minun täytyy kokea maalattavaa aihetta. Välillä se on rankkaa ja toisinaan terapiaakin, kuin olisi psykiatrin vastaanotolla.
Kun Vili Nevala huomasi olevansa tuloton taidemaalari, päätti hän muuttaa mummolaan.
– Maalla eläminen on halvempaa. Elän täällä kolme kuukautta sillä rahalla, mitä kuukauden Helsingissä.
Asuminen perikunnan omistamassa, kymmenen vuotta tyhjillään olleessa talossa on tuonut omat haasteensa. Nevala toivoo löytävänsä Pulkkilasta paremman asunnon.
Kohta vuoden Pulkkilassa asunut Nevala arvelee että, jos hänelle olisi kymmenen vuotta sitten näytetty, kuinka hän asuu ja elää nyt, olisi hän kauhistunut. Vielä tuolloin hän arvotti itsensä sen kautta, mitä muut hänestä ja elämän ulkoisista standardeista kuten hänen asunnostaan ajattelevat.
– Ilmeisen väliaikainen kokeiluni elää lasivitriinissä tuli päätökseen. Nyt on jälleen aika möyriä elämässä, Vili Nevala luonnehtii.